40.00

  • Heimolaisille tulee kurssipostia kerran viikossa. (Suppeampi, kuin Akatemiassa)
  • 5 seremoniaa vuodessa tärkeinä Voimapäivinä YouTuben tai Zoomin välityksellä.
  • Noin kerran kuukaudessa Heimolle ja Akatemialle yhteinen isompi PDF paketti.
  • Teemme valotyötä selkeästi yhdessä.
  • Heimoon liittyessäsi tulet Rakkaudentähti Ry:n kannautusjäseneksi.
  • Oikeus osallistua arvontaan muutaman kerran vuodessa.
Osasto:

Kuvaus

Kristallivalon Kantajien Heimossa tehdään yhdessä valotyötä. Heimon jäsenyyteen kuuluu Valotyöntekijän perusopinnot eli koulutamme Sinut mukaan ryhmän osaksi. Heimoon kuuluu Anun oman Sydänpiirin tuki eli saat Anulta luvan pyytää henkilökohtaisia ilmaisia energiahoitoja Anulta tietyn puhelinnumeron kautta.

Liittymällä mukaan Heimoon tulet suureen valotyöryhmään ja saat kanavan, jonka kautta voit toteuttaa omaa sielun kutsumustasi kotoa käsin ison ja vahvan ryhmän tuella. Heimolaisille järjestetään aina välillä Rakkaudentähden arvontoja, joihin osallistuminen on ilmaista. Heimolaisten kanssa teemme 5 Valotyöseremoniaa joka vuosi ja seuraamme Shamanistisen vuodenkierron voimapäiviä yhdessä.

 

HEIMOKIRJEIDEN AIHEITA:

1. Selväaistit, meediumismi ja näkijyys
2. Parantajuus ja oma parantumismatka
3. Sydäntietoisuus ja henkinen avautuminen
4. Ihmisen sisäinen rakenne ja syvemmät valomaailmat
5. Uuden pyhän planeetan tietoisuus

 

Tämän lisäksi jäsenyyteen kuuluu:

– Joka viikko henkimaailman ohjauksessa toteutettua koulutusta sähköpostilla
– 5 ilmaista parannusseremoniaa YouTubessa joka vuosi Voimapäivinä
– Oikeus osallistua ilmaiseen Rakkaudentähden arvontaan
– Vapaaehtoisesti käytettäviä etuja Rakkaudentähden tapahtumissa

 

1. Liityn mukaan Kristallivalon kantajien Heimojäseneksi sekä Rakkaudentähti Ry:n kannatusjäseneksi.

2. Kannatusjäsenen liittymismaksuni on 40 euroa. (kertamaksu)

3. Muita kuluja ei ole. Heimossa ei ole vuosimaksua.

4. Koulutus tapahtuu sähköpostilla PDF paketteina ja YouTuben kautta videoina.

5. Voin lähettää Anulle pyyntöjä tekstiviesteinä ja Whatsappiin jos tarvin pikaista ilmaista apua.

6.Kannatusjäsenenä minulla on oikeus osallistua yhdistyksen vuosikokoukseen, lausua mielipiteeni asioista päätettäessä sekä esittää asioita käsiteltäväksi vuosikokouksessa. Minulla ei ole äänioikeutta kokouksen äänestyksissä.

7.Jäsenyyteni ei velvoita minua mihinkään.

Lisätiedot

Vaihtoehdot

Maksan osissa 10 kk aikana, Maksan yhdessä erässä ja säästän 20 euroa

809756b348222295a36d1ceac17f3ed9''''''''''''''''''''''''''''''