Currently viewing the tag: "Henkimaailma"

Koska maksat tulkinnasta, ennustuksesta tai näkijän viestistä rahaa, varmasti haluat saada parhaan vastauksenkin, eikö vaan? Oletko koskaan ajatellut, että asiakkaana sinun asenne ja valmistautuminen vaikuttavat paljon lopputulokseen, miten syvällisen hyödyn saat irti näkijältä? Tulkintaa tilatessa tai näkijälle soittaessa on olemassa muutama helppo niksi, joiden avulla saat palveluista enemmän irti. Käytä muutama minuutti näiden lukemiseen, niin tiedät, miten näkijöiden kanssa kannattaa toimia!

Aivan ensimmäinen juttu on oman intention selkeyttäminen ennen soittoa tai tilaamista. Monesti tulkinta tilataan kaottisessa tai ylipäänsä voimakkaassa tilanteessa ja vastaustakin toivotaan heti. Saattaa olla tunne, että maailma kaatuu niskaan ja hätätilassa sitä haluaa nopeasti ja äkkiä helpotuksen. Nopeat vastaukset eivät välttämättä palvele pitkällä aikavälillä kovinkaan syvällisesti, mutta joskus ne saattavat pelastaa jopa suurelta virheeltä. Siksi kannattaa ihan pienen hetken antaa aikaa itselle miettiä oikeaa kysymystä, jolla pääset pureutumaan ongelmasi ytimeen syvälle. Intentiosi voi olla esimerkiksi välttyä elämässä suurelta virheeltä, välttyä lipsauttamasta elämäsi rakkautta käsistä, nähdä yllättävässä tilanteessa kulissien taakse tai saada muuten syvempää viisautta kaoottiseen elämäntilanteeseen, silloin kannattaa soittaa näkijälle.

Intentio vaikuttaa kysymykseen, jonka tulet esittämään. Se kannattaa asettaa sellaiseksi, että näkijän kortit tai henkimaailma voi vastata siihen mahdollisimman hyvin. Ensinnäkin kysymyksesstä kannattaa jättää kaikki ehdot ja epävarmuus pois, olethan elämäsi tärkeiden kysymysten kynnyksellä. Mitä päättäväisempi olet itse, sen selkeämmän vastauksen voit saada. Esimerkiksi ”Haluaisin uuden parisuhteen, mistä lähtisin sitä etsimään?” sisältää epävarmuutta ja se tavallaan estää hyvän energian virtaamista. Henkimaailmakaan ei ole varma, tahdotko oikeasti? Jotta pyyntösi olisi vahva ja positiivinen, voit kysyä ”Tahdon uuden parisuhteen, mitkä ovat ne askeleet, joita minun kannattaa tehdä aivan ensiksi?” Tällä lailla kysymys sisältää jo paljon omaa hyvää tahtoa.

– Liian laajat ja rönsyilevät kysymykset eivät anna henkimaaille mahdollisuutta vastata tarkasti
– Negatiiviset, passiitiset tai ehdollistavat lauseet tukkivat energian. Esitä kysymys ensin vapaasti itsellesi ja mieti sitten, miten asian voi esittää rakentavalla ja selkeällä tavalla puhelimessa näkijälle
– Katso, ettei yhdessä kysymyksessä ole vahingossa mukana montaa kysymystä. Yritä yksinkertaistaa, tiivistää ja jäsennellä ajatukset etukäteen. Oma nyrkkisääntöni on, että käytä 5-10 minuuttia ennen puhelua kysymyseen valmistautumiseen.

Vaikka mieli tekisi tarttua luuriin välittömästi, kannattaa sulkea silmät ensin, hengähtää hetki ja miettiä, mikä olisi se kaikista tärkein kysymys juuri nyt? Samalla valmistaudut ottamaan vastaan korkeiden Jumalallisten olentojen opastusta. Minkälaisen asian tiedostaminen toisi Sinulle parhaan rauhan? Jos olet epätietoinen, miten asettaisit kysymyksen, kannattaa ehkä antaa henkimaailmalle lupa kertoa se, mikä on korkeimmaksi parhaaksi. Tällöin kysymys asetetaan esimerkiksi seuraavalla tavalla: ”Asiani koskee parisuhdeasioita. Olen kriisissä vaimoni kanssa. Mitä henkimaailma tahtoo kertoa korkeimmaksi parhaakseni juuri nyt?”

Älä lähde arvuuttelemaan tai pelaamaan peliä näkijän kanssa. Ei kannata soittaa sillä mielellä, että katsotaanpa, arvaako näkijä minusta tämän asian. Avonainen mieli ja sisäinen ajatus ennen soittoa, että Sinusta saa näkyä kaikki se, mikä on korkeimmaksi parhaaksi on hyvä asenne silloin, kun haetaan laadukasta opastusta. Näin kunnioitat samalla Näkijän ammattitaitoa. Kaikenlainen testaaminen ja pelaaminen sattuu takaisin omaan nilkkaan sillä se estää tulkintaenergiaa virtaamasta. Epäluottavainen, aggressiivinen tai vihainen asenne eivät tuota hedelmällistä suhdetta näkijän ja asiakkaan välille ja ne häiritsevät viestien kulkua.

Näkijää ei kannata lähteä tenttaamaan ja asioita ei kannata jankata. Pikkutarkat yksityiskohdat voivat olla ihmisen mielestä tärkeitä asioita, mutta ne saattavat estää todellisen viestin virtaamisen. Vastauksille ei kannata laittaa mitään ennakko-odotusta. Joskus eteeni on tullut asiakkaita, jotka tahtovat esimerkiksi kuulla itselleen mieluisen vastauksen. He saattavat jäädä tinkaamaan vastausta, jos henkimaailma ei anna mieluisia sanoja. Silloin kanava menee täysin umpeen.

Jos olet tyytymätön viestiin, minkä olet saanut, se kannattaa kertoa mieluiten suoraan. Voit esimerkiksi sanoa, että en vielä koe saaneeni tarpeeksi kattavaa tietoa tai ettei viesti resonoi sydämesi ääneen. Tai tämä tuntuu vielä hieman ympäripyöreältä vastaukselta. Silloin näkijä voi esittää lisäkysymyksen henkimaailmaan, joka ehkä aukaisee tilannetta enemmän.

Muista, että aina ei kaikkiin asioihin ole olemassa vielä selkeyttä tai esimerkiksi karmallisista syistä johtuen vastauksia ei anneta. Silloin voit kysyä, onko olemassa jotakin muuta, mistä minun tulisi olla juuri tässä hetkessä tietoinen. Joskus saattaa olla, että keskittymällä johonkin ihmisen mielestä näennäisesti epäolennaiseen asiaan, voikin tuoda suuremman ratkaisun elämäntilanteeseen, kuin itse ongelmakohdan perusteellinenkaan penkominen. Kannattaa siis antaa myös Näkijän ammattitaidolle mahdollisuus katsoa Sinulle ne oikeat ja ajankohtaiset asiat.

Luota aina lopuksi sydämesi ääneen ja tee ratkaisut kuunnellen omaa sisäistä viisauttasi. Puhelinsoiton jälkeen saatat iloisena nähdä, miten sisäinen viisautesi on selkeytynyt ja sydämesi äänikin kuuluu entistä paremmin. Vastuu valinnoista on aina ensi- ja viimekädessä itsellämme, johon ammattitaitoinen ja luotettava näkijä tuo valoisan peilipinnan henkimaailman viesteillä.

EDIT: Rakkaudentähdessä ei ole tällä hetkellä tarjolla näkijän palveluja, mutta tämä artikkeli on silti ajankohtainen kaikille, ketkä näkijän apua itselleen toivovat.

Tänään kirjoittaessani tulkintoja henkimaailma otti minuun yhteyttä ja sain mielenkiintoisen viestin. Meille sanottiin näin: Sellainen henkilö, kuka on luonnostaan selvätuntoinen, selvänäköinen jne kuulee, tuntee ja aistii henkimaailman energiat ei pelkästään siksi, että niillä olisi joku tarkoitus Sinun elämässä, vaan siksi, että ne energiat ovat tämän maailman sisällä aivan kuin siellä on luonnossa kaikki puut, kukkaset jne.

Se, että sinä näet näitä olentoja, ei välttämättä tarkoitakaan, että olennot ovat tulleet sinun luoksesi. Suurin osa olennoista on vain matkalla siellä energiamaailmankaikkeudessa omaa polkuaan täysin riippumatta siitä, missä sinä olet fyysisessä maailmassa. Henkimaailma alkoi kertoa, että me ihmiset emme näy sinne fyysiseen maailmaan lähellekään aina sillä lailla, kun me näemme fyysisillä silmillä. Koska läheskään kaikille henkimaailman olennoille ei ole kehittynyt kykyä nähdä fyysistä maailmaa, he eivät edes välttämättä pysty näkemään meitä, vaikka me aistisimme heidän energian.

Tästä syystä joskus jotkut henget jopa säikähtävät taikka yllättyvät törmätessään meidän energiaan. Henkimaailmasta kerrottiin, että useat olennot ikäänkuin ajelehtivat siellä energiavirroissa mieluummin kuin tietoisesti edes pyrkivät yhtään mihinkään. Sinun energia keskellä henkimaailman energiavirtaa saattaa tuntua henkiolennosta, kuin olisi kivi keskellä jokea. Nämä henkimaailman virtaukset ovat mm. luonnossa esiintyviä luonnollisia energialinjoja.

Yhteys henkimaailmaan syntyy tiedostamisen kautta. Hengen energia on henkimaailman, telepatian ja tietoisuuden eli energiavärähtelyn kautta. Se on todella toinen maailma, jossa olevat olennot eivät näe asioita, kuten fyysisillä silmillä nähdään. Jotkut hyvin kokeneet ja kehittyneet voimakkaat olennot pystyvät kuitenkin kommunikoimaan meidän maailmaamme kuten me pystymme kommunikoimaan valolla heidän maailmaansa.

Me tunnumme heidän maailmassa kuin kiviltä silloin, kun emme osaa olla näkymättömiä hengen kulkijoita. Näkymättömyys ja huomaamattomuus tulee harjoittelulla ja nöyrtymisellä. Se tulee mm. omasta itsetärkeydestä luopumisella ja vahvalla harjoittelemisella. Joskus ihmiset kokevat, että ovat osana suurta henkimaailman häirintää, saavat jatkuvasti ikäviä herätyksiä ja tuntevat ikäviä energioita. Joissakin tapauksissa on kyse siitä, että tällainen ihminen itse on äärimmäisen äänekäs henkimaailmaan ja törmäilee siellä oleviin tietoisuuden virtauksiin tahtomattaan. Tällöin saattaa olla kyse siitä, että ihminen ei esimerkiksi kulje oman johdatuksen mukaisesti sillä sydämen tietoisuus kyllä johdattaa linjojen mukaisesti eikä ainakaan tarkoituksella törmäyslinjalle energioiden kanassa.

Kaikkiin henkiolentoihin ei edes tarvi kiinnittää huomiota ja tulikin näkymä, että jos annat heidän vaan mennä kiinnittämättä mitään huomiota, vaikka esimerkiksi näkisit jonkun sielun, niin hekään eivät kiinnitä sinuun huomiota. Opettele tällaista taitoa, että et katso mihinkään sieluun tai energiaan suoraan, niin olet tavallaan itsekin suojassa.

Henkimaailma sanoi, että yhteys syntyy usein juurikin sen kautta, että me näemme jonkun olennon omalla kyvyllämme ja kun jäämme katsomaan ja tunnustelemaan tätä energiaa, syntyy henkinen yhteys siihen olentoon. Ajatus on sellainen energia henkimaailmassa, joka ikäänkuin tarttuu näihin olentoihin ja olennot joutuvat ravistaamaan itsensä siitä irti. Mikäli pystyt ja opit hallitsemaan oman ajatusvoiman, voit olla näkymätön hyvin monille henkimaailman olennoille ja olet tavallaan suojassa.

Teimme Pyhäin miesten päivän energioissa seremonian, jonka tarkoituksena on muistaa kaikkia edesmenneitä ja kunnioittaa kuolleita. Seremoniasta tulikin voimakas parantamisen ja opetuksen tapahtuma. Saimme viestin välitettäväksi kaikille, se kuului näin:

Kunnioittakaa haudan rauhaa! Kuolleilla on oma maailma ja omat polut, joista elävät eivät pysty ymmärtämään paljoakaan. Kuoleman jälkeiset prosessit ovat niiden asioita, jotka ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Voimme auttaa heitä silloin, kun apua pyydetään, mutta siltikään emme tiedä heidän maailmastaan ja sen lainalaisuuksista juurikaan paljoa, eikä meidän tule edes yrittää ymmärtää liikaa.

Maailma jakautuu kolmeen tasoon, joista kuolleilla on oma maailmansa. Sitä kutsutaan jossakin traditioissa aliseksi niinkuin itsekin olen sen oppinut mieltämään. Kuolleet puhuivat alisen rauhan kunnioittamisesta. Sitä varten on monissa kulttuureissa rakennettu hautoja ja hautausmaita. Hautausmaan tai hautapaikan tulee olla rauhallinen paikka, jossa keholla on lupa rauhassa käydä läpi oma hajoamisen prosessinsa.

Minulle näyttää siltä, että hautausmaat ovat paikkoja, joissa on portteja aliseen. Siellä on henkiä, jotka eivät ole valmiita siirtymään valoon ja tuntui siltä, että nämä henget todella tarvitsevat oman paikkansa kypsyäkseen prosesseissaan. Monella tuntui olevan taakkana menneen elämän valintoja ja he pitivät omaa tilaansa mahdollisuutena sulatella tekojensa seurauksia. Meille muistutettiin, että kuolleilla on OIKEUS käydä omat prosessit, kuten siellä maailmoissa on tapana.

Sitten tuli vakava viesti tai pyyntö välitettäväksi eteenpäin: Ihmiskunta on mennyt niin kauas omista traditioistaan ja UNOHTANUT kuolleiden maailman niin pahoin, että hautausmaita on alettu kaivaa auki, niiden päälle on alettu rakentaa taloja, ostoskeskuksia ja jotkut pelaavata mm. Pokemon Go:ta hautausmailla. Kuolleet sanoivat, että se loukkaa heidän tärkeää prosessiaan.

Meille tuli pyyntö auttaa ja palauttaa mieleen haudan rauhan pyhyys. Että veisimme eteenpäin viestiä ihmisille, hautuumaata on kunnioitettava. Sinne on astuttava hiljaisin mielin sydän täynnä rukouksia edesmenneitten puolesta. Henget sanoivat, ettei heillä ole mitään tarvetta riivata ja pelotella sellaisia sieluja, joista he näkevät, että henkilö muistaa haudan rauhan.

Kuolleet tahtoivat tehdä rauhan kuolleiden maailman ja elävien maailman välillä. Meille sanottiin, että hautuumaille voi välittää parannusta. Voimme esimerkiksi välittää pyyntöjä, että kuolleet saisivat oman rauhansa ja että hautuumaat olisivat turvassa tässsä maailmassa. Sieltä voi saattaa valmiita sieluja valoon ja yksi erittäin tärkeä työ voikin olla vierailla eri hautuumailla auttamassa siellä lepääviä sieluja.

Seuraavaksi minulle näytettiinkin elävien maailma, johon kuuluvat kaikki ne olennot, kenellä on myös fyysinen tai eteerinen keho. Ne olennot, kenellä on jonkinlainen inkarnaatio menossa tässä maailmassa. Tämä on elävien maailma ja meillä on oikeus ja velvollisuus hallita tätä maailmaa. Meidän on tunnistettava oma maailmamme, niinkuin kuolleiden on ymmärrettävä, että he kuuluvat omaan paikkaansa.

Meille sanottiin, että jokaisen meedion, parantajan, kanavan, shamaanin jne tehtävä on löytää vankka kolmijako maailmojensa välille millä nimellä ikinä tahtookaan näitä maailmoja kutsua. Tutkikaa omaa rakennettanne ja tehkää rajat selväksi. Erottakaa kuolleiden maailma elävien tasoista ja luokaa vahva portti siihen välille. Voitte Pyhällä sallimuksella astua näistä porteista, mutta meille sanottiin myös, ettei näiden kahden maailman välillä tulisi koskaan kävellä ilman erittäin painavaa syytä.

Kuka kävelee noista porteista huvin vuoksi tai kysymättä itseltään, onko nyt tarve tehdä vierailu toisessa maailmassa, hänen luonaan saattaa vierailla vastavuoroisesti monenlaisia henkiä ja hän saattaa olla jossakin mielessä henkien kiusaama. Henget yrittävät tällä tavalla herättää meitä huomaamaan oma toimintamme. Syvä kunnioitus on tarpeen sillä me emme ymmärrä paljoakaan!

Lopuksi puhuttiin sielujen maailmasta, valon maailmasta. Siellä vaikuttavat valon henget, jotka eivät sinällään astu elävien maailmaan saatikka kuolleiden maailmaan. Nämä henget astuvat kuolleiden maailmaan vain erittäin painavasta syystä ja silloinkin he tarvitsevat meitä avuksensa. He eivät pysty menemään valossaan maailmojen rajojen yli.

Valon henget pystyvät ilmentymään elävien maailmassa hetkellisesti, mutta tällaisiin ilmentymiin tarvitaan aina valtava määrä valon energiaa, joten meitä muistutettiin siitä, että jokainen valon hengen kohtaaminen on suuri sallimus meille ja niitä hetkiä ei tulisi hukata kevytmielisesti, vaan kaikki annettu informaatio olisi tärkeä kirjoittaa ylös ja eteenpäin välitettäväksi annetut viestit tulisi viipymättä saattaa ihmisten tietoon.

Valon henget tarvitsevat meitä toimiakseen tässä maailmassa. Siksi tarvitaan kanavia, meedioita, parantajia, shamaaneja jne. He tarvitsevat meidän fyysisen kehomme juuria, jotta voivat laskea omat hyvät tarkoituksensa kauttamme ihmiskunnalle ja joskus kuolleitten maailmaan saakka.

Elävien maailmasta sanottiin vielä lopuksi, että se on näihin kahteen maailmaan verrattuna erityinen, koska fyysinen keho tekee meistä tavallaan korkeimpia olentoja. Fyysisen kehon kautta olemme yhteydessä hyvin monille tasoille, minne eivät kuolleet taikka valon maailman sielut voi mennä. Fyysinen maailma on erikoinen ulottuvuus ja meidän tulisi havahtua ymmärtämään, että me hallitsemme tätä maailmaa. Me päätämme, mitä täällä tapahtuu ja jokaisella meistä on sama päätäntävalta tämän tason suhteen. Se on tärkeä ja oleelllinen päätäntävalta, jota tulisi käyttää viisaasti ja harkiten jokaisena elämän hetkenäsi.

Sitä päätäntävaltaa ei pitäisi tuhlata, vaan kunnioittaa ja ymmärtää, että olet todellakin Luojasi kanssaluoja ja miettiä tätä asiaa vakavalla sydämellä ja tutkia sitä sielun näkökulmasta. Millaiseksi SINÄ tahdot tämän todellisuuden luoda?

Meistä jokainen tahtoo löytää itselleen hyvän ja luotettavan auttajan. Näkijän, joka näkee oikein ja välittää luotettavasti viestit. Parantajan, joka ymmärtää meitä ja kenen kanssa tuntuu helpolta kommunikoida. Auttajan, johon voi luottaa raha-asioissa ja joka ei kerro luottamuksellisista asioista eteenpäin. Rakkaudentähdessä pyrimme tarjoamaan Sinulle ammattilaisia ja koulutettuja auttajia avuksesi. Sivuillamme mainostavat omaa toimintaa sellaiset auttajat, jotka ovat osallistuneet koulutuksiimme ja osoittaneet harjoituksissa hyvän käytännön mukaista osaamista. Sivustolle pääsee mainostamaan myös tekemällä Anulle näytteen omasta osaamisesta.

Emme kuitenkaan voi ottaa vastuuta eri palvelun tuottajien tarjoamista palveluista ja siitä, mitä tapahtuu Sinun ja auttajan välillä. Eettisesti korkea toiminta, ammattimoraali ja hyvä näkijyys jää näin ollen aina kuitenkin auttajalle itselleen huolehdittavaksi. Korostamme kuitenkin näitä puolia kaikissa koulutuksissamme ja yhteistyössämme auttajien kanssa. Kuunlemme erittäin mielellämme Sinun kokemuksiasi sivustoillamme esiintyvistä auttajista. Meille voi aina laittaa palautetta auttajistamme ja olemme aina valmiita kasvamaan työssämme eteenpäin. Ruusut ja risut palveluista voi lähettää tällä lomakkeella.

Luotettavaan ja hyvään palveluun kuuluu se, että auttaja mielellään kertoo omasta koulutuksestaan. Monesti luotettavalla auttajalla onkin todistukset näkyvillä hoitohuoneessa. Sinä voit itse kysyä auttajalta tämän koultustaustaa ja kokemuksia, mikäli haluat vamistua hänen osaamisestaan.

Tässä on mielestämme tärkeimpiä kohtia, millainen on hyvä meedio, näkijä, parantaja tai shamaani.
Hyvä näkijä ei milloinkaan kerro sinulle vastauksia elämääsi sinun puolestasi, vaan jättää Sinulle oman vastuun miettiä tulkintaa ja tehdä päätökset.

  • Hyvä näkijä ei tee töitä väsyneenä, kiireessä, huonossa energiassa vaan kertoo vastuullisesti Sinulle, ettei tulkinta synny vielä eikä palvelua voida syystä taikka toisesta vielä toimittaa.
  • Hyvän näkijän ei pitäisi koskaan tehdä painostuksen alaisena töitä. Hyvä näkijä tietää, että näin syntyvät viestit eivät ole hänen parastaan.
  • Hyvä auttaja osaa asettaa työlleen rajat. Hän työskentelee päivässä tehokkaasti työtuntien ajan ja lepää lopun aikaa. Hän ei lähde tinkimään työn laadusta edes silloin, jos apua kaipaavia on paljon ja syntyy jonoa.
  • Luotettava näkijä auttaa aina parhaansa mukaan. Kokenut näkijä tietää jo, minkälaista hänen palvelunsa on ja osaa tarkkailla omaa laatuaan.
  • Kokenut näkijä tietää myös, että kaikki tulkinnat eivät voi mennä nappiin. Aina joskus, jostakin tuntemattomasta syystä, tulkinnan viesti ei tavoita tilajaa. Ammattitaitoinen näkijä osaa ottaa palautteen vastaan tässäkin tilanteessa.
  • Luotettava näkijä ja auttaja vastaa sinulle, jos tulkinnan jälkeen koet tarvitsevasi apua. Joskus jostakin syystä asiakkaalle voi tulla vaikka huono olo. Kutsumme tällaista puhdistumiseksi. Silloin Luotettava auttaja ohjaa ja opastaa, jotta pintaan nouseet prosessit saadaan käsiteltyä loppuun.
  • Kokeneella näkijällä on yleensä paljon asiakaspalautetta. Hyvällä näkijällä asiakaspalaute on näkyvillä ja siitä voi nähdä, että muutkin ovat olleet tyytyväisiä.
  • Luotettava auttaja ei arvostele maailmankatsomustasi. Hänellä voi olla erinlaiset ajatukset joistakin asioista, kuin sinulla, mutta hän ei pakota sinua ajattelemaan itsensä kansssa samoin.
  • Kokenut auttaja ei hermostu vaikeissakaan tilanteissa. Hän osaa ohjata ulos monenlaisista avautumisista ja puhdistumisista.
  • Luotettava auttajaa osaa ohjata asiakastaan myös lääkärin, poliisin tai muun ammattiauttajan avun piiriin.
  • Hyvä auttaja ei koskaan käske lopettamaan lääkärin tai muun ammattiauttajan apua eikä ota vasuuta asioista, jotka kuuluvat Sinun ja muiden ammattiauttajien käsiteltäväksi.
  • Luotettava näkijä ja auttaja ottaa rahan käyttämästään työajasta ja työvälineistä, ei asiasta, joka hänen kauttaan tulee.
  • Kokenut auttaja ei lupaa ihmeparantumisia, vaikkakin tietää, että sellainenkin on mahdollista.
  • Luotettava auttaja osaa suositella sinulle myös muiden auttajien palveluja. Hän ei pyri sitomaan sinua itseensä.
  • Hyvä näkijä, meedio, shamaani ja parantaja pyrkii aina siihen, että olisit omavarainen. Hän pyrkki aina saamaan sinut itsenäiseksi ja riippumattomaksi omasta avustaan.
  • Vastuuntuntoinen auttaja kunnioittaa luontoa
  • Vastuuntuntoinen auttaja osaa sanoa, ettei tiedä vastausta kaikkiin kysymyksiin

 

Henkimaailma toimii tavallaan…

Henkimaailman kanssa työskennellessä on olemassa tiettyjä erityispiirteitä, jotka leimaavat työtämme. Henkimaailmasta tulevat viestit toimitetaan aina korkeamman itsen sallimuksella, apu tulee aina korkeamman itsen tahtomassa muodossa ja asiat tapahtuvat oikealla ajallaan.

Monesti palveluja tilatessa haluaisimme vastaukset viipymättä ja meillä voi olla jopa mielessä, minkä suuntaista tietoa tahtoisimme. Henkimaailma on kuitenkin tinkimätön. Meidän on hyvä muistaa, etteivät selvänäköiset aistit ole koskaan täysin omassa hallinnassamme, kun työskentelemme valon polulla. Jokainen viesti tulee sallimuksen kautta, joten emme voi vain napista painaa taitoja päälle ja tuottaa parasta laatua joka hetki.

Maailmassa on kautta aikojen puhuttu Ylösnousseista Mestareista ja Pyhimyksistä, joihin ihmiset turvaavat ja joiden ajatellaan olevan suuria opettajiamme. Meditaatioissa ja teosofiassa sekä esoteerisessä filosofiassa tutkimme myös näitä asioita. Saan paljon kysymyksiä ylösnousseista mestareista ja Pyhimyksistä ja monelle ihmiselle näillä on paljon merkitystä. Siksi katsoin parhaaksi avata aivan uuden oman sivun aiheelle. Tänne kerään hiljalleen tietoa eri uskontojen henkiolennoista ja voitkin käydä katsomassa, löytyisikö täältä omasi.

Myös Rakkaudentähden kursseilla tutustumme muinaisiin kulttuureihin ja menneisiin elämiin!

Ylösnousseet mestarit ovat tarunomaisia hahmoja, joita löytyy monesta eri uskonnosta. Alice Bailey kirjoittaa kirjoissaan vihkimyspolusta, henkisen kehityksen polusta, jota vartioivat ja opettavat ylösnousseet mestarit omien eri tasoisten oppilaitten kanssa. Ylösnousseet mestarit ottavat kiinteästi osaa maa-planeetan hierarkiseen henkiseen järjestelmään. Ylösnousseet mestarit työskentelevät sisäisillä tasoilla ja tulevat inkarnaatoihin maan päälle aina silloin, kun siitä on koko maailman ja ihmiskunnan kehitykselle hyötyä.

Mestareiden toimipaikat sijaitsevat korkeilla mentaalisilla ja buddhisilla tasoilla. Ylösnousseet mestarit ovat henkiolentoja, joilla ei ole enää kytköksiä ihmisen alempaan maailmaan, ylösnousseet mestarit ovat vapaita karmasta ja opettavat aina omia oppilaitaan keskittyneesti. Voi olla hyvä idea ottaa selvää, keitä ylösnousseita mestareita lähellä Sinun oma henkinen identiteettisi on. Voisi myös sanoa, että varmaankin jokaisen henkisen kehityksen päätarkoitus tai pääpiste on lopulta oppia itse ylösnousseeksi mestariksi ja palvella koko maailman hyväksi buddhisilla tasoilla.

Ylösnousemus voi tapahtua sekä kuoleman että elävän elämän kautta. Neljännen vihkimyksen jälkeen sanotaan, että on enää vähän opittavaa maailman alimmilla tasoilla. Ylösnousemus tarkoittaa muun muassa maallisen polun loppumista, karmasta vapautumista ja todelliseksi maailmojen palvelijaksi tulemista. Ylösnoussut mestari ei ole enää egonsa vanki ja hänellä on vapaa pääsy Valon maailmoihin palvelemaan. Ylösnoussut mestari tekee suurta ja laajaa työtä, mikäli hän on inkarnoitunut maan päälle. Uskomuksen mukaan ylösnoussut mestari olisi kaikesta mielen draamasta ja ihmisen elämän vaikeuksista vapaa. Ylösnoussut mestari on kokenut valaistumisen ja hän on uhrannut koko sielunsa, olemuksensa ja sydämensä maailman palvelemiselle.

Kristus
Kristus on yllättävän vaikea määritellä, koska sama sana tarkoittaa niin montaa. Se voi tarkoittaa mestaria, tietoisuutta, yhden ison ryhmän yhteistä sydänkeskusta jne. Mestari Kristus toimii hallintojärjestelmässä ylemmillä henkisillä tasoilla ja myös täällä maan päällä, erityisen voimakkaasti tänä meidän aikanamme Mestari Jeesuksen kautta. Jeesus Kristus tai Sananda, jona hänet tunnetaan sisätasoilla, edustaa myös kuudetta sädettä, jonka väri on indigonsininen.

Kristus on peräisin kreikan sanasta Χριστος ja käännös heprean sanasta Messias, voideltu eli siunattu. Jeesus ja Kristus eivät ole kuitenkaan aivan sama asia. Kristus ei siis ollut hänen nimensä, vaan syystä tai toisesta hänelle suotu kunnianimitys, joka tuli hänen osakseen kasteessa. (Lue tätä koskeva artikkeli) Urantia-kirjan mukaan Kristus inkarnoitui Jeesuksena suorittaakseen sellaisen työn, mikä ei olisi ollut kenellekään muulle henkiselle olennolle mahdollista.

Kristus laajempana käsitteenä

Kristus sanan voisi sanoa myös tarkoittavan suuremman olennon sydänkeskusta, joka kätkee sisäänsä monta pienempää toimivaa olentoa. Nimi ”Kristus” on universaali eikä siis ole sidoksissa kristinuskoon. Tämän universumimme ehdottomana ylimpänä Hallitsijana toimii Kristus (Universal Christ). Kristus on myös tietoisuus, joka on meissä kaikissa. Kristuksia kuvataan esoteerisessa opissa monia kuten esimerkiksi. Kosminen Kristus, Aurinko Kristus, Planetaarinen Kristus.

Laajemman Kristuksen Valon Säde on Kahdestoista Säde, Kristus-tietoisuuden kultaisen valkoinen pyyteettömän rakkauden säde. Se on korkein Säde ja kaikkien Säteiden yhdistelmä.

Mestari Lady Nada

Ylösnoussut mestari Lady Nada on Sanandan kaksoisliekki edustaen 6. sädettä. Hänen nimensä merkitsee ”Nothing” eli suomeksi Ei mitään. Lady Nada auttaa sisäistämään opitut parantamis tekniikat muinaisten sivilisaatioiden ajoilta. Hänen läsnä olonsa voit aistia ruusun tuoksuna.

Mestari Lady Portia

Hän on oikeuden, oikeudenmukaisuuden ja mahdollisuuden (opportunity) jumalatar. Hän edustaa pyhää oikeudenmukaisuutta Maa planeetalla. Hän on karmisen neuvoston jäseniä ja edustaa seitsemättä sädettä. Häneen liitetään Maltan Ristin symboli.

Mestari Kwan Yin

Quan Yin, idän Äiti Maria, tunnetaan monilla nimillä. Hän on korkeamman pyyteettömän rakkauden säteen Mestari joka auttaa Uuden Ajan naisia löytämään sisäisen voimansa ja tuomaan feminiinisen viisauden tasapainon. Hän on Armon ja myötätunnun Mestari. Hänen rakkautensa ihmiskuntaan oli niin suuri että hän pysyi maan päällä ja auttaa yhä kaikkia pyyteettömään rakkauteen. Lao Tsu on hänen kaksoisliekkinsä. Hän opettaa meitä pitämään hyvää huolta niin kehosta, ajatuksista kuin sielustakin.

Mestari Lao Tsu

Lao Tsu on yksi tärkeimmistä ihmisistä historiassamme. Elämänsä aikana hän inspiroi monia, kuten suurta filosofia Confuciusta, mutta kuolemansa jälkeen hänen vaikutuksensa on ollut jopa vielä suurempi. Hänen julkinen opetustaan löytyy mm. kirjasta The Tao Tai Ching.

Mestari Kuthumi

Myös KH ja Koot Hoomi. Hänen väitetään ajoittain ilmaantuvan fyysisessä kehossa syrjäiseen ja eristettyyn kylään nimeltä Shigatse, joka sijaitsee piilotettuna Himalajan vuoristossa.

Häntä ohjaa rakkaus-viisauden Säde ja hän on syvästi sitoutunut esoteeristen oppien uusimiseen ja julkiseksi saattamiseen. Eräs hänen tehtävistään on muuntaa uskonnollista ajattelua niin että pyyteetön rakkaus voi ilmentyä. Elämän oppikoulun mestarina hän opastaa universaalin tietoisuuden opettajia. Hän eli Pythagoraan elämän, opasti numerologiaan, geometriaan, matematiikkaan ja musiikkiin. Hän on Suuren Valkoisen Veljeskunnan perustaja. Hänen inkarnaatioitaan oli mm. St.Francis of Assisi ja opasti rakkauteen kaikkia eläviä kohtaan.. Hän työskentelee Maailmanopettaja Sanandan kanssa.

Mestari St Germain

Violetin säteen mestari joka toi ihmisten keskuuteen violetin säteen puhdistavan energian. St. Germain opastaa puhdistautumiseen pyhyydessä.

Kreivi Saint-Germain oli hovihenkilö, keksijä, seikkailija, harrastelijatiedemies, viulisti ja yleisesti mysteerinen henkilö. Alkemiaakin harrastaneen kreivi Saint-Germainin oikeaa nimeä, vanhempia tai syntymäpaikkaa ei varmasti tiedetä. Saint-Germainin kuoleman jälkeen useat mystiset organisaatiot ottivat hänet tunnushahmokseen (kuten galaktinen federaatio).
Ks. seuraava mestari!

Mestari Rakoczi (R)

Mestari R, jota lempeästi ja kunnioituksella usein kutsutaan ”Kreiviksi”, on Sivilisaation Herra ja useiden ryhmien johdossa. Näiden ryhmien kautta Hän vaikuttaa laajasti maailman asioihin. Muissa inkarnaatioissa Hän tuli tunnetuksi Comte St Germainina. Mestari R toimii seitsemännen säteen alaisena.

Mestari Lanto

Eli 400 vuotta ennen Kristusta ja hänen sanotaan saavuttaneen enemmän kuin kukaan maan päällä. Hän kehitti itsessään pyyteettömän rakkauden niin voimakkaaksi että kultainen valo loisti hänen sydämestään. Hän on Rakkaus-Viisaus säteen Chohan. Hänen syvällinen rakkautensa suo ymmärryksen elämän hiljaisesta liikkeestä, ja luo sinulle rauhan ja harmonian olotilan. Hän on hyvin lempeä ja harmoninen Mestari. Hän opettaa pyhän hengen lahjojen vastaanottamista viisauden ja tietoisuuden valomaailmoista.
Hän on ollut inkarnoituneena paljon Kiinaan.

Mestari El Morya

Hän on virkaiältään vanhin oppilas ja tuleva seuraaja Rotujen Herralle. Ensimmäisen Säteen Tahdon ja Voiman alla työskentely antaa Hänelle voimallisen ulkomuodon. Hänet tunnetaan myös sinisen säteen mestarina. Hän toimii läheisesti Kuthumin kanssa ja nämä kaksi ystävystä tekevät yhteistyötä monin tavoin, sillä Heidän työtään ihmiskunnan parissa ei voi selkeästi erottaa ja tietty päällekkäisyys on väistämätöntä.

Hän työskentelee läheisesti myös ArkkiEnkeli Mikaelin kanssa. Hän kantoi Atlantiksen tietoisuutta ja auttoi säilyttämään sen. Hänen sanotaan kehittäneen Islamin uskon ja sen taiteen. Hän sisäisti veden parantavan vaikutuksen ja kehitti kasteen. Hän auttaa tällä hetkellä maata sen suurissa muutoksissa ja kuuluu Suureen Valkoiseen Veljeskuntaan. Hänen sanotaan tulevan Merkuriukselta. Hän on läheisesti tekemisissä Shamballan kanssa, mistä Jumalan tarkoitus projisoidaan Tahdon ja Voiman energioiden avulla.

Hänen uskotaan inkarnoituneen maahan mm:
Camelotin King Arthur
Abraham
Melchoir (yksi kolmesta viisaasta tietäjästä)
Thomas Becket ( Canterbury Arkkipiispa)
Thomas MoreAkbar

Mestari Serapis bey

Hän inkarnoitui Venukselta ja auttoi Serafeja enkelievoluutiossa. Hän työskentelee Ametisti säteen ja violetin säteen kanssa Vesimiehen ajalla ja hänen sanottiin olevan mestari joka auttoi Enkeleiden kanssa rakentamaan Luxorin pyramidit, joihin hänen opetuksensa salaisuudet on sanottu piilotetun. Hänet tunnetaan muinaisesta egyptistä henkilönä nimeltään Ptah. Hänen tehtävänsä on tuoda korkeampaa tietoisuutta lääketieteeseen käyttäen säteitä ja äänteitä. Harmonian ja Puhtauden säteen mestari kannustaa luoviin ideoihin, taiteellisuuteen ja virittymään luonnon kanssa. Hän oli Atlantiksen ajan Ylipappi joka ylläpiti Valkoisen Liekin Energiaa.

Mestari Lady Maria

Hänet tunnetaan Äiti Mariana Kristinuskossa. Hän on universaalin Äidin, feminiinisyyden ja Yin energian symboli. Hän edustaa myötätuntoa, rakkaudellisuutta, intuitiivisuutta ja lohtua. Häntä voi kutsua apuun healing-työhön, opettamiseen, ohjaukseen ja lohduttamaan. Marian värin sanotaan olevan vaalean violletti, mutta monille hän ilmestyy myös vaaleanpunaisena ja liittyy ruusukvartsiin.

Mestari Sanat Kumara, maailmojen herra

Universumin Ylin tarkkailija. Planetaarinen Logos, korkein Avataaroista. Hän vastaa ylösnousemusprosessista planeetalla ja päättää ylösnousemuksen seremonioista. Hänen sanotaan olevan tuleva maailman hallitsija. Hänen kotiplaneettansa on Venus. Hänellä ei ole ollut fyysistä inkarnaatiota Maassa mutta hän vastaa evoluutiosta, kivistä mineraaleista, kasveista, eläimistä ja ihmisistä. Hänen kaksoisliekkinsä on Lady Venus. Vywamus on hänen korkein minänsä.

Vanhan esoteerisen, mystisen ja gnostisen tradition mukaan hän toi mukanaan 144000 sielua Venuksesta Maa Planeetan mustimmalla ajalla ja ylläpitää Jumalan valoa. Näissä 144000 sielussa sanotaan olevan Jeesus, Gautama Buddha ja Maitreya Buddha.

Häneen uskotaan monissa uskonnoissa kuten Skanda/Kartikkeyana Hindulaisuudessa, Brahma-Sanam Kumarana Buddhismissa, Päivien muinaisena Juutalaiskristillisyydessä ja Ahura Mazdana Zoroastrianismissa. Jotkut ovat myös ehdottaneet, että Sanat Kumara olisi Al Khdir (viherä mies) Sufilaisuudessa.

Englanninkielisiä nimityksiä Sanat Kumaralle

The Seed
The Great Sacrifice
The One Initiator
The Voluntary Exile
The Silent Watcher
Maha-Guru
The One Kumara
The Lord of Flame
The Ancient One
The Mighty Lord of Fire
The Point of Blue within the hidden diamond
The Root-Base (relating to the Earth as the base center)
The Son of Will and Yoga (the first ray Monad–the first ray Rishi)
The One Set Apart (as all initiates are set apart)
The Tree (the chain of Hierarchy)
The Ever-Living-Human-Banyan
The First Hierophant
He who changes form, yet remains ever the same
Lord of the Sacred Isle (or Shambhalla)
The First of the First
The One and the Supreme
The Youth of Eternal Summers
The Youth of Endless Summers
The Youth of Timeless Aeons
The Light of Life Itself
The Wondrous One
The Lord of Venusian Love
The Great Kumara within the Flaming Sword
The Peace of All the Earth
Fountainhead of the Will of the Planetary Logos
Lokapati and Locan’tha, the Lord of the World
Vishnu Krishna
Padmapani Chenresi (the lotus-bearer) or Avalokitesvara
Chenresi Vanchug, the powerful and all-seeing
Protector of Tibet
Savior of Humanity
Chantong, he of the 1,000 eyes
Jigten-gonpo, Protector and Savior against evil
Hermes, the Interpreter
Lue Sanat Kumarasta

Mestari Lady Venus
Lady Venuksen sanotaan olevan Sanat Kumaran kaksoisliekki.

Muita ylösnousseita mestareita:
Ainakin näistä ylösnousseista mestareista on tulossa tietoa Rakkaudentähteen.
Afra, Ananda Mayi, Babaji, Buddha, Zoraster, Yukteswar, Hilarion, Hathor, Ganesha, Krishna, Maha Chohan, Melchizedek, Merlin, Metatron ja St Teresa.

ea4b0a2451d497e0aa2f7bf2be46b0c8uuuuuuuuuuuuuuu