Tosi vaikeaa enää uskoa muuhun kuin valintoihin elämässä.

On jotenkin hauskaa, että me monesti ulkoistamme rakkauden kokemisen oman itsemme ulkopuolelle. Milloin kumppaniin, milloin tavaraan, milloin kokemuksiin. Ja sitten, kun kumppani, tavara tai kokemus ei enää anna meillä rakkautta, menetämme sen. Minusta tuo kuulostaa enemmän vaihtokaupalta, kuin rakkaudelta.
Enemmän poplaululta, kuin universaalilta kaiken hyväksyvältä rakkaudelta. Koska vaikka meidät jätettäisiin, meille oltaisi töykeitä, meitä huijattaisi, tavarat häviäisi, tai kokemus jäisi vain muistoihin, niin eihän meillä silti tarvitse omaa rakkauttamme heittää pois.

Sen sijaan, että olisimme ilkeitä ihmisille, joita joskus rakastimme, voisimme rakastaa heitä edelleen, vaikka he eivät olekaan enää ”meidän”. Koska kukaan ei todellisuudessa ole meidän, kuten ei luontoakaan voi kukaan omistaa. Ne kuuluvat kaikille, jotka päättävät näitä kunnioittavasti lähestyä. Omistanko ilman jota hengitän, omistanko maan jossa avojaloin kävelen, omistanko ihmisen, jonka kanssa saan hetken viettää elämääni? Mitä tapahtuisi, jos luopuisin omistuksesta, omistamisesta ja vain yksinkertaisesti päättäisin rakastaa jokaista hetkeä, ihmistä ja elämän muotoa, jota sillä hetkellä pääsen tapaamaan ja kohtaamaan? Se ei ole esoteerinen, mystinen valaistuminen, se on yksinkertainen, konkreettinen valinta, jonka voimme tehdä. Sen mahdollisuus on hyvä tulla tietoisuuteemme, jotta voimme sen valinnan kuitenkin tehdä. Minkä valinnan sinä teet tänään?

DCIM100GOPRO

To be brave is to love someone unconditionally, without expecting anything in return. To just give. That takes courage, because we don’t want to fall on our faces or leave ourselves open to hurt.
-Madonna Ciccone

rakkaus

Tagged with →  
Share →

One Response to Teemu: Valinta nimeltä rakkaus

  1. Minttu sanoo:

    Pitäisin kyllä tätä valintaa pienenä valaistumisena. Kun ymmärtää, että saa valita rakkauden. Saa valita. Kuinka se ei ole pois keneltäkään, kuinka voi lahjoittaa rakkautta lahjaksi eikä se vähene. Minun ei tarvitse olla missimittainen tai presidentti ollakseni ”tarpeeksi arvokas” tähän valintaan, tähän lahjaan, tähän työhön. Se konkretia, kun ymmärtää armahtaa ensin itsensä ja sitten ympäristönsä. Ettei ehkä ikinä pysty pelastamaan maailmaa, mutta ei enää odotakaan sitä itseltään. Hyväksyy tekevänsä parhaansa eikä jää harmittelemaan asioita, joihin ei voi vaikuttaa.
    Ja kaikki nuo ihanat ihmiset joita saa elämäänsä, kun uskaltaa! Jännästi myös negatiiviset ihmiset ovat alkaneet hävitä ympäriltä eivätkä ihmisten pahat puheetkaan enää saa kasvutilaa omassa mielessä. Tietty on negatiivisia asioita (joutuminen rikoksen kohteeksi vaikkapa), jotka voivat tapahtua, mutta ne käsitellään sitten kun on niiden aika. Ei ennen.
    Tämä on minun valintani ja jokainen saa tehdä omansa. Kenenkään toisen valinta ei ole minun vallassani eikä minun kuulu tuomita muiden valintaa vaikken itse samoin valitsisi. Oppipolut ovat erilaisia ja se on kuulkaa aivan mahtavaa. Rankkaa, mutta mahtavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.