Enkelikristallit ovat energiaa Atlantiksen parantamissaleista. Sitä välitetään kaukohoitona, lähihoitona tai meditaatiossa aina ihmisen oman korkeamman itsen ja omien enkeleiden välityksellä. Hoidossa yhdistyy parantava musiikki, äänen parantava voima, tuoksut sekä kristallien energia enkeleiden avustuksella. Voidaan käyttä puhdistamiseen, tasapainottamiseen, avaamiseen sekä myös healing-tyyliseen hoitoon. Enkelikristalli -energioita voi opiskella etänä Rakkaudentähden kautta tai lähikursseilla koulttamiemme opettajien välityksellä.

EnkeliKristalli koulutus on Rakkaudentähden oma juttu ja sitä on kehitetty yhteistyössä syvän tason parantajien ja osaajien kanssa. Mm. Asger Lorentsen arvioi EnkeliKristallienergiat Kultaisen Akatemian koulutuksessa. EnkeliKristalli energian pääopettajana toimii tekniikan kehittäjä ja vastaanottaja Anu Markoff. Anu vastaa myös Master -koulutuksesta. Koulutuksessa on tasoja 1-4. Ensimmäinen taso opettaa lähinnä itsehoitajuutta ja mitä pidemmälle tasoissa edetään, sen syvempää hoitamistyötä opit tekemään. Jo yli tuhat opiskelijaa on valmistunut hoitamaan tällä hienolla energialla.

EnkeliKristalli Taso4 on pätevöitymistaso, jonka jälkeen voit hakeutua Master-opintoihin. Niin pätevöitymisessä kuin Master -tason opinnoissakin edellytetään opiskelijan kykyä itseohjautuvuuteen ja itsenäiseen opiskeluun ja työskentelyyn. Sen takia nämä molemmat tasot ovat hyvin opiskelijalähtöisiä ja vastuu opintojen edistymisestä ja harjoittelusta siirtyy viimeistään tässä vaiheessa Opiskelijalle itselleen. Suorittamalla nämä tasot osoittaen itsenäisyyttä, tehdään eräänlainen näyttökoe Rakkaudentähteen ja todistat oman valmiutesi toimia mm. EnkeliKristalli Masterina.

 

Enemmän tietoa EnkeliKristalli energiasta:

Atlantiksella meistä hyvin moni työskenteli papistossa ja parantajien joukossa yhdessä maan päällisten pariensa kanssa. Jotkut olivat inkarnoituneet samaan kehoon. Meillä kaikilla oli voimallisia parantavia kristalleja ja kristallienergioita käytössämme. Olen nähnyt kuvia kyyneleen muotoisista parantamis kammioista, joissa kaikki seinät ovat kristallia. Parantaminen tapahtuu kanavoimalla delfiinien laulua muistuttavaa melodista laulua tilaan, jolloin musiikki saa kristallit värähtelemään hyvin korkeilla taajuuksilla ja parantaminen tapahtuu jopa fyysisessä kehossa.

Kaikilla kristalleilla oli suojelijoita henkisillä tasoilla. Olimme hyvin läheissessä yhteydessä universumin vanhimmalle alueelle ja korkeisiin henkiolentoihin, jotka toivat kristallienergiaa maailmaamme monien tähtiporttien kautta. Kristallien parantava voima perustui siihen, että Kristallit toimivat ikäänkuin puhelimina toisten maailmojen välillä.

Toisaalta kristalleilla oli kyky yhdistyä hyvin korkeisiin tietoisuuksiin, joihin emme itse mitenkään olleet kyvykkäitä yhyttämään. Noissa ulottuvuuksissa oli universaaleja korkeasti vihittyjä olentoja, jotka välittivät kristallin välityksellä korkeaa symboliikkaa ja parantavia energialaitteita maailmaan. He välittivät erittäin rakkaudellista pyhään geometriaan perustuvaa parantamisenergiaa ja tietoutta kristallien välityksellä maailmaan.

Kristallit olivat muuntajia joiden välityksellä energia muuntui meille ymmärrettävään muotoon. Kristallilla on kyky tulkata hyvin korkea energia ihmisen tietoisuudelle sopivaksi. Ne muuntavat värähtelyt ääneksi, valoksi ja moniksi parantaviksi väreiksi. Toisaalta kristallit voivat myös toimia toiseen suuntaan. Niiden välityksellä voimme itse lähettää pyyntöjä korkeampiin ulottuvuuksiin.

Kristalli toimii koko tapahtuman suojelijana ja voimaporttina. Kristallit eivät ole enää fyysisessä muodossa, vaan niistä on tehty ikäänkuin energiamuoto ihmisen ja valomaailman välille. Ne ovat kuin suuri ikkuna, jonka kautta voimme tehdä huikeaa parantamisen työtä.

Atlantiksen tuhon aikana kristallit sammutettiin ja vietiin turvaan. Tähtiportit suljettiin ja menetimme yhteyden kristallien suojelijoihin. Olemme viimevuodet eläneet näiden tietoisuuksien aktivoimisen aikaa. Vuoden 2012 aikana hoidimme useaan otteeseen voimallisesti karmaa ja kipuja, jotka vielä olivat estämässä kristallien aktivoimista täyteen potentiaaliinsta ja saimmekin hyvin voimakkaita viestejä myös Atlantiksen kristallien suojelijoilta.

EnkeliKristalli -tekniikan lisäksi olen kanavoinut KristalliRukoukset, jotka ovat juuri näitä pyyntöjä, joita voimme ohjata kristallin kautta valotasoille. Rukoukset ovat suoraan hengen koodeja Atlantiksen parantaviin energioihin. Tällaisia rukouksia on käytetty myös Atlantiksen parantamis saleissa. Kyse on erittäin pitkälle kehittyneestä parantamisen tekniikasta ja taidosta tuoda valoa maailmaan aivan erityisen suojatussa ja puhtaassa muodossa. Tuo suojaus on rakennettu monissa inkarnaatiosisamme ja se perustuu sekä Atlantiksen kokemuksiin ja oppeihin, joita saimme sen tuhon aikana että pitkään pitkään parantajien ja mestareiden koulutuskeen eri inkarnaatioissa sekä maassa että muissa tähtijärjestelmissä.

Suojelijajoukko, joka rukoukset antoi kanavointina, on Atlantiksen korkeaa valoverkostoa. Kaikki tietoisuus on valmistunut, pitkä työ on saatettu loppuun. Kristallit on rakennettu uudelleen ja menetelmä aktivoitu, testattu, treenattu ja varmistettu enkeli– Kristus- ja sydänenergioilla. Tähtiportteja on kevään aikana aktivoitu niin, että nyt suojelijat pääsevät ottamaan meihin yhteyttä!

Aikaisemmin vuonna 2005-2007 tietoisuuteemme tuodut Rakkaudentähden AtlantisEnkeliKristallit olivat kanavan aukeamista valomaailmasta ihmisyyteen käsin. Silloin suojelijat näkivät mahdolliseksi virtauttaa parantaa energiaa kristallin välityksellä meille. KristalliRukouksissa on kyse kanavan aukeamisesta toiseen suuntaan. Viimein saamme toimia kanssaluojina tässä järjestelmässä ja lähettää viestejä maallisesta maailmastamme valon maailmoihin tarkkaan valikoiduilla mantroilla ja KristalliRukous- koodeilla.

Käyttämällä kristallirukouksia kytkeydymme siis alkuperäisiin energioihinmme. Minua opastettiin, että rukoukset eivät ole aivan sanasta sanaan samoja, sillä ne ovat muuntuneet ihmiskunnan tarpeiden mukaan, mutta ne ovat juuri niitä mantroja, joita olemme käyttäneet Atlantiksen parantamiskammioissa. Vuonna 2016 meille annettiin Kristallirukousten lisäksi Timanttisäde -rukoukset ja energiaan liittyvät Timanttisäde -rukousnauhat. (Andromeda, Sirius ja Pleiadit)

Rukoukset toimivat sellaisinaan hyvin parantavasti. Olen itse käyttänyt näitä kanavoituja mantroja elämässäni ja joskus niiden voima on aivan yllätyksellistä. Ne voivat toimia jopa ällistytävän nopeasti ja suorasti.

Olen myös lupautunut kanavoimaan jokaiselle oman Kristallin suojelija perheen. Voit halutessasi aktivoida omat rukouksesi omaan kristalliperheeseen ja kristalliverkkoon. Kirjassa on paremmat ohjeet aktivoinnille. Aktivoinnissa saat oman suojelijasi nimen. Kiertueella sain tietoa, että meille valikoituu sellaisia suojelijoita, joiden kanssa olemme olleet tekemisissä Atlantiksellakin. Lisäksi pääset mukaan Rakkaudentähden Kristalliverkkoon, jonka kautta pidämme yhdessä yllä uudelleen aktivoituja Kristalleja.

Itselleni nämä energiat ovat olleet ehkä voimallisimpia elämässäni kokemia energioita. Olin todella innostunut saadessani viestejä Atlantiksen Kristallien suojelijoilta. Aktivointien myötä tietoisuutemme pääsee heräämään vielä lisää. Saamme todellisen sielutehtävän todelliseen potentiaaliinsa ja ennustukset pääsevät toteuttamaan itsensä!

 

EnkeliKristalli -laulu:

Kultainen polku luokse hengen ovien
Kaukainen kutsu kuuluu luokse sielujen
Ei enää pelkää julmaa sielun kuolemaa
Ken valon kanssa matkaa kauas ajan taa

Kaukainen ääni ohjaa maahan enkelten
Tiesi kuljet nöyränä kuin lapsonen
Kristalliristin luona Jeesus odottaa
Perille hän meidät kaikki opastaa

Kultainen polku enkelten ja sielujen
Johtaa valoon mahti voiman herrojen
Puhtaaksi pesee, vapahtaa ja parantaa
Ei maailman taakat seurata saa rajan taa

Kristalligraali, kultaristit Pyhien
Loistaa valo meille arkkienkelten
Kaukainen kutsu kuuluu luokse sielujen
Kultainen polku luokse hengen ovien

Rukoukset Pyhät valat lausutaan
Hengen kaste kristallinen parantaa
Luojan laulu kantaa kauas ajan taa
fyysisyyden raskaan taakat vapauttaa

Valkoinen liekki palaa maailmat valaisten
Sielussa kuiskaus kuutsuu äärettömyyteen
Olemme yhtä suurta Pyhää Elämää
Henki kipinäksi suunnitelmaan jää

Share →