Yritätkö tehdä manfestointeja, mutta homma tuntuu olevan kuin suonsilmässä? Kuuletko ympäriltäsi tarinoita, miten ihmiset kokevat monenlaisia henkisiä ihmeitä, mutta omat kokemukset jäävät laihoiksi? Oletko miettinyt, miten voisit vahvistaa omaa parantavaa kanavaasi, että voisit saada todellisia tuloksia? Horjuuko sinullakin joskus usko henkimaailman hommiin?

Näitä kysymyksiä nostetaan esille, kun heräsin tänään aamulla. Meistä moni ajattelee, ettei ole vielä auennut tai että energioiden eteen täytyy tehdä hurjasti töitä. Meillä uinuu paljon kykyjä pimennossa itseltämme. Tiellemme tuodaan jatkuvasti ihmisiä muistuttamaan, mitä meidän on tarkoitus tehdä tässä elämssä. Se, että olet kiinnostunut henkisistä asioista kertoo, että sinulla on elämäntehtävää näiden asioiden parissa. Olet ehkä näkijä, parantaja tai vaikka opettaja, kenen kuuluu viedä tietoisuutta eteenpäin. Saattaa tuntua haasteelliselta ja jos katsot itseäsi, oletko sittenkin liian tavallinen ja kokematon niin suureen tehtävään?

Toisella saattaa olla polku jo auki ja oma hoitohuone odottamassa asiakkaita, joita ei vain kuulu. Henkimaailma näyttää suuria näkyjä valtavasta ihmisvirtauksesta odottamassa apuasi ja sydämessä tunnet, että se on myös totta. Mutta suurien investointien jälkeen huomaat, että kauniista hoitohuoneesta ja työtilasta nauttii lähinnä oma lähipiirisi ja sellaiset henkilöt, keneltä ei voi pyytää rahaa.

Tai ehkä olet tehnyt vuosia henkistä työtä ja nyt sinusta tuntuu, että valosi on juuttunut paikoilleen. Jotakin on hiipumassa ja kaipaat uutta kirkkautta kanavaasi. Inspiraatiot eivät tule ehkä niin vahvoina, kuin alkuun niitä sait ja kaipaat uutta innostusta ja aivan uusia taajuuksia työhösi. Tahtoisit edetä, mutta elämä tuo yhtä ja samaa uudelleen eteesi.

Minulla on yksinkertainen resepti, jonka avulla jumittuneet tilanteet voi saada nopeastikin liikkeelle. Tämä tekniikka vahvistaa henkisiä kykyjä ja saa uinuvat lahjat heräämään kauniilla tavalla. Omaa vahvuutta voi vahvistaa ihan arjen keskellä päivittäin ja saada vielä nopeita tuloksia aikaan. Suurin ja yleisin syy sille, jos oma voima tuntuu laihanlaiselta, on yleensä energian vuotaminen jonnekin muualle. Tällaisia vuotopaikkoja on yllättävän paljon ja ne olisi oman hyvinvoinninkin kannalta hyvä tunnistaa ja laittaa tarpeettomat hanat kiinni, jotta henkinen pääoma säilyy sinulla.

Oletko varmasti vastuussa omista energioistasi? Tiedätkö, minne voimasi virtaavat?

Jos omaa voimaa on liian vähän, tärkeät viritykset ja vihkimykset valuvat kuin vesi hanhen selästä pois ja niistä saattaa parhaillaankin jäädä käteen pelkkä uskomattoman kaunis meditaatiokokemus, joka ei sitten kuitenkaan arjessa anna avautumisia odotetulla tavalla. Kun laitat ylimääräiset energiavuodot kiinni, voit ohjata vapaaksi jäävän energian kohti omaa hyvinvointia ja henkistä työskentelyä.

Voin havaita energiavuotoja vähän siellä ja täällä asiakkaitteni elämässä. Yksi ihan yksinkertainen paikka vuotaa energiaa on jättää asioita tekemättä ajallaan. Jokainen tekemätön ja hoitamaton juttu roikkuu niskassa ja vaatii sinun omaa voimaasi niin kauan aikaa, kunnes saattelet asiat loppuun. Näitä paikkoja on paljon muitakin meillä jokaisella. Ja näin on varsinkin, jos et ole koskaan tehnyt elämääsi perusteellista energiatarkastelua.

Nyt Sinulle on kerrottu, mistä voi olla kyse. On Sinun vuorosi päättää, tahdotko tehdä asioille jotakin. Mietitkö jo, kuinka sinun elämäsi voisi muuttua, jos luomisen työ vahvistuisi yhtäkkiä? Oletko valmis uudistumaan? Kerroin Sinulle viimeviikolla uudesta energiakoulutuksesta. Käsittelemme myös energiaan ja omaan voimaan liittyviä asioita tämän kurssin aikana. Se on helppo ja yksinkertainen tapa tehdä tarvittava remontti elämääsi. Kun teet viikottain annetut harjoitukset, olet 12 viikon päästä melkein kuin huomaamatta tehnyt ison muutoksen myös omassa energian virtauksessa. . https://www.rakkaudentahti.fi/verkkokauppa/kauppa/opiskelu/tunnista-ja-suojaa-energiakoulutus/

Koulutus on tällä kertaa poikkeuksellinen. Se on sekä 12 viikon parannusmatka, että avainpaketti pysyvämpään hyvinvointiin. Uskallatko lähteä matkaan? Tämä on eräänlainen Joulusiivous, jotta kauniit Kristusenergiat pääsevät vahvasti tulemaan elämään…

Share →

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.