Kanavointi on viesti henkimaailmasta. Ennen aikaan kanavoinnit tehtiin monesti transsitilassa, jolloin itse kanava ei ollut tietoinen välittämistään viesteistä. Uudenaikainen tapa on tietoinen tapa, jolloin kanava voi myös vaikuttaa tekstiin ja siihen, mitä energioita hänen lävitseen milloinkin kulkee.

Usein kanavointi tulee enkeleiltä, henkioppailta ja valon olennoilta. Monet kanavoivat myös luonnonhenkiä ja muita energioita. Kanavointi sisältää aina myös hoitavaa energiaa, mutta siitä ei välttämättä sanallisesti mainita itse tekstissä. Kanavoinnin ei ole pakko sisältää tekstiä aina, vaan se voi tapahtua myös taiteen keinoin kuten esimerkiksi maalaus, tanssi tai musiikki. Monet laulut ja sävelletyt kappaleet ovatkin kanavoituja.

Yleensä kanavoinnista tulee ihmiselle tietynlainen tunne, mikä on jokaiselle kanavoitsijalle omanlainen. Tunteesta hän tietää, että niin sanotusti kirjoittaja vaihtuu ja teksti ei enää tule pelkästään hänen omasta mielestään. Kanavointi ei kuitenkaan koskaan voi olla täysin henkimaailman viestiä sillä kaikki energia ja ymmärrys prosessoituu kuitenkin aktiivisen ymmärtävän mielemme kautta emmekä kykene ottamaan vastaan kuin korkeintaan yksi – kolme askelta itseämme korkeampaa tietoisuutta. Niinpä sitä korkeammat värähtelyt muuntuvat meidän tietoisuutemme mukaiseksi.

Kanavointiin vaikuttavat myös paljon oma egomme, vireystilamme, ympäristön häiriöttömyys ja esimerkiksi juuri ympärillämme tapahtuneet asiat ja meneillään olevat elämän tapahtumat. Nämä ovat kuitenkin aika universaaleja juttuja, vaikka ne tuntuvatkin meidän elämässämme henkilökohtaisilta asioilta. Moni kanavointi on siksi ajankohtainen monelle ihmiselle ja henkimaailman viestit viisauksineen tärkeitä laajalle kuulijakunnalle. Meillä on tietynlainen glamourin taso, jonka ohittaminen vaikuttaa siihen, miten näemme henkimaailmasta tulevat näkemykset ja valon. Joskus valo on niin kirkasta, että sokaistumme ja tulkitsemme sen väärin.

Kanavoinnin voi tehdä yhdelle ihmiselle tai isolle joukolle kerrallaan. Kanavoija voi olla joko läsnä tilanteessa tai tehdä kanavoinnin etänä. Rakkaudentähden meditaatiot ovat Anun ja Jorman yhteistä kanavointia ja moni opetushetki esimerkiksi Näkijäkoulutuksessa tai ValoJuhlilla tapahtuu suuresti kanavointi tekniikalla.

Kanavoinneista (niinkuin kaikesta muustakin materiaalista) kannattaa aina otta se osio, joka resonoi sinun sydämesi tietoisuuden kanssa ja joka sinun on helppoa hyväksyä ja ymmärtää. Muu kannattaa jättää omaan arvoonsa. Voi olla, että myöhemmin avaudut ottamaan vastaan tuota tietoa tai yhtä hyvin voi olla, ettei tieto tule koskaan olemaan sinun tiesi ja totuutesi mukaista. Olemme hyvin laajoja olentoja omissa olemuksissamme ja historiassamme ja siksi meissä on monia erinlaisia puolia eikä ole olemassa yhtä ainutta absoluuttista totuutta. On olemassa pelkästään useita tämän hetken näkemyksiä ja sellityksiä jostakin, mistä ihmisen mielellä ei voi oikeastaan sanoa yhtään mitään.

Kaikille yhteisesti kirjoitetut kanavoinnit on lähetetty yhdistyksen jäsenille ja 12 Kristallin Akatemian kautta aikojen saatossa. Akatemialaisille kanavoinnit ovat olleet veloituksettomia ja usein myös yhdistyksen jäsenille. Tässä on arkistoa vanhoista kanavoinneista. Niissä on monessa mukana maksutiedot. Maksu on voimassa sellaisille henkilöille, jotka eivät ole saaneet kanavointia minkään muun listan tai palvelun kautta ja se on tarkoitettu toimintamme ja palvelumme ylläpitämiseen. Maksu tai sen summa on monessa kohtaa vapaaehtoinen.

Share →

7 Responses to Anu: Kanavointi

  1. rose sanoo:

    Hiljaisuuden vallitessa
    Säkeistöosa on rohkea ja pidin eniten…

  2. rose sanoo:

    Yksin kotona

    Syön pakasteesta
    Löytämääni pepperoni
    Pizzaa
    Jääkaapista löytyi
    Dr. Pepper
    Ulkona keltaisessa
    Pöydäsaä
    Rakkaimpani tumman

    Värikäspukuisen
    Naisen kanssa
    Joka on sitkeä
    Joskus jopa elämän
    Kovettama
    Mutta on hänessä
    Herkempikin puoli
    Siis itseni kanssa

  3. ann-kristin sanoo:

    Julkaistavaksi runo.
    Kuinka puut ja seinät
    Muuttuu
    Hajoaa muuttuen
    Kokonaisuudeksi
    Olet uuden
    Elämän
    Vieras
    – rose-

    • rose sanoo:

      Oi luoja
      Vippaa sielunrauha
      Et saan tääl
      Maan päällä rauhan
      En pelkää
      Salamaa
      Pelkään
      Sumua
      Oi luoja
      Vippaa
      Sielunrauha
      – kanavoitu runo

      – rose

  4. Anne sanoo:

    Sielun kauneutta ei voi nähdä,
    sen voi vain tuntea sydämessään.
    Sielun sanoja, joita sydän kuuntelee,
    luo kaunista rakkauden sointua
    Maailmankaikkeuden ääriin.
    Siellä tuskaiset saavat rauhan.
    Väsyneet levon.
    Epätoivoiset kaiken toivon ja lohdun.
    Rakkauden voima on Kaikkiallinen.

    Tunnen Jumalan olevan
    kaikkialla olevaa energiaa,
    joka on sisälläni,
    ulkopuolellani.
    Koen valtavan voiman,
    Katoamattoman,
    ikuisuuden.
    Kotona, Valossa,
    rakkauden ympäröimänä.

    Kun tunnen yhteyden meditaation
    ja minun välillä,
    voi rakkauden energia puhjeta esiin,
    Universumin sydämestä.
    Se on Kaikkiallinen,
    valtaisi voima, joka ottaa minut
    – ja vie mielen tuolle puolen.

    Ystävällisin terveisin

    Anne

  5. Anne sanoo:

    Runoja henkisen matkan varrelta

    Kuin häivähdys ikuisuuden rajalla,
    sisimmässä suuri rakkauden hehku,
    todellisessa Olemisessa.

    Olen hiljaa,
    tunnen sydämen sykkeen,
    tunnen Kosmoksen
    äärettömyyden,
    sen jumalaisen tahdin,
    jossa elän.

    Hiljaisuuden vallitessa,
    vapauden salliessa,
    voin elää Jumalan rakkaudessa.
    Tunnen tuon lämmön,
    kosketuksen josta,
    pääsen
    kärsimyksestä rauhaan.

    Miten suloinen rakkaus
    ympäröi minut.
    Koen sen joka solullani, sieluni
    joka sopukallani.
    Iloitsen tästä – mistä muusta voisin.

    Mitä mieltä olit tästä Anu?
    Lähetä vastaus viestiä.

    Ystävällisin terveisin

    Anne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.