Parantamisella voidaan auttaa erinlaisissa fyysisissä, psyykkisissä ja sielullisissa tiloissa ihmistä
monella tasolla. Paraneminen tapahtuu aina sen mukaisesti, mitä olet valmis ottamaan vastaan.
Parantaminen ei vie tilaasi huonompaan suuntaan, mutta siihen voi liittyä paranemiskriisi, jolloin
tulet tietoiseksi esimerkiksi henkisistä lukoista ja tukkeutumista, joita Sinulla mahdollisesti on
paranemisen esteenä tai asioista ja tuntemuksista, joita sinun täytyy käydä läpi ennenkuin
paraneminen on mahdollista.

Mitä voimakkaammin ja säännöllisemmin otat hoitoa vastaan, sen voimallisemmin prosessit
nousevat pintaan. Silti läheskään aina ei parannettavan tarvitse olla tietoinen koko
paranemisprosessista. Kun otat vastaan parannusta, olisi hyvä, että edellisestä parannuksesta
noussut prosessi on hieman laantunut. Mahdollinen itkuinen olo ja esille noussut ahdistus tulisi
olla helpottanut ennen seuraavaa hoitokertaa. Mikäli oireet jatkuvat voimakkaina, on hyvä idea
siirtää uutta hoitoa tai pyytää pelkkää rukousapua ja enkeleitä prosessin etenemiselle.
Vertaistukea voi hakea esimerkiksi Rakkaudentähden foorumilta.

Parantaja ei välttämättä pysty poistamaan sairautta täysin, mutta voit saada hoidoista muunkin
laista apua. Esimerkiksi hyväksyt elämäntilanteen paremmin, parantaminen edesauttaa hoitojen
vaikutuksia kehossasi tai taudin kulku hidastuu. Voit tulla tietoisemmaksi kehostasi ja saada
voimaa hoitaa hyvinvointia pitkäjänteisesti.

Sinun on kuitenkin muistettava, että Rakkaudentähden parannus ei ole vaihtoehto
lääketieteelliselle tai psykiatriselle hoidolle. Emme milloinkaan suosittele lopettamaan
lääketieteellistä tai psykiatrista hoitoa ilman, että konsultoit omaa hoitavaa tahoasi. Älä jätä
lääkityksiä pois tai vähennä niitä oma-aloitteisesti, vaan keskustele kaikista tällaisista muutoksista
sen tahon kanssa, joka on lääkkeet tai hoidot Sinulle määrännyt.

Voit myös tarpeen tullen konsultoida esimerkiksi Sinua hoitavaa mielenterveystoimistoa, sopivatko
Rakkaudentähden rukousapu ja hoidot Sinulle.

Share →

3 Responses to Anu: Tärkeää tietoa parantamisesta!

  1. sirkku sanoo:

    Hei 🙂
    Olen monisairas eläkeläinen ja fyysiseen sairauteeni liittyy toimintarajoitteita jonkin verran sekä kipuja. Minula on ongelmia ruuansulatuksessa sekä suolistossa ( useita kajoavia leikkauksia potilasvahingosta johtuen ) . Vatsontelossani on paljon kiinnikkeitä. Minulla oli tehohoidon jälkeen posttraumaattinen stressihäiriö, jonka kanssa olen saanut ammatillista keskusteluapua. Minulla on rappeuma niskassa, olkapäät oireilevat ja saan niihin fysioterpiaa. Alaselän kanssa on myös ongelmia. Minulla on tyypin 1 diabetes, olen sairastanut sarkoidoosin, joka ensin diagnosoitiin lymfoomaksi. Minulta poistettiin hyvänlaatuinen kasvain aortan vierestä, jolloin myös potilasvahinko tapahtui. Ruokatorveeni poltettiin vahingossa instrumentillä reikä, joka sitten repesi. Mutta se saatiin onneksi korjattua. Useat leikkaukset aiheuttivat minulle vakavia lihas-, sekä hermovaurioita, näistä kivut. Sappeni poistettiin kokonaan viime keväänä sekä korjattiin verisuonen aneurysma eli pullistuma. Minulla on kehittynyt verenpainetauti sekä sydämmeni tarvitsee rytmiä rauhoittavan lääkityksen. Vähävaraisuuteni vuoksi oleskelen paljon kotosalla. Kysynkin onko tämä maksullinen? Jos on niin tähän viestin ei tarvitse reagoida. Olen tehnyt itseni kanssa paljon työtä hyväksyäkseni tilanteeni ja olemaan niin onnellinen kuin vaan pystyn tilanteessani. Pyydän usein apuun enkeleitä jos oloni alkaa olemaan tuskallinen ja rauhaton, ahdistunut. Se auttaa. Samaan aikaan mieheni lapsilta kuoli äiti syöpään, äkillisesti 🙁 tämä elämäntilanne toi mukanaan paljon haasteita mm. surevien murrosikäisten kanssa. Voimavarani kuihtuivat ja nykyään uuvun helposti niin fyysisesti kuin henkisestikkin. Muistini on huonontunut, koska nukun välillä niin huonosti. Olen tutustunut enkeleihin ja saanut enkelienergiahoitoja, jotka olen kokenut auttavan jonkinverran. Olen taloudellisesti tiukoilla, koska minulla on paljon esim. hoitokuluja, olen ollut vastuullisena osapuolena velassa, jonka toinen osapuoli jätti minulle yksin maksettavaksi. Olen maksanut sitä jo monta vuotta. Se on nyt hoidettu, mutta muutakin velkaa tästä yhteisestä yrittämisestä on ilmaantunut, mutta koska eläkkeeni on pieni, ulosottoa ei vielä ole suoritettu. Saa nähdä sitten tulevaisuudessa, miten sen laskevat…

    • Anu Heinineva sanoo:

      Shamanistiset hoidot sekä keskiviikon kaukohoito ovat veloituksettomia. Niitä voi ottaa vastaan joko omassa tahdissa tai sitten voi ilmottautua verkkokaupan kautta joka viikko viikottain. Voi myös sopia, että on mukana esimerkiksi 10 viikon jakson joka keskiviikko.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.