Tässä alla esittelen Sinulle virallisen ohjeen StemRenun annostukseen, mutta ensin kerron hieman omia kokemuksiani tuotteesta. Olen nimittäin huomannut, että selvänäköisellä henkilöllä StemRenu voi olla voimakas sillä se nostaa liikkeelle henkisiä prosesseja ja puhdistaa chakrajärjestelmää. Itselläni käyttöön on liittynyt voimakasta emotionaalista puhdistumista sekä myös kolmannen silmän ja sydämen aktivoitumista entistä kirkkaammalle tasolle. Sen takia selvätietoinen -näköinen -kuuloinen ja -tuntoinen ihminen saattaa tarvita vieläkin pienemmän annoksen. Mikäli Sinulle tulee yhdellä kapselilla voimakkaita oireita, en suosittele ainakaan lisäämään annosta nopeasti. Kapselin voi jopa aukaista ja puolittaa ensialkuun ja annosta lisäillä sitten, kun oireet ovat tasoittuneet. Huomioi, että puhdistumisen oireet palaavat ja voimistuvat joka kerta, kun nostat annostusta!

 

Stemrenun annostus ( purkin kyljestä löytyvässä ohjeessa sanotaan, että 1-4 kapselia päivässä):

Päivä 1: 1 kapseli heti herättyä (hyvä jos aamupalaan olisi n. 30 min)
Päivä 2: 1 kapseli heti herättyä ja 1 kapseli iltapäivällä ruokailujen välillä
On hyvä aloittaa varovasti, sillä paranemiskriisin oireet saattavat tulla suurella annoksella nopeasti.
1+1 päivässä on ns. normaaliannostus (mutta esimerkiksi allekirjoittanut ei ole vielä kolmen viikon käytöllä pystynyt nostamaan annosta tähän voimakkaiden tuntemusten takia)

Joillakin tulokset tulevat viikoissa, mutta toisilla taas vaatii useamman kuukauden ennen kuin tulokset alkavat näkyä. Tulokset ovat siis hyvin yksilöllisiä ja tarvitaankin kärsivällisyyttä tuloksien saamiseksi, toisaalta voimakkaita puhdistumisen oireita ei kannata säikähtää. (Oma ajatukseni on, että jos et koe mitään muutoksia voinnissa, voit esimerkiksi jättää StemRenun 2 viikoksi pois ja tarkkailla tilannetta. Usein muutos hyvään tulee hiipimällä ja silloin olon kohentumista ei huomaa. Kun sitten jättää StemRenun pois, saattaa huomata, mitkä kolotukset ja väsytykset ovat olleet poissa.) Tohtori Chris Morrisin mukaan jotkut käyttäjät vaativat useamman kuukauden käytön ennen kuin tuloksia alkaa tulla. Säädä annostusta tulosten mukaan. Unen laadun parantamiseen voi ottaa kapselin/ kapselit juuri ennen nukkumaan menoa. Jos tämä valvottaa, ota kapselit iltapäivällä tai aamulla.

 

PARANEMISKRIISI-mikä se on?

Stemrenun käytön aloituksen yhteydessä voi tulla kaikenlaisia oireita ja tuntemuksia. Otamme Sinuun yhteyttä ja kyselemme käytön edistymistä, mutta voit hyvin kirjoittaa meille osoitteeseen rakkaudentahtiry@gmail.com mikäli saat oireita, jotka ihmetyttävät. Oireet myös tavallaan kuuluvat asiaan.

Kun kehosi puhdistuu myrkyistä, voit kokea alla mainittuja oireita. Yleensä paranemiskriisin aikana vanhat muistot, pelkotilat ja oireet nousevat pinnalle. Tila on poismenevä ja viittaa kehosi pysyvään ja lopulliseen paranemiseen. Kuten yllä kerroin, selväaistit saattavat myös lähteä puhdistumaan ja henkiset ihmiset voivat kokea erityisesti energiamuutoksia ja henkimaailman tuntemuksia alkuun energiatasojen päivittyessä.

-Lihas- ja nivelkipu.
-Ripuli.
-Unettomuus.
-Nenän tukkoisuus ja liman valuminen kurkkuun.
-Krampit.
-Uupumus tai levottomuus
-Lisääntynyt ahdistuneisuus ja pelontunne
-Päänsärky
-Matala kuume.
-Lisääntynyt virtsaneritys.
-Ihottumat ja akne.
-Mielialan muutokset.
-Vanhojen muistojen palautuminen mieleen.
-Edellämainittujen oireiden uusiutuminen.

Stemrenun kohdalla ohje on pienentää annostusta ja / tai siirtyä ottamaan tuote ruokailun yhteydessä.
Ruoan kanssa otettuna oireet puhdistumisoireet vähenevät.

Katso suomeksi tulkattu esitys Stemrenusta tästä:
https://www.youtube.com/watch?v=O1AcF2UpUCc&feature=youtu.be

Share →

2 Responses to Anu: Stem Renu annostus ja puhdistusoireet

  1. Marja-Liisa Alavuo sanoo:

    Hei!

    Jos on kilpirauhasen liikatoiminta ja siihen lääkitys, niin miten StemRenua pitäisi käyttää? Liikatoiminta on siitä hankala tila että monet tuotteet vaan lisäävät kilpirauhasen liikatoimintaa. Monet terveystuotteita myyvät sekoittavat liika-ja vajaatoiminnan samaksi asiaksi, mikä hankaloittaa tiedon saantia. Vajaatoiminnassa kaikenlainen aktivointi on hyväksi, mutta liikatoiminnassa pitää olla varuillaan sillä monet tuotteet aktivoivat kilpirauhasen toimimaan entistä vilkkaammin mikä voi aiheuttaa suuria ongelmia. Mistä saisi varmaa tietoa miten nämä tuotteet soveltuvat hypertyreoidiittiin? Osaatko sinä vastata?

    • Anu Heinineva sanoo:

      No luontaistuotteiden kanssa on aina olemassa nyrkkisääntö, että niiden sopivuudesta itselle tulisi konsultoida omaa hoitavaa lääkäriä. Tämä on suomen laki ja siksi meillä ei ole lupa ottaa kantaa sairauksiin, jotka ovat virallisesti lääkärin hoidossa.Lääketieteellisen koulutuksen saaneella lääkärillä on aina viimekädessä tieto, miten esim. lääkkeet reagoivat eri luontaistuotteiden kanssa. Näiltä sivuilta löytyy esitteitä StemRenusta ja sen toiminnasta. Voit esittää ne lääkärille ja kysyä, että voiko haitallisia yhteisvaikutuksia olla. Jos lääkäri on sitä mieltä, että StemRenua voi kokeilla, lähtisin itse hyvin pienellä annoksella liikkelle kuitenkin ensin. Kapselin voi esimerkiksi tarvittaessa puolittaa ja ottaa vain kerran päivässä ja samalla seurata kilpirauhasta, miten asia etenee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.