Televisio-ohjelman myötä olemme saaneet paljon positiivista palautetta. Meitä on kiitetty maanläheisyydestä ja tavallisuudesta sekä lämpimästä perhetunnelmasta, joka koettiin välittyvän Ylpeästi Erilaiset ohjelman kautta Suomalaisiin koteihin. Saimme myös useassa kirjeessä kysymyksiä koskien tuottamiamme palveluja. Moni on nyt kysynyt, mitä voimme luvata palveluillamme ja millä meditaatiolla saavutetaan tietty lopputulos. Jäin miettimään tätä asiaa ja yön hiljaisina tunteina mieleeni syntyi Rakkauden Tähtilupaus ja ajatuksia siitä, miksi toimintamme palaa omanlaisella hiljaisella ja vakaalla liekillä.

Oma sydämemme tunne on, että ne sielut, jotka saavat kauttamme parhaan mahdollisen avun, tuntevat enkeleiden, korkeamman itsen ja oman sydämen kautta johdatuksen tulla asiakkaaksemme. Luotamme valon voimaan ja siihen, että meidät on kutsuttu tähän työhön henkimaailman puolelta, jolloin tehtävämme on keskittyä olemaan valmiina kaikille niille ihmisille, joita henkimaailma ohjaa asiakkaaksemme. Tekemämme työ ja kulkemamme polku on erittäin kokonaisvaltainen ja itsellemme se on sisältänyt suuria muutoksia arvomaailmassa, elämäntavoissa ja jopa järisyttänyt ja muuttanut maailmankuvamme lopullisella tavalla. Se on ollut pelottavaa, ravisuttavaa, epätoivoistakin kovaa työtä, mutta ennenkaikkea täyttävää, voimaannuttavaa, eheyttävää ja nostattavaa ihmeen kaunista matkaa henkimaailman todellisuuksien kanssa.

Opettamamme mentelmä on transformoinut meitä mielen, kehon ja sielun tasolla sekä kuljettanut yhä syvempään yhteyteen myös maailman vanhojen kulttuurien parantajien kanssa. Tämä polku on ollut monimuotoinen ja itsellemme se on sisältänyt joskus luulemista, että osaa tai kykenee johonkin asiaan ja sitten oman pienuuden ja voimattomuuden tunnistamista ja hyväksymistä. Olemme oppineet, että suuret vastaukset tulevat kaikille oman mukaisesti. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa reseptiä, vaan tämän matkan yksi siunaus on, että jokainen saa löytää sen omalla tavallaan, oman laatuisena.

Emme voi tarjota ihmisille muuta, kuin sen polun, jota olemme itse kulkeneet sillä miten muuten voisimme opastaa Sinua matkan käänteissä? Tämän polun tunnemme paremmin kuin omat taskumme, siihen luotamme ja siitä ammennamme itsellemme hyvinvoimaa omaan elämään. Se on keskeneräisyyden ja ihmisyyden polku. Se on jollakin tavalla ollut uudelleen eläväksi ja todelliseksi tulemisen polku. Olemme itsekin matkalla ja opimme kaiken aikaa lisää. Tiedämme myös, miten paljon henkinen transformaatio joskus ihmistä ravistelee. Tästä syystä vietämme aikaa luonnossa, vahvistamme omia voimiamme, pyrimme avaamaan sydäntämme ja olemaan valmiina ottamaan Sinut vastaan tehden parhaamme jokaisessa matkamme käänteessä.

Rakkauden Tähtilupaus on, että pyrimme olemaan täysin läpinäkyviä ja sielun rehellisiä toiminnassamme. Tarjoamme Sinulle sen, mikä on oma opastuksemme ja mikä toimii meillä omassa elämässämme. Toisin sanoen ohjaamme Sinua vain sinne, minne olemme itsekin kulkemassa, koska uskomme, että tällä lailla meille kaikille koituu hyvää karmaa osaksemme. Voit kysyä meiltä mistä tahansa opettamastamme aiheesta, miten se käytännössä elää arkemme keskellä. Lupaudumme myös auttamaan Sinua omassa arjessasi aiheiden kanssa parhaan kykymme mukaisesti, kun Sinä sitä tarvit.

Mikäli etsit koulutusta tai palvelua, josta saa luvattuja ja nopeita tuloksia kaikille, Rakkaudentähti ei ole henkisen kasvusi kanava. Kursseissamme tai palveluissamme ei ole tyytyväisyystakuuta, koska emme laskuta sinua energiasta vain käytännön työstä, jonka teemme kurssien kirjoittamisen ja julkaisemisen eteen. Tästä samasta syystä energia on käytössäsi jatkuvasti sillä emme rajoita elävää kanavaa millään lailla, ainoastaan jaamme Sinulle tiedon, miten voit itse siihen yhdistyä omassa kotona omassa tahdissasi. Kaikki energiat virtaavat Rakkaudentähdessä sallimuksen kautta veloituksetta kaikille. Voit jopa lukea sivultamme jostakin koulutuksesta ja yksinkertaisesti pyytää energiatasolla kaikki viritykset itsellesi ja omassa elämässä sitten löytää omilla keinoillasi, miten energiat vastaanotetaan, kuten olemme itse usein tehneet.

Mikäli tahdot kuulla energioista meidän kokemuksemme ja vastaanottaa henkikehomme kulkemaan kanssasi samaa matkaa, voit tilata varsinaisen koulutuksen ja lukea kurssipostimme, joista moni on löytänyt omasta mielestään arvokasta ja ainutlaatuista tietoa. Voimakkaat vaikutukset ovat mahdollisia kaikissa meditaatoissamme, koulutuksissamme ja palveluissamme, mutta henkimaailma ohjaa meitä näkemään asiakkaat yksilöllisinä ja lähtemään matkalle jokaisen lähtötason mukaisesti. Voimme kuitenkin kertoa, että meitä ohjaavien henkien kuuntelu ja heidän neuvojen mukainen oma työskentelymme on johtanut meitä itseämme kaiken aikaa parempaan suuntaan ja yhteyteen henkimaailman kanssa sekä syventyvään intuitioon, unimaailmaan, sydäntietoisuuteen sekä parantajuuden osaamiseen. Olemme lisäksi saaneet edistystä ja parannusta oman fyysisen kehon vaivojen tasolle.

Vaikutukset omassa elämässämme tämänlaatuisella työskentelyllä ovat olleet merkittäviä ja tästä syystä valitsemme tämän meille tarjoutuvan ohjauksen, joka tuntuu meistä sydämessä lempeältä ja elävältä hengen vaärähtelyltä. Siihen liittyy rauhallinen eteneminen ja inhimillistyminen. Jokainen ovi on ollut raskas aukaista, sillä sen takana on ollut vahvaa tietoisuutta. Jokainen sitoumus on sisältänyt myös vastuita, joihin täytyy kasvaa ajan kanssa. Jokainen taakse jätetty vanha energia on sisältänyt jotakin uutta ja arvaamatonta tulevaisuudessa ja se on saanut meidät ottamaan omassa elämässä pieniä itsemme kokoisia askeleita. Koemme tämän kautta olevamme jonkun hyvin suuren kirkkauden voiman edessä, jolle emme tahdo antaa nimeä, sillä elävä ja pysyvä yhteys siihen luodaan omassa sydämessä.

Polku on tuntunut todelliselta sillä se on sisältänyt oppimista, joka on tullut yrityksen ja erehdyken kautta. Se on tuonut meistä itsestämme esille myös omia heikkoja kohtia ja välillä uusi edessä oleva tieto on ollut ihmisyydelle jopa niin liikaa, että se on pitänyt jättää hautumaan vuosiksi ennenkuin värähtely on voinut sulautua osaksi todellisuuttamme. Koska on oletettavissa, että niillä menetelmillä, jotka ovat auttaneet meitä, on polku myös Sinulle samanlaatuinen, emme voi luvata aikatauluja tai mitä kykyjä Sinulle TULEE avautumaan. Meillä on kuitenkin taito tunnistaa arjessasi tapahtuvista asioista sekä energiastasi, missä kohtaa polulla mahdollisesti olet menossa ja pystymme tarjoamaan siihen hetkeen peilin, jonka pinnasta voit tarkastella omaa etenemistäsi ja löytää itseäsi syvemmin.

Rakkauden Tähtilupaus on kuitenkin, että voit perua koulutuksen ensimmäisen vastaanotetun kurssipostin jälkeen, mikäli sisältö ei tunnu millään tavalla mielenkiintoiselta. Peruminen täytyy tehdä ennen toisen kurssipostin ilmestymistä. Paketteina toimitettavat kokonaisuudet eivät sisällä perumisturvaa. Siinä tapauksessa, että olet ensikertalaisena Rakkaudentähden opiskelijana, voit ottaa ensimmäisen lyhytkurssin vastaan tarvittaessa 0 euron kurssumaksulla ja lahjoittaa halutessasi meille sopivaksi katsomasi summan esimerkiksi koulutuksen loppuvaiheilla. Tulkintaa ei voi perua silloin, kun kirjoitustyö on jo aloitettu.

Mielestämme tällainen työskentely johtaa turvalliseen ja pysyvään lopputulokseen. Koemme rakentavamme näin taloa vahvalle perustalle. Hyvin usein asiakkaittemme palaute on, että he ovat saaneet kauttamme valtavasti apua, tukea ja buustia omaan henkiseen kasvuun ja tietoisuuden avautumiseen. Oma ajatukseni onkin ollut vuosia jo, etten usko sokeasti mihinkään ihmeisiin, vaan pyydän uudelleen ja uudelleen parantavia voimia, henkimaailman apua ja valoa, joiden olemassaolon tahdon verifioida todellisilla tuloksilla. Näin toivon myös asiakkaittemme tekevän. Kaiken henkisen harjoituksen ja viritysten tulisi johtaa mahdollisesti nopealla ja lyhyellä, mutta ainakin pitkällä aikavälillä elämäntilanteesi konkreettiseen muutokseen jollakin tavalla. Lopputulokset ovat Sinulle niitä, joita tarvit sielussasi eniten tässä kohtaa polkuasi. Tiettyjä varmoja vaikutuksia emme lupaa, mutta olemme itse kokeneet näillä samoilla menetelmillä vaikutuksia, jotka on verifioitu mm. lääkärin vastaanotolla todellisiksi.

Rakkauden Tähtilupaus on, että teemme parhaamme kohdataksemme Sinut ihmisenä ja arvokkaana ja laajana sieluna, sekä ohjataksemme Sinut polulle, jota kulkemalla tapahtuu muutoksia ikuisuuden tasoilla. Ne muutokset saattavat olla kovan työn takana tai vaatia aikaa. Ne saattavat joskus tulla nopeasti ja yllättäen. Ne sisältävät voimakkaita kohotuksia ja joskus myös takapakkeja, joita oli tarpeellinen ottaa tässä tilanteessa. Ennen kaikkea ne sisältävät matkan, jolla on mahdollista vaikuttaa sielun iäisyyksien tasoille. Ja mikä tärkeintä muutokset ovat Sinun oman elämäsi ja sielusi kokoisia.

Rakkauden Tähtilupaus on, että tähtäämme kaikessa työssämme hengen laajuuksien tasoille, syviin energioihin ja eläviin värähtelyihin. Näitä tasoja ei voi ihminen ohjata tai kaataa kuin kannusta sisälle toiselle ihmiselle. Ne tasot saavutetaan luomalla yhteys sydämessä oman sielun kanssa. Joskus se vaatii sen sietämistä, ettei tapahtu pitkään aikaan mitään. Joskus meitä testataan vastoinkäymisillä, olemmeko valmiit ottamaan vastaan meille tulossa olevan hyvän. Joskus henget katsovat, oletko todella sitoutunut valontyöhösi ennenkuin saat aukaista salaisuuksien ovia. Emme voi tietää, millainen on Sinulle paras mahdollinen polku, vaan luotamme Sinun korkeamman itsen mukaiseen suunnitelmaan.

Jotta olisimme valmiita vastaanottamaan näitä värähtelyjä sekä niiden tuomaa ymmärrystä ja kykyjä, meidän täytyy täyttää elämä hiljalleen luonnollisella tavalla erinlaisilla harjoituksilla. Tämä saattaa kuullostaa ensin työläältä, mutta itseasiasa se on mielestämme äärimmäisen mielenkiintoista ja henkisen avautumisen tulisi olla kutsuvaa, iloista ja positiivisen jännittävää. Olemme pohjattoman rakastuneita tähän elämäntapaamme ja se tuntuu toistavan syvällisellä tavalla oman sielumme laatuja. Luodut rutiinit tuntuvat toimiessaan tuovan tiettyä keveyttä mukanaan elämään, joka parhaassa tapauksessa sujuu kuin tanssi. Yhtään askelta tai harjoitusta ei kannata ottaa vastentahtoisesti sillä pienikin vastustus on merkki siitä, että aika ei ole vielä valmis kyseiselle opille. Sen sijaan on hyvä kuunnella sydämen ääntä ja opiskella aina sen verran, mikä itselle tuntuu luonnollisen kiinnostavalta ja innostavalta. On hyvä antaa itselle aikaa. Tällä lailla pysyt omalla oikealla polullasi.

Hinnoittelussa pyrimme lähelle Sinun maailmaasi. On tuntunut hyvältä ottaa vastaan ihmisten itse arvioimia maksuja sillä tiedämme, että jokainen sijoittaa opiskeluun sielunsa energialla sen, minkä siihen hetkeen oikeaksi kokee. Rakkauden Tähtilupaus on, että tänäkin päivänä keskitämme työmme kaikkien korkeimmaksi parhaaksi ja toivomme Sinut mukaan vahvistamaan tätä valoa, jotta kutsu yltäisi yhä useamman tätä energiaa ja värähtelyä tarvitsevan ihmisen sydämiin. Todelliset ihmeet tapahtuvat sydämen tasolla!

Share →

2 Responses to Anu: Rakkauden Tähtilupaus

  1. Anu sanoo:

    Vahva tunne että näin on.

  2. Anu sanoo:

    Minä ja Jan, rakkautemme kasvaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.