Kuvittele, että metsässä on salainen ovi, josta Sinä voit käydä sisään keijujen, menninkäisten ja valon olentojen maailmaan, missä sinä voit saada täydellisen henkilökohtaisen johdatuksen parantavien kasvien maailmaan. Kuvittele, että näkyvän maailman takana on toinen valon maailma, missä sinä voit työskennellä yhdessä sieluryhmäsi kanssa auttaaksesi elämän antajaamme Äiti-maata. Kuvittele, että planeettamme sydämessä elää ikiaikainen suuri ja viisas olento, joka odottaa sydänyhteyttä Sinun kanssasi….

Suomi on perinteisesti vahvojen näkijöiden, parantajien ja shamaanien maa. Suomi on täynnä shamanistisia pyhiä paikkoja, joissa on tehty maagista parannustyötä. Meillä on perimätaitona keskustella luonnonhenkien kanssa ja omaamme vahvat juuret aina äitimaan sydämeen saakka. Sinä olet suomalaisena etuoikeutettu avaamaan kaiken alkuperäisen tiedon itsessäsi ja yksi tehtäväsi on kantaa viestikapulasi eteenpäin tuleville sukupolville. Paljon tietoa uinuu sisällämme ja saimme 18.1.2018 alkaneessa Syntymäpäivän transformaatiossa viimeisessä hoidossa kehotuksen aloittaa uusi koulutus täällä Simoniemessä. Paikkoja on rajatusti. Koulutukset tapahtuvat noin 1-3 kertaa vuodessa 2-4 päivän kokonaisuuksissa. Majoitus löytyy kauttamme ja koulutuksen aikana teemme osittain matkoja luontoon. Moduuleihin voi osallistua omalla ajallaan sillä ne pyörivät tulevaisuudessa eri vuosina uudelleen. Suosittelemme aloittamaan moduulista nro. 1 mutta muut osiot voit ottaa vastaan siinä järjestyksessä, kuin sydämesi on valmis avautumaan.

9 modulia

Koulutuksemme tapahtuu aina käytännönläheisesti oppimalla esimerkkimme kautta. Opetamme kanavoimalla meditaatioita ja harjoituksia sekä konkreettisesti tekemällä asioita. Kaikkien moduulien ideana on, että annamme Sinulle ensimmäisen tiedon ja kokemuksen, jonka kautta Sinä voit lähteä opiskelemaan omassa tahdissa omassa elämässäsi. Tämä on elinikäinen matka, jolle Sinut kutsutaan sydämesi kautta. Seuraat omaa sielun linjaasi ja löydät henkimaailmasta ne opettajat, jotka ovat Sinulle tuttuja ja keiden viestejä Sinun on mahdollista vastaanottaa. Me toimimme kanavana Sinulle maallisen itsen ja korkeampien tietoisuuksien välillä. Kaikki magia on sinussa!

 

1. Unennäkemisen taito

Näkijyys ja sen avaaminen on tärkeä osa henkimaailman kanssa kommunikoimista. Näkijyyttä voi harjoittaa niin päivätietoisuudessa, meditaatiossa kuin unimaailmassa. Tässä osuudessa perehdymme kolmenlaisen unennäkemisen taitoon ja saat itsellesi perusteet, joiden avulla Sinusta voi tulla harjoittelun kautta voimakas näkijä. Puhdistamme ja aktivoimme kolmatta silmää ja opettelemme erottelukykyä sekä erinlaisia astraalimatkaamisen taitoja tässä osiossa. Opimme elämään shamanistisessa todellisuudessa ja hajotamme kulttuurikytkökset, jotka estävät Sinua olemasta oma pyhä todellinen itsesi. Opit tekemään näkymatkoja ja vastaanottamaan henkimaailman ohjausta psyykkisesti terveellä ja vahvalla tavalla.

2. Maadoittumisen taito

Maadottuminen on paljon muutakin, kuin pelkkien juurien kasvattamista äitimaahan. Opettelet kanssamme työskentelemään kehotasojesi energiakeskusten kanssa. Näytämme sinulle muutamia voimakkaasti aktivoivia tekniikoita, joiden avulla voit saada oman henkivoimasi käyttöön. Henkivoiman avulla saat oman ilmentämisen ja magian työsi kohoamaan todellisten ihmeiden taajuuksille. Ilman maadottumista et voi olla yhteydessä luonnonhenkiin. Voimallisimmillaan täysin avonainen luontoyhteys johtaa voimaeläinten maailmaan ja saa aikaan vahvoja psykedeelisiä tajunnan tilan muutoksia. Opit muuttumaan ja sulautumaan luontoon sekä tuntemaan salaisia voimapaikkoja, energialinjoja ja deevahenkiä. Maadoittumiseen liittyy henkinen vastuullisuus sekä puhdas ja moitteeton elämä, jota harjoittelemme jokapäiväisessä arjessa tämän koulutuksen osana.

2. Puhdistumisen taito

Kehollinen puhdistuminen, henkinen puhdistuminen ja sielun aktivoituminen ovat tärkeitä asioita shamaanin tai parantajan polulla. Luopuminen menneisyydestä nousevista rajoittavista tekijöistä, sisäisen jatkuvan dialogin päättäminen sekä sielullinen hiljentyminen ovat edellytys aidon henkimaailman kohtaamiselle. Sinulla on jo sydämessä kaikki sisäinen tieto, jota olet ikinä kaivannut tai etsinyt itsesi ulkopuolelta. Sielusi elää neitseellisen rakkauden virtaukseessa täydellisesti yhdistyneenä omaan kotiuniversumisi värähtelyyn. Autamme sinua monilla tekniikoilla saavuttamaan niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sielullisesti tilan, jossa sinun on mahdollista yltää yhden pyhän elämän taajuuksille ja jättää ihmisen draamojen maailma lopullisesti taakse. Matkamme tähtää ylösnousemuksen virtauksiin ja planeetaarisen polkusi pyhittämiseen.

3. Parantumisen taito

Emme puhu parantamisesta, vaan parantumisesta, joka on meille kaikille suuri haaste ja tehtävä. Shamanistisella polulla tarvitaan ensimmäisenä nöyryyttä ymmärtää, ettemme voi todella parantaa ketään muita, kuin itsemme. Tärkein tehtävämme on keskittyä parantamaan itsemme oman korkeamman rakkaus-viisauden avulla. Parantuminen on oman Jumalallisen olomuodon muistamista ja sielutietoisuuden herättämistä fyysisessä kehossa. Ennenkuin voit olla todellinen parantaja, sinun on parannettava eli muistettava itsesi ja oma tehtäväsi kaikilla tasoillasi. Parantuminen on vuosien pitkä eheytymisen matka, joka johtaa kohti sielukotia ja maanpäällisiä sieluyhteyksiä. Parantumisen lopputuloksena on sydämen aktivoituminen syleileviin rakkauden neitseellisiin virtauksiin sekä yhdistyminen takaisin oman kotiuniversumin tietoisuuteen.

4. Yhteys Planeettamme Pyhään Elämään

Planeettamme sydämessä asuu pyhä ikiaikainen opettaja, kuka on valmis auttamaan meitä ihmisiä palauttamaan luonnon tasapainon ja opettamaan meitä elämään Pyhän elämän mukaisesti harmoniassa kaikkeuden kanssa. Olento on kanava aina universumin yhden pyhän elämän sydämen virtauksiin saakka. Viestit ovat puhdasta rakkautta ja ne avautuvat niille, kenellä on aito ja puhdas sydän. Opettelemme luomaan yhteyksiä luonnonhenkien kanssa, keskustelemme kasvien henkiekehojen kanssa ja tutustumme mm. metsien, merien ja maan elävään tietoisuuteen. Syvimmillään avaudut ymmärtämään sitä suurta ikiaikaista henkiolentoa, joka on tehnyt suuren uhrauksen puolestamme asettuessaan aikojen alussa planeettamme sydämeen ja ylläpitää kaikkea elämää.

5. Shamanistiset tekniikat

Matkantekomme tapahtuu shamanististen maagisten tekniikoitten kautta. Opettelemme suojautumista, energiavirtojen avaamista, polkujen tunnistamista, maagista ilmentämistä, rumpumatkoja, äänen käyttöä, voimaeläinten kutsumista ja mm. muodon muuttamista sekä astraalimatkustamista tällä kurssilla. Opit tunnistamaan voimapaikkoja, ylittämään aikalinjoja, luomaan telepaattista kommunikaatiota ja luot yhteyden omiin henkioppaisiin astraalimaailman valon tasoilla. Teemme yhdessä parantavan shamanistisen seremonian, johon kuuluvat kanavoimamme parannuslaulut. Opit käsittelemään voimaa ja työskentelemään shamanistisen todellisuuden kanssa oman korkeimman tietoisuutesi välityksellä.

6. Valkoista magiaa

Valkoinen magian taito on ovi planetaariseen pyhään elämään. Tässä osiossa valmistamme kivistä maagisen voimaympyrän. Työskentelemme parantavan savun kanssa. Valmistamme energisoituja Kristallivesiä ja voimallisia henkilökohtaisia talismaaneja. Teemme aidon shamanistisen tuliseremonian, jossa sinun on mahdollista lupua menneisyyden taakoista. Opettelemme kommunikoimaan luonnon elementtien kanssa ja astumaan meditatiivisessa transsin tilassa toisen maailman tasolle. Opettelemme muutamia henkikehoja aktivoivia ja maadoittavia parannustekniikoita.Työskentelemme suolan ja veden kanssa ja pyhitämme maagisen työmme kuun vaiheita seuraamalla.

7. Oman henkivoiman nostatus

Shamaanirummun ja muiden maagisten voimaesineiden valmistus kuuluu tietyssä kohtaa parantajan polkuun. Itse tehdyt voimaesineet ja omasta tietoisuudesta kanavoidut loitsut ja maaginen ymmärrys ovat voimakkain väline parantajalle. Valmistamme kanssasi välineitä suistuttamiseen, kodin energisoimiseen, parantamiseen, shamanistiseen matkustamiseen ja energiatyöskentelyyn. Opit käyttämään kiviä, kasveja ja muita luonnon antimia apuna maagiseen työskentelyyn. Löydät yhteyden syvään henkivoimaasi ja opit tuomaan sen arjen voimavaraksi itsellesi sekä läheisillesi.

8. Maaginen metsäretki

Vietämme päivän metsässä ja opettelemme keskustelemaan luonnonhenkien kanssa. Johdatamme sinut luontopolulle ja opetamme kädestä pitäen, kuinka astumme sisälle metsän maagiseen maailmaan, kuinka luonnosta löytyvät energisoivat voimapaikat ja kuinka Sinä voit aktivoitua olemaan osa planetaarista pyhää elämää. Maaginen metsäretki antaa sinulle valmiuksia selviytyä luonnossa ja ymmärrystä niistä taajuuksista, joita tarvitsemme, kun elämme luonnon keskellä luonnonmukaista elämää, keräämme itse oman ruokamme, valmistamme omat lääkkeemme ja olemme riippumattomia mordernin yhteiskunnan kuluttavasta elämäntavasta.

9. Tutustuminen alkuperäisille paikoille

Lopullinen kaste shamanistiseen mystiseen parantamisen maailmaan tapahtuu tunturin huipulle vaeltaen, tähtitaivaan alla kaikkeuteen yhdistyen, revontulien laulua kuunnellen, keskiyön aurinkoa palvellen, kotatulilla hiljentyen, ruskan aikana maan voimaan yhdistyen ja keväauringon herättämää pranavoimaa hengittäen. Parannus otetaan vastaan suomalaisessa perinteisesssä saunassa. Shamani aktivoi voimansa elämällä läpi suomalaisen mystisen vuodenkierron, jonka kautta hän oppii paljon viisautta elämästä ja kuolemasta sekä hiljaisuudesta. Suomen monimuotoinen maaginen luonto tarjoaa useita vihkimyksiä, jotka on koettavissa paikan päällä turvallisen oppaan opastuksella. Suomen luonto on vahva ja pysäyttävä, joskus se on jopa pelottava, mutta ainutlaatuisen transformatiivinen kokemus. Kun olet valmis kohtaamaan todellisen itsesi sisäisessä hiljaisuudessa, odotamme Sinua täällä kotona…

 

Ilmottautuminen:

Koulutuksista ja alkavista moduuleista ilmoitetaan Rakkaudentähden postituslistalla ja ryhmiin ilmottaudutaan aina erikseen. Aikaisempiin moduuleihin osallistuneet ovat ensisijalla, jos paikat täyttyvät nopeasti.

Hinnat:

Koulutuksen hinta on noin 60 euroa/päivä + yhteiset ruokakulut. Majoittuminen järjestetään aina erikseen. Simoniemessä on mahdollista majoittua hintaan 15 eur/koulutusjakso Anun ja Jorman kotona tai Simoniemen Wanhassa Pappilassa hotellin hinnaston mukaisesti. Kesäaikana Telttamajoitus on mahdollista ja pihallemme saa tulla myös omalla asuntoautolla/vaunulla.

Share →

One Response to KristalliShamaani -ryhmä

  1. Sirpa Lukkarila sanoo:

    Uskon, että on ihana koulutus. Sydän sykkii tämmöiselle koulutukselle ja haluaa nykyisen luontoyhteyden lisäksi vielä syvempää tietämystä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.