Currently viewing the tag: "ylösnousseet mestarit"

Tämän artikkelin kirjoittaminen tuottaa minun sydämeeni suurta iloa sillä tunnen, että tänä aikana pääsemme lähemmäs tähtitietoisuuttamme. Saamme laskettua elämäämme pienen palan tähtikodistamme ja tapaamme jälleen monia rakkaita, joita emme ole nähneet pitkään aikaan. Tämä artikkeli onkin ilon ja jälleen näkemisen riemun täyttämä postitus. Useista eri valon maailmoista ja universumeista otetaan meihin nyt yhteyttä. Meille sanotaan, että tämän energian avaaminen auttaa meitä universaaliin yhteistyöhön ja sitä painotetaan nyt erittäin tärkeänä asiana.

Nyt Sinulle aletaan antaa opetusta kosmoksesta. Sinulle kerrotaan asioita, joita olet jo unohtanut ja Sinua aktivoidaan ottamaan vastaan oman sielupolkusi kaukaisia mutkia ja haaroja, joista monet ovat olleet pitkiä inkarnaatioketjuja toisilla planeetoilla, kuten olemme nyt täällä maassa.

Niin, tänä päivänä Sinulle tahdotaan muistuttaa, että et ole vain tämän planeetan asukas, vaan nyt esitellään yhä suurempia kokonaisuuksia. Lähdemme pienestä liikkeelle, nyt hatuista kiinni, laajennamme ajatteluamme kauas!

Olet kotonasi. Istut omassa tuolissasi ja luet tätä kirjettä. Vai oletko kenties töissä työtuolissa tai kirjaston koneella.
Yhtälailla, missä sitten oletkin juuri NYT, aistit talon ja rakennuksen, jossa olet sisällä. Sillä olethan sinä rakennuksessa sisällä, kun luet nyt tätä postia? Aistit seinät. Aistit tuolisi rajat. Aistit hyvin pienen maailman. TIEDÄT, että ulkopuolella on maailmaa, mutta nyt sinä keskität tietoisuuden vain omaan tuoliisi tai siihen huoneeseen, jossa olet NYT tai koko rakennukseen, jossa tämä huone on.

Tietoisuutesi keskittyy tähän TILAAN. Muistat hetken, kun tulit sisälle ja jossain lähitulevaisuudessa näet hetken, kun kävelet ulos. Tämä on elämän yksi perustoiminnoista. Menemme sisälle tilaan ja tulemme sieltä ulos. Jumalallinen hengitys. Elämässäsi on hyvin usein hetkiä, kun tulet tähän tilaan tai lähdet sieltä ulos, eikö totta?

Nyt menemme elämääsi. Olet syntynyt tiettyyn kaupunkiin tai kylään. Ehkä olet jo joskus muuttanut paikkakuntaa, ehkä asut yhä samalla paikkakunnalla. Yhtä kaikki, tiedät oman elinpiirisi rajat. Tiedät, missä koet olevasi kotikaupungissa ja missä olet vieraalla maalla. Voi määritellä hetken, jolloin tulet kotikaupunkiisi ja jossain tulevaisuudessa jälleen lähdet sieltä. Näitä hetkiä on hieman harvemmin, kun tulet kaupunkiisi tai lähdet sieltä pois. Vielä harvemmin muutat toiselle paikkakunnalle tai lähdet vanhasta.

Olet myös syntynyt elämään maapallolle. Nyt pääsemme siihen, että olet INKARNOITUNUT tähän tilaan, maan ihmisen elämään. INKARNOITUMINEN on aivan sama asia, kuin se, kun tulit tähän tilaan, jossa Sinä olet tai kun tulit kotikaupunkiisi tai kun asetuit asumaan siihen paikkaan, missä Sinä nyt asut. Ne ovat samaa asiaa, ne voidaan nähdä samana, mutta ne ovat vain eri mittasuhteissa. Tiedät, että jossain vaiheessa sinun elämäsi tässä ihmisyyden maailmassa tulee loppumaan ja silloin siirryt takaisin valon maailmoihin. Aivan kuten sinä kävelet talostasi ulos tai matkustat joskus pois kotikaupungistasi tullaksesi jälleen takaisin.

Sinulla on takanasi monia inkarnaatioita maan ihmisenä. Sinulla on tietty inkarnaatiopolku ja ketju, joka on karman lakien alaisena. Samalla tavalla, kun olet sitoutunut ja ottanut osoitteeksesi asua siinä talossa, jossa asut, siinä kaupungissa jossa asut, on sielusi ottanut osoitteekseen olla ihmisenä ihmiskunnassa. Ja aivan kuten sinä menet joka ilta kotiisi lepäämään, sama energia vetää Sinun sielusi syntymään ihmisenä tähän maailmaan.

On olemassa vieläkin suurempaa. Olet myös tämän aurinkokunnan asukas. Tällä aurinkokunnalla on useita ulottuvuuksia ja planeettoja, joissa olet pitänyt osoitettasi samoin, kuin pidät nyt maassa. On hetki, jolloin Sinun monadisi teki sopimuksen asua tässä aurinkokunnassa ja on hetki kaukaisessa tulevaisuudessa, kun siirryt jälleen jonnekin uuteen aurinkokuntaan.

Olet myös tämän galaksin asukas. Tällä galaksilla on lukemattomia aurinkokuntia. Olet käynyt niistä osassa ja pitänyt osoitettasi niistä osassa. Olet myös hyvin hyvin kauan aikaa sitten sitoutunut olemaan tämän galaksin hierarkian alaisena. Galaksin hierarkinen keskusolento on niin suuri, ettei hänestä voida sanoa juuri mitään muuta, kuin että hän on se, joka hän on. Maailmojen muinainen suuri herra ja valon tuoja. Hän pitää yllään tätä linnunradaksi kutsuttua järjestelmää ja toimii sen sydänkeskuksena. Hän ylläpitää kaikkien aurinkokuntien yhteistyötä ja on galaksimme keskuksessa niin kauan aikaa, kunnes galaksimme törmää toiseen galaksiin ja ne luhistuvat muodostaen uuden kaksoisgalaksin. Tällä galaksillannekin on alkuhetki, syntymä ja sillä on loppunsa, mutta ajallisesti voimme puhua lähestulkoot ikuisuudesta näiden yhtymäkohtien välillä.

On kuitenkin olemassa myös vieläkin suurempaa. On olemassa kosmisia järjestelmiä, jotka muodostuvat miljargeista galakseista. Kosmiset järjestelmät syntyivät alkuräjähdyksessä ja ne loppuvat maailmankaikkeuden romahtaessa suureen mustaan aukkoon. Puhumme tämän olemisen tason Jumalallisesta hengityksestä. Fyysinen aines on tässä olemisen tasossa tällaisena, mutta on myös olemassa vieläkin enemmän. Alkuräjähdyksessä Sinun Jumalallinen ryhmäsi otti tehtäväkseen sitoutua tähän fyysiseen aineeseen, mutta Sinä olet ollut myös muissa ulottuvuuksissa fyysisen aineen ulkopuolella.

Se on kauan aikaa sitten, niin kauan, että voit vain mielessä kuvitella, mitä oli ennen tämän fyysisen tason syntymää. Voit muistaa hetkiä, välähdyksiä, mutta et todennäköisesti paljoakaan. Ja sielläkin olet joskus tullut sisään ja joskus ikuisuuden matkattuasi irrotat otteesi tästä aineksesta. On myös olemassa toisia ulottuvuuksia, joissa olet kulkenut ja pitänyt kotiasi. Sinun osoitteesi on ollut aivan toisenlaisiin maailmoihin ja olet suorittanut inkarnaatioiden ketjuja hyvin mielikuvituksellisissa paikoissa.

Näistä paikoista me, valon oppaat, nyt kerromme ja opetamme Sinulle. Tehtävämme on laajentaa Sinun universaalia tietoisuuttasi niin, että voit ikäänkuin nollatilassa aistia hyvin paljon. Tahdomme, että alat hahmottaa, miten iättömän vanha olento Sinä olet ja miten suuressa aallokossa koko Pyhä Yksi Elämä saa tanssia. Sillä tämä nollatila on yksi sellainen hetki, kun jokin sopimus loppuu ja alkaa uusi aika.

Tarkoituksesi on yhtyä siihen Jumaluuteen, joka vastaa rakenteeltaan meitä itseämme. Tämä Jumaluus ei koskaan löydy ulkopuoleltasi, vain sisimmässäsi on olemassa koodi ja dna rakenne, joka kertoo, miten ja minkälaiselta valon alueelta olet kotoisin ja mitkä ovat tärkeimmät ominaisuutesi.

Et voi koskaan liikaa aktivoida minuutta ja syvää henkistä identiteettiä itsessäsi. Nyt kun kirjoitan tätä, on ympärilläni todella monenlaista porukkaa valosta. On taivaallisia auttajia ja kosmisia olentoja, jotka kaikki ovat kiinnostuneita kommunikoimaan kanssasi. Mutta vain osan kieltä on Sinun mahdollista ymmärtää. Vain osa on sellaisia, että todella Sinä voit tehdä heidän kanssaan hedelmällistä yhteistyötä. Loppujenkin kanssa voit kyllä kommunikoida, mutta energianne ei saa sellaisia siipiä, mitä ne saavat omimmalta joukoltasi.

Tässä on ympärillä nyt paljon eri tasojen valon olentoja. Kaikki he tulevat rakkaudesta, Kristusrakkaudesta. Hiljenny sydämeesi ja tunnustele, minkälaista väkeä on tullut Sinua katsomaan. Anna tämän saman joukon ympäröidä Sinut ja ota vastaan viestit ja energia, jota nyt meille tarjotaan. Nämä joukot ovat tulleet auttamaan ja he ilmaisevat äärimmäisen kiinnostuksensa luoda yhteyksiä kanssamme.

Kun saat sen auki, voit kehittyä satoja kertoja nopeammin, mitä aikaisemmin. Ota siis nyt vastaan energia ja mahdolliset viestit, jotka tulevat Sinulle tässä hetkessä valosta.  Sinussa oleva valo on kuin pieni palapelin palanen, joka tulee asettaa ihmiskunnassa oikealle kohdalleen. Kun kohta löytyy, täydennät suurta käsikirjoitusta. Alice Bailey on kirjoittanut, että ihmiskunta kätkee suurimman salaisuuden itseensä. SE salaisuus on sinussa ja minussa, sydämessämme ja dna:ssamme piilossa. Kun löydät itsesi, voit aktivoida oman osasi tuosta salaisuudesta. Käsi kädessä muodostamme kokonaisen kirjaston!

 

Olkaa valmiita hyppäämään uuteen. Nämä vallalla olevat energiat ovat meille tie tai portti ihan uuteen tietoisuuteen, jos vaan esitämme tahtomme niin ja annamme luvan. Osa muutoksesta tapahtuu kuin liukumalla, huomaamatta. Mutta osa muutoksesta tulee nopeasti kuin valospiraaleina osaksemme, jokaiselle sen mukaan, mitä tässä hetkessä pystyt ottamaan vastaan.

Kaikki muutos ei aluksi asetu päivätietoiselle tasolle, vaan menee hengen tasoille ja sulautuu sieltä sitten ajan kanssa arjen ajatteluksi. Hengen tasoilla tapahtuneet muutokset voi huomata avautuneena intuitiona, mutta myös fyysisen kehon toiminnan muutoksina. Tästä syystä teillä saattaa muuttua monta asiaa fyysisessä elämässä ja aluksi ne tuntuvat hassuilta. Joku saattaa jopa ihmetellä, miten yhdessä lyhyessä ajassa kehossa voi tapahtua niin suuria muutoksia.

Eilen ehkä elämässäsi oli jotakin tiettyjä toimintoja ja tänään ne näyttäytyvät mahdottomina. Kun asetumme muutoksen pyörään, silloin eteemme tuodaan toimivammat tavat ja tottumukset. Ne voivat aluksi tuntua oudoiltakin, mutta muuntuneen intuition ja henkisen kapasiteetin kautta voimme alkaa hiljalleen ymmärtää niiden mielekkyyttä.

Seksuaalinen energia, kehon tuntemukset jopa kasvoissa olevat piirteet voivat muuttua hiljalleen energioiden pävittyessä. Saatat huomata suurta vaihtelua siinä luonnollisessa kiinnostuksessa, jolla olet toteuttanut itseäsi maailmassa ja lisäksi kiinnostuksen kohteet voivat muuttua. Löydät elämäsi sisältä ikäänkuin päivittyneemmän itsesi ja teet tuttavuutta tämän uuden minuuden kanssa. Ajan mittaa toteat, että uutena itsenä eläminen tuottaa yhä suurempaa ja täydempää nautintoa sinulle ja läheisillesi.

Tämä kurssi ei ole missään nimessä täydentynyt läpivalaisu ylösnousemuksen prosessista, mutta se annetaan meille sillä ajatuksella, että alkaisimme työstää niitä enerigoita ja kasvun haasteita elämässämme, mitkä ovat tällä hetkellä ajankohtaisia ja tarpeellisia.

Kurssin energiat virtaavat meille kaikille oman lähteemme kautta ja niihin sekoittuu jokaiselle Galaktisia ja kosmisia virtauksia sen mukaisesti, mitä löytyy itse kenenkin inkarnaatioiden polkujen varrelta. Hoidot ja harjoitukset ovatkin siten oivallinen tapa yhyttää omaan kotiuniversumin värähtelyyn ja aukaista jälleen henkisistä kultaisista tiedostoista uusi taso muistaa kuka olet ja mikä onkaan henkisen kehittymisesi ja tehtäväsi määränpää. Ketkä ovat niitä, jotka kulkevat rinnallasi? Mistä löytyy sydämesi ja sielusi kohtalon kristalli?

Kun puhdistus ja DNA:n eheyttäminen ovat lopussa, sitten meihin aktivoidaan Kristusvalo ja Kristustietoisuus. Tämä Kristustietoisuus tulee kaukaa oman dimensiomme ulkopuolelta. Se ikäänkuin lähetetään kaukoviestinä meille sydämiimme vastaanotettavaksi. Nämä aktivoinnit tulevat kurssin myötä hoitoina.

Tämä kurssi ole missään nimessä ainoa tapa yhyttää Ylösnousemuksen Spiraalin energioihin. Itse kukanenkin voi ottaa yhteyttä ja saavuttaa näitä värähtelyjä omassa itsessään ja oman maailmansa sisällä itsenäisesti. Kurssin sanoma on kuitenkin tehty helpottamaan yhteyden luomista ja yhdessä suunnattu intentio vahvistaa valon määrää ja tekee sen helpommin tavoitettavaksi. Ottakaa kuitenkin aina kaikissa hoidoissa mukaan myös ne siskot ja veljet, jotka eivät ole tälle kurssille päivätietoisuudessaan hakeutuneet tai löytäneet ja lähettäkää kaikille halukkaille valoa samalla, kun otatte vastaan itsellenne hoitoa.

Sitten päästäänkin Valon olentojen lempiaiheeseen, palvelemiseen. Tuntuu, kuin energia vapautuisi ja nousisi vielä askeleen vähän korkeammalle. Tuntuu pehmeyttä, rakkautta ja valoa. Meille sanotaan, että kaikkien porttien läpi mennään palvelemalla ihmiskuntaa.

Olemme tulleet tasolle, josta on puhuttu jo aikaisemminkin. Uuden dimension energiat ovat ykseyttä ja pyyteettömyyttä. Niissä värähtelee egottomuus, rakkaus, myötätunto ja parannus. Ne on tarkoitettu kaikille ja planeettamme koko kollektiivinen järjestelmä on valittu tähän oppikouluun, ei yksin tietyt valitut sielut kaikkien sielujen joukosta.

Vaikka se tuntuu teistä mahdottomalta, niin ylösnousemus on lopullinen vasta sitten, kun viimeinenkin sielu on saatettu valoon ja uuteen dimensioon. Kuitenkin meitä lohdutetaan sillä, että tietoisuuden kehittyessä, kehityksen vauhti kiihtyy ja työmme helpottuu.

Vaikka ajallisesti emme ehkä tule näkemään koko maailman yhteistä ylösnousemusta vielä tämän elämämme aikana, meidän ei tulisi siltikään vähäksyä sen työn arvoa, jota teemme nyt. Me tiedämme jo inkarnaatioittemme ketjusta, että menneiden elämiemme valinnat vaikuttavat syvästi niihin tuleviin elämiin joita saamme osaksemme ja menneissä elämissä itsessään on olemassa jo tulevien elämiemme siemenet.

Näinollen aikaa ei ole ja kun se taipuu spiraalin lailla itsensä ympäri, ymmärrämme, että toimiessamme tässä hetkessä oikein, parannamme ja muunamme emme yksin tulevaisuuttamme vaan myös menneisyyttämme. Tästä syystä ylösnousemuksen spiraalin energioihin tarttuminen nyt tulee olemaan vaikuttava ja vapauttava teko myös menneisyytemme kannalta.

Emme kuitenkaan voi mitata matkan syvyyttä yksin tämän hetken ja tämän elämän tapahtumien perusteella. Emme voi sanoa, näin suuresta mysteeristä juuri mitään lyhyen vaikkapa viikon taikka kuukauden tarkastelun jälkeen juuri yhtään mitään. Sen takia meitä muistutetaan, että nyt saamamme tieto on kuin kultainen avain, jota käytetään ajassa useampina läsnäolon hetkinä hyödysi ja silloin se aukeaa sen todelliseen voimaan ja potentiaaliin.

Kurssille kanavoidaan pian omat meditaatiot ja harjoitukset. Odotan itse innolla, että pääsemme energioihin mukaan. Tämä kirje toimii ikäänkuin energian pään avaajana. Voit ottaa nyt viikonloppuna valmistelevaa kaukohoitoa vastaan. Minulle tulee kuva, että meille on valmisteltu oma kuuraketti, johon astuessamme voimme nousta korkeuksiin tutkimaan hengen maailmaa ja tavata yhä voimakkaampia valon olentoja!

Tule kurssille mukaan tästä!!!

Maailmassa on kautta aikojen puhuttu Ylösnousseista Mestareista ja Pyhimyksistä, joihin ihmiset turvaavat ja joiden ajatellaan olevan suuria opettajiamme. Meditaatioissa ja teosofiassa sekä esoteerisessä filosofiassa tutkimme myös näitä asioita. Saan paljon kysymyksiä ylösnousseista mestareista ja Pyhimyksistä ja monelle ihmiselle näillä on paljon merkitystä. Siksi katsoin parhaaksi avata aivan uuden oman sivun aiheelle. Tänne kerään hiljalleen tietoa eri uskontojen henkiolennoista ja voitkin käydä katsomassa, löytyisikö täältä omasi.

Myös Rakkaudentähden kursseilla tutustumme muinaisiin kulttuureihin ja menneisiin elämiin!

Ylösnousseet mestarit ovat tarunomaisia hahmoja, joita löytyy monesta eri uskonnosta. Alice Bailey kirjoittaa kirjoissaan vihkimyspolusta, henkisen kehityksen polusta, jota vartioivat ja opettavat ylösnousseet mestarit omien eri tasoisten oppilaitten kanssa. Ylösnousseet mestarit ottavat kiinteästi osaa maa-planeetan hierarkiseen henkiseen järjestelmään. Ylösnousseet mestarit työskentelevät sisäisillä tasoilla ja tulevat inkarnaatoihin maan päälle aina silloin, kun siitä on koko maailman ja ihmiskunnan kehitykselle hyötyä.

Mestareiden toimipaikat sijaitsevat korkeilla mentaalisilla ja buddhisilla tasoilla. Ylösnousseet mestarit ovat henkiolentoja, joilla ei ole enää kytköksiä ihmisen alempaan maailmaan, ylösnousseet mestarit ovat vapaita karmasta ja opettavat aina omia oppilaitaan keskittyneesti. Voi olla hyvä idea ottaa selvää, keitä ylösnousseita mestareita lähellä Sinun oma henkinen identiteettisi on. Voisi myös sanoa, että varmaankin jokaisen henkisen kehityksen päätarkoitus tai pääpiste on lopulta oppia itse ylösnousseeksi mestariksi ja palvella koko maailman hyväksi buddhisilla tasoilla.

Ylösnousemus voi tapahtua sekä kuoleman että elävän elämän kautta. Neljännen vihkimyksen jälkeen sanotaan, että on enää vähän opittavaa maailman alimmilla tasoilla. Ylösnousemus tarkoittaa muun muassa maallisen polun loppumista, karmasta vapautumista ja todelliseksi maailmojen palvelijaksi tulemista. Ylösnoussut mestari ei ole enää egonsa vanki ja hänellä on vapaa pääsy Valon maailmoihin palvelemaan. Ylösnoussut mestari tekee suurta ja laajaa työtä, mikäli hän on inkarnoitunut maan päälle. Uskomuksen mukaan ylösnoussut mestari olisi kaikesta mielen draamasta ja ihmisen elämän vaikeuksista vapaa. Ylösnoussut mestari on kokenut valaistumisen ja hän on uhrannut koko sielunsa, olemuksensa ja sydämensä maailman palvelemiselle.

Rakkaudentähdessä opiskelemme ylösnousseiden mestariden energiassa mm. Ylösnousemuksen Spiraali -kurssilla.

Ylösnousseita mestareita
Rakkaudentähdessäkin esiintyviä mestareita

Kristus
Kristus on yllättävän vaikea määritellä, koska sama sana tarkoittaa niin montaa. Se voi tarkoittaa mestaria, tietoisuutta, yhden ison ryhmän yhteistä sydänkeskusta jne. Mestari Kristus toimii hallintojärjestelmässä ylemmillä henkisillä tasoilla ja myös täällä maan päällä, erityisen voimakkaasti tänä meidän aikanamme Mestari Jeesuksen kautta. Jeesus Kristus tai Sananda, jona hänet tunnetaan sisätasoilla, edustaa myös kuudetta sädettä, jonka väri on indigonsininen.

Kristus on peräisin kreikan sanasta Χριστος ja käännös heprean sanasta Messias, voideltu eli siunattu. Jeesus ja Kristus eivät ole kuitenkaan aivan sama asia. Kristus ei siis ollut hänen nimensä, vaan syystä tai toisesta hänelle suotu kunnianimitys, joka tuli hänen osakseen kasteessa. (Lue tätä koskeva artikkeli) Urantia-kirjan mukaan Kristus inkarnoitui Jeesuksena suorittaakseen sellaisen työn, mikä ei olisi ollut kenellekään muulle henkiselle olennolle mahdollista.

Kristus laajempana käsitteenä

Kristus sanan voisi sanoa myös tarkoittavan suuremman olennon sydänkeskusta, joka kätkee sisäänsä monta pienempää toimivaa olentoa. Nimi ”Kristus” on universaali eikä siis ole sidoksissa kristinuskoon. Tämän universumimme ehdottomana ylimpänä Hallitsijana toimii Kristus (Universal Christ). Kristus on myös tietoisuus, joka on meissä kaikissa. Kristuksia kuvataan esoteerisessa opissa monia kuten esimerkiksi. Kosminen Kristus, Aurinko Kristus, Planetaarinen Kristus.

Laajemman Kristuksen Valon Säde on Kahdestoista Säde, Kristus-tietoisuuden kultaisen valkoinen pyyteettömän rakkauden säde. Se on korkein Säde ja kaikkien Säteiden yhdistelmä.

Mestari Lady Nada

Ylösnoussut mestari Lady Nada on Sanandan kaksoisliekki edustaen 6. sädettä. Hänen nimensä merkitsee ”Nothing” eli suomeksi Ei mitään. Lady Nada auttaa sisäistämään opitut parantamis tekniikat muinaisten sivilisaatioiden ajoilta. Hänen läsnä olonsa voit aistia ruusun tuoksuna.

Mestari Lady Portia

Hän on oikeuden, oikeudenmukaisuuden ja mahdollisuuden (opportunity) jumalatar. Hän edustaa pyhää oikeudenmukaisuutta Maa planeetalla. Hän on karmisen neuvoston jäseniä ja edustaa seitsemättä sädettä. Häneen liitetään Maltan Ristin symboli.

Mestari Kwan Yin

Quan Yin, idän Äiti Maria, tunnetaan monilla nimillä. Hän on korkeamman pyyteettömän rakkauden säteen Mestari joka auttaa Uuden Ajan naisia löytämään sisäisen voimansa ja tuomaan feminiinisen viisauden tasapainon. Hän on Armon ja myötätunnun Mestari. Hänen rakkautensa ihmiskuntaan oli niin suuri että hän pysyi maan päällä ja auttaa yhä kaikkia pyyteettömään rakkauteen. Lao Tsu on hänen kaksoisliekkinsä. Hän opettaa meitä pitämään hyvää huolta niin kehosta, ajatuksista kuin sielustakin.

Mestari Lao Tsu

Lao Tsu on yksi tärkeimmistä ihmisistä historiassamme. Elämänsä aikana hän inspiroi monia, kuten suurta filosofia Confuciusta, mutta kuolemansa jälkeen hänen vaikutuksensa on ollut jopa vielä suurempi. Hänen julkinen opetustaan löytyy mm. kirjasta The Tao Tai Ching.

Mestari Kuthumi

Myös KH ja Koot Hoomi. Hänen väitetään ajoittain ilmaantuvan fyysisessä kehossa syrjäiseen ja eristettyyn kylään nimeltä Shigatse, joka sijaitsee piilotettuna Himalajan vuoristossa.

Häntä ohjaa rakkaus-viisauden Säde ja hän on syvästi sitoutunut esoteeristen oppien uusimiseen ja julkiseksi saattamiseen. Eräs hänen tehtävistään on muuntaa uskonnollista ajattelua niin että pyyteetön rakkaus voi ilmentyä. Elämän oppikoulun mestarina hän opastaa universaalin tietoisuuden opettajia. Hän eli Pythagoraan elämän, opasti numerologiaan, geometriaan, matematiikkaan ja musiikkiin. Hän on Suuren Valkoisen Veljeskunnan perustaja. Hänen inkarnaatioitaan oli mm. St.Francis of Assisi ja opasti rakkauteen kaikkia eläviä kohtaan.. Hän työskentelee Maailmanopettaja Sanandan kanssa.

Mestari St Germain

Violetin säteen mestari joka toi ihmisten keskuuteen violetin säteen puhdistavan energian. St. Germain opastaa puhdistautumiseen pyhyydessä.

Kreivi Saint-Germain oli hovihenkilö, keksijä, seikkailija, harrastelijatiedemies, viulisti ja yleisesti mysteerinen henkilö. Alkemiaakin harrastaneen kreivi Saint-Germainin oikeaa nimeä, vanhempia tai syntymäpaikkaa ei varmasti tiedetä. Saint-Germainin kuoleman jälkeen useat mystiset organisaatiot ottivat hänet tunnushahmokseen (kuten galaktinen federaatio).
Ks. seuraava mestari!

Mestari Rakoczi (R)

Mestari R, jota lempeästi ja kunnioituksella usein kutsutaan ”Kreiviksi”, on Sivilisaation Herra ja useiden ryhmien johdossa. Näiden ryhmien kautta Hän vaikuttaa laajasti maailman asioihin. Muissa inkarnaatioissa Hän tuli tunnetuksi Comte St Germainina. Mestari R toimii seitsemännen säteen alaisena.

Mestari Lanto

Eli 400 vuotta ennen Kristusta ja hänen sanotaan saavuttaneen enemmän kuin kukaan maan päällä. Hän kehitti itsessään pyyteettömän rakkauden niin voimakkaaksi että kultainen valo loisti hänen sydämestään. Hän on Rakkaus-Viisaus säteen Chohan. Hänen syvällinen rakkautensa suo ymmärryksen elämän hiljaisesta liikkeestä, ja luo sinulle rauhan ja harmonian olotilan. Hän on hyvin lempeä ja harmoninen Mestari. Hän opettaa pyhän hengen lahjojen vastaanottamista viisauden ja tietoisuuden valomaailmoista.
Hän on ollut inkarnoituneena paljon Kiinaan.

Mestari El Morya

Hän on virkaiältään vanhin oppilas ja tuleva seuraaja Rotujen Herralle. Ensimmäisen Säteen Tahdon ja Voiman alla työskentely antaa Hänelle voimallisen ulkomuodon. Hänet tunnetaan myös sinisen säteen mestarina. Hän toimii läheisesti Kuthumin kanssa ja nämä kaksi ystävystä tekevät yhteistyötä monin tavoin, sillä Heidän työtään ihmiskunnan parissa ei voi selkeästi erottaa ja tietty päällekkäisyys on väistämätöntä.

Hän työskentelee läheisesti myös ArkkiEnkeli Mikaelin kanssa. Hän kantoi Atlantiksen tietoisuutta ja auttoi säilyttämään sen. Hänen sanotaan kehittäneen Islamin uskon ja sen taiteen. Hän sisäisti veden parantavan vaikutuksen ja kehitti kasteen. Hän auttaa tällä hetkellä maata sen suurissa muutoksissa ja kuuluu Suureen Valkoiseen Veljeskuntaan. Hänen sanotaan tulevan Merkuriukselta. Hän on läheisesti tekemisissä Shamballan kanssa, mistä Jumalan tarkoitus projisoidaan Tahdon ja Voiman energioiden avulla.

Hänen uskotaan inkarnoituneen maahan mm:
Camelotin King Arthur
Abraham
Melchoir (yksi kolmesta viisaasta tietäjästä)
Thomas Becket ( Canterbury Arkkipiispa)
Thomas MoreAkbar

Mestari Serapis bey

Hän inkarnoitui Venukselta ja auttoi Serafeja enkelievoluutiossa. Hän työskentelee Ametisti säteen ja violetin säteen kanssa Vesimiehen ajalla ja hänen sanottiin olevan mestari joka auttoi Enkeleiden kanssa rakentamaan Luxorin pyramidit, joihin hänen opetuksensa salaisuudet on sanottu piilotetun. Hänet tunnetaan muinaisesta egyptistä henkilönä nimeltään Ptah. Hänen tehtävänsä on tuoda korkeampaa tietoisuutta lääketieteeseen käyttäen säteitä ja äänteitä. Harmonian ja Puhtauden säteen mestari kannustaa luoviin ideoihin, taiteellisuuteen ja virittymään luonnon kanssa. Hän oli Atlantiksen ajan Ylipappi joka ylläpiti Valkoisen Liekin Energiaa.

Mestari Lady Maria

Hänet tunnetaan Äiti Mariana Kristinuskossa. Hän on universaalin Äidin, feminiinisyyden ja Yin energian symboli. Hän edustaa myötätuntoa, rakkaudellisuutta, intuitiivisuutta ja lohtua. Häntä voi kutsua apuun healing-työhön, opettamiseen, ohjaukseen ja lohduttamaan. Marian värin sanotaan olevan vaalean violletti, mutta monille hän ilmestyy myös vaaleanpunaisena ja liittyy ruusukvartsiin.

Mestari Sanat Kumara, maailmojen herra

Universumin Ylin tarkkailija. Planetaarinen Logos, korkein Avataaroista. Hän vastaa ylösnousemusprosessista planeetalla ja päättää ylösnousemuksen seremonioista. Hänen sanotaan olevan tuleva maailman hallitsija. Hänen kotiplaneettansa on Venus. Hänellä ei ole ollut fyysistä inkarnaatiota Maassa mutta hän vastaa evoluutiosta, kivistä mineraaleista, kasveista, eläimistä ja ihmisistä. Hänen kaksoisliekkinsä on Lady Venus. Vywamus on hänen korkein minänsä.

Vanhan esoteerisen, mystisen ja gnostisen tradition mukaan hän toi mukanaan 144000 sielua Venuksesta Maa Planeetan mustimmalla ajalla ja ylläpitää Jumalan valoa. Näissä 144000 sielussa sanotaan olevan Jeesus, Gautama Buddha ja Maitreya Buddha.

Häneen uskotaan monissa uskonnoissa kuten Skanda/Kartikkeyana Hindulaisuudessa, Brahma-Sanam Kumarana Buddhismissa, Päivien muinaisena Juutalaiskristillisyydessä ja Ahura Mazdana Zoroastrianismissa. Jotkut ovat myös ehdottaneet, että Sanat Kumara olisi Al Khdir (viherä mies) Sufilaisuudessa.

Englanninkielisiä nimityksiä Sanat Kumaralle

The Seed
The Great Sacrifice
The One Initiator
The Voluntary Exile
The Silent Watcher
Maha-Guru
The One Kumara
The Lord of Flame
The Ancient One
The Mighty Lord of Fire
The Point of Blue within the hidden diamond
The Root-Base (relating to the Earth as the base center)
The Son of Will and Yoga (the first ray Monad–the first ray Rishi)
The One Set Apart (as all initiates are set apart)
The Tree (the chain of Hierarchy)
The Ever-Living-Human-Banyan
The First Hierophant
He who changes form, yet remains ever the same
Lord of the Sacred Isle (or Shambhalla)
The First of the First
The One and the Supreme
The Youth of Eternal Summers
The Youth of Endless Summers
The Youth of Timeless Aeons
The Light of Life Itself
The Wondrous One
The Lord of Venusian Love
The Great Kumara within the Flaming Sword
The Peace of All the Earth
Fountainhead of the Will of the Planetary Logos
Lokapati and Locan’tha, the Lord of the World
Vishnu Krishna
Padmapani Chenresi (the lotus-bearer) or Avalokitesvara
Chenresi Vanchug, the powerful and all-seeing
Protector of Tibet
Savior of Humanity
Chantong, he of the 1,000 eyes
Jigten-gonpo, Protector and Savior against evil
Hermes, the Interpreter
Lue Sanat Kumarasta

Mestari Lady Venus
Lady Venuksen sanotaan olevan Sanat Kumaran kaksoisliekki.

Muita ylösnousseita mestareita:
Ainakin näistä ylösnousseista mestareista on tulossa tietoa Rakkaudentähteen.
Afra, Ananda Mayi, Babaji, Buddha, Zoraster, Yukteswar, Hilarion, Hathor, Ganesha, Krishna, Maha Chohan, Melchizedek, Merlin, Metatron ja St Teresa.

” Henkimaailman asioita on yritetty selittää kautta aikojen monenlaisilla teorioilla, mutta silti niissä tuntuu säilyvän aina jotain, jota emme voi tieteellisesti tai järjellisesti määritellä. Ne, jotka ovat kokeneet elävästi tapahtumia, kuvailevat usein elämänsä muuttuneen kokemuksen jälkeen. Kokemusten jakaminen on tärkeää niille, jotka vielä etsivät tietoa. Henkimaailman hommista voi keskustella edelleen Rakkaudentähden Facebookin Foorumilla! ”

Henkimaailma on valomaailma, jossa sanotaan olevan monia tasoja ja ulottuvuuksia. Monet henkimaailman tasot ovat aivan oman näkyvän maailmamme rinnalla. Enkeleistä sanotaan, että he ovat henkimaailman ihmistä lähimpänä olevia olentoja. Henkimaailmassa on niin korkeampia kuin alempiakin tasoja. Joillakin henkimaailman tasoilla on henkiolentoja, joilla on aika yksilöllinen tietoisuus, toisilla henkimaailman tasoilla taas vallitsee ykseys ja valo.

Meistä jokainen, sinä ja minä, olemme kotoisin henkimaailmoista. Emme välttämättä muista sitä itse, mutta todellinen kotimme ja alkuperämme on henkimaailmassa eli valomaailmassa. Meillä kaikilla on oma valomaailma, jossa voimme ymmärtää parhaiten sen valomaailman olentojen opastusta. Pääset valomaailmaan yhteyteen oman sydämesi ja sisäisen tietoisuutesi kautta. Valomaailmoja on niin monia, että kaikille ei voi antaa nimeä. Valomaailmoissa on uskomattoman kauniita ominaisuuksia, joita voimme saavuttaa meditoimalla, unissa ja energiahoitojen avulla.

Vietämme suurimman osan ajastamme henkimaailmassa. Vain pienen ajan kerrallaan olemme inkarnoituneita fyysiseen maailmaan. Todennäköisesti Sinulla on jokin tehtävä valomaailmassa, mutta vain harvat meistä todella muistavat henkimaailman tapahtumia.

Henkimaailmassa on auttajia, jotka voivat antaa meille sisäistä opastusta. Mitä korkeammilta tasoilta valomaailmasta opastus on peräisin, sitä symbolinomaisempaa se on. Kun kohoamme kyllin korkeaan värähtelyyn valomaailmassa, voimme aistia enää pelkkää valoa, vaikka sielläkin on omat hierarkiat ja valon olennot. Mestarit toimivat monesti henkimaailmasta käsin.

Emme voi aivan varmasti sanoa mitään henkimaailmasta ollessamme fyysisessä kehossa. Monet meistä kokevat kuitenkin fyysisen inkarnaation aikana ruumiistta irtautumista tai näkevät kolmannella silmällä henkimaailmaan ja valon maailmoihin. Tällöin kokemukset henkimaailmasta ja henkiolennoista ovat eläviä. SEllaiset ihmiset, jotka eivät näe henkimaailmaan eivätkä kykene aistimaan henkiolentoja saattavat sanoa, että ne ovat mielikuvitusta, mutta nykypäivänä on hyvin yleistä, että ennen täysin skeptinen ihminen saa hyvin eläviä kokemuksia henkimaailmasta. Tämän jälkeen ei enää voi sanoa asioiden olevan itse keksittyjä. Henkimaailman viestit ovat usein luonteeltaan ohjausta, varoitusta tai rakkautta sisältäviä viestejä, jotka todentuvat fyysisessä maailmassa. Henkimaailman olennot tahtovat herättää mielenkiintoamme.

Suuret henkiset opettajat ovat kertoneet, että henkimaailmassa on olemassa monia tasoja ja ihminen kokee fyysisen kuolemansa jälkeen vielä ainakin kaksi kuolemaa henkimaailmassa. Meedio on ihminen, jolla on kyky kommunikoida henkimaailman olentojen kanssa. Meedio on usein yhteydessä sellaisten henkimaailman olentojen kanssa, jotka ovat fyysistä elämää lähimmillä tasoilla. Usein edesmenneet rakkaamme vapautuvat näiltä tasoilta kauemmaksi valomaailmoihin toisen ja kolmannen kuoleman kautta ja tulevat sitten sen jälkeen uudelleen fyysiseen kehoon uuteen inkarnaatioon.

Maailman uskonnot ja suuret ajattelijat ovat yrittäneet selittää myös henkimaailmaa. Yksi tunnetuimmista teoksista on Danten Helvetti, jossa runomuodossa kerrotaan, millaita on kuoleman jälkeinen elämä. Henkimaailmasta sanotaan, että kuoleman jälkeen kaikki edellisen elämän kokemukset ikäänkuin kääntyvät ihmisessä sisäänpäin. Ihminen itse todennäköisesti kokee olevansa enemmän elossa, kuin koskaan fyysisessä inkarnaatiossaan.

Itse en usko kadotukseen, vaan siihen, että jos elämäna aikana tekee kivuliaita asioita ja tuottaa paljon pahaa ympärillä oleville ihmisille, kääntyvät kuoleman jälkeen nämä kokemukset oman henkiolennon olemuksen sisälle ja sielujoutuu kokemaan omat tekonsa itsensä kautta. Tästä tilasta vapaudutaan vain uuden inkarnaation tullen. Mitä enemmän luomme valoa, harmonista värähtelyä ja rakkautta ympärillemme meneillään olevassa elämässä, sitä korkeammalle pääsemme heti kuolemamme jälkeen valon maailmoissa. Kovin raskaita energioita luonut sielu ei siis voi mennä suoraan kovin korkealle valomaailmoissa. Jotkut sielut tarvitsevat ehkä nopean inkarnaation takaisin ihmiseksi päästäkseen takaisin valon maailmoihin.

Henkimaailmasta käsin punnitaan ympärillemme luodut energiat ja niiden summa luo meille sen tason, minne matkustamme fyysisen kuolemamme jälkeen. Henkimaailman vierailuumme vaikuttavat tietysti kaikki uskomukset, ajatukset, tunteet ja kokemukset, joita olemme keränneet tässä maailmassa, koska ne jäävät tiettyjen kuoleman jälkeen säilyvien energiakehojen yhteyteen ja siirtyvät fyysisessä kuolemassa henkimaailman puolella henkisen olemuksemme sisälle. Henkimaailmassa sinällään ei ole dualismia eli kaksinaisuutta ja näinollen valon maailmoissa ei erotella tekoja hyviksi tai pahoiksi. Kuitenkin siellä kokemukset ovat hyvin eläviä ja tosia henkiolennoille. Raskas energia koetaan raskaaana, kevyt energia kevyenä. Kauneus on kauneutta samoin kipu jatkuvaa kivun tunnetta sillä erotuksella että kuolemassa jätämme fyysisen kehomme tuntemukset taakse ja vapaudumme niistä.

Meedion avulla meihin yhteyttä ottavat edesmenneet rakkaamme yleensä jättävät meille viestiä, että heillä on nyt kaikki hyvin ja he ovat rauhassa. Edesmenneet jäävät joskus kiinni fyysisen maailman tasoihin henkimaailmaan, jos jäljellä on paljon selvittämättömiä asioita. Henkimaailmassa on tärkeää, että fyysisessä maailmassa olevat rakkaamme antavat henkimaailman puolella oleville anteeksi ja vapauttavat heidät jatkamaan valoon. Kuolemassa vapautuu ihmisestä suunnaton määrä elämän energiaa, rakkautta ja valoa. Kuolemassa on aina läsnä yhtä paljon elämää.

Lapsi syntyy naisen kehosta ja energiakehoista. Lapsi tulee henkimaailmasta asteittain naisen kehoon 9 raskauskuukauden aikana. Syntymänsä jälkeen lapsi on vielä kovasti yhteydessä henkimaailmaan ja kypsyminen omaan energiakehoon tapahtuu hitaasti vuosien mittaan. Murrosikäinen lapsi alkaa olla omassa energiakehossaan. Tästä syystä vanhempien ja eritysiesti äidin energiat vaikuttavat lapsen energiakehoon. Mikäli lapsen sielu päättää palata takaisin henkimaailmaan, palaavat ne energiset osat, jotka vapautuvat fyysisessä kuolemassa, takaisin äidin maan päällisiin kehoihin. Äidin sydämen alta synnymme ja äidin sydämen syliin saamme palata. Aikuisena henkimaailmaan palatesamme energiakehomme leviävät yhdeksi kaiken sen elämän kanssa, mihin olimme kosketuksissa fyysisen elämämme aikana.

Jos tahdot oppia tutustumaan valomaailmoihin ja henkimaailmaan, suosittelen Sinulle Rakkaudentähden palveluja. Kursseilla ja postituslistalla saat paljon tietoa henkimaailmasta ja valon oppaista. Enkelinkielillä kurssilla opit ottamaan vastaan enkeleiden viestiä. Rakkaudentähdessä opit tekniikoita ja tietoa, miten voit meditoida, ottaa energioita vastaan ja välittää niitä edelleen maailmaan. Saat tietoa eri mestareista, enkeleistä ja henkimaailman tasoista. Tapaat kanssakulkijoita ja voit keskustella ihmisten kanssa. Anu opastaa Sinua henkilökohtaisella kirjeellä eteenpäin

06f7c4ced240c0c3fa385071f2314ab1m