Currently viewing the tag: "sielun polku"

Juuri nyt tällä hetkellä elämme voimakasta valokohotuksen aikaa. Sen voi tuntea olevan toisilla tulollaan ja toisilla se on jo hyvää vauhtia menossa. Katson ympärilleni ja kuuntelen ihmisiä ja voin todeta, että samoja asioita puidaan taas jokapuolella. Ihmisillä on voimakkaita uusia alkuja siinä missä päästetään vanhasta irti. Vellomme kuin suuressa vesikupissa kaikki yhdessä ja opetelemme kellumaan myrskyävän vesimassan pinnalla. Onko se tottakaan, että olemme prosessissa? Kuinka kauan aikaa tätä voi kestää?

Joskus tuntuu, että eletäänkö me jonkinlaisessa harhamaailmassa tämän henkisen avautumisen kanssa? Mutta silloin henkimaailma tulee vierelleni ja sanoo, että juuri tätä asiaa varten tänne on tultu ja luulitko todellakin, että ihmiskunnan ylösnousemus on yhden taikka kahden päivän, viikon, kuukauden taikka edes vuoden asia? Ei, se on paljon pidempi ja voimakkaampi prosessi. Se on ihmiskunnan yhteinen elämäntehtävä.

Nimittäin SINÄ olet se universumi ja ihmiskunta, joka tekee ylösnousemuksen. Sinä olet kaikki ja nostat kaiken itsessäsi seuraavalle taajuudelle. Katso omaa todellisuuttasi. Aivan kaiken sen olet ottanut työksesi muuntaa uudelle taajuudelle. Ne kauimmaiseltakin tuntuvat energiat. Olet maailmasi palvelija, kuten minäkin omani…

Samalla olet äärettömän suuri ja laaja olento. Sinun maailmasi on sata prosenttia todellisuudestasi. Maailma ympärilläsi on sisäisen todellisuuden heijastuma. Joskus sitä ihmettelee, että miten minä voin tehdä tälle laajuudelle yksin mitään. Siinä on vielä niin paljon epäoikeudenmukaisuutta. Silloin kysyn, että miksi minun täytyy nähdä tällaista unta? Miksi uneksun epäonnea tai vastoinkäymisiä?

Henkimaailma lähestyy ja kysyy: etkö usko ja luota olevasi laaja olento? Osa siitä on tiedostamatonta puoltasi ja siksi työ tuntuu niin mahdottomalta. Meidän on kuitenkin tarkoitus saada koko universumi tanssimaan oman sisäisen valomme mukaisesti. Muutos voi tapahtua yhdessä yössä, kun oivallamme oikeita asioita. Juuri nyt on valoa tulossa PALJON ja sen mukana uusi tietoisuus. Meitä viritetään uuteen taajuuteen ja hyvinkin voi olla, että jotakin mitä et ikinä uskonut olevan tottakaan, tulee täysin päivänselvänä eteesi huomenna. Jotakin hyvää ja uskomatonta. Valtavaa laajaa rakkautta sillä uudessa todellisuudessa on tarkoitettu, että sydämet vuotavat Luoja-Lähteen mettä, joka koostuu rakkaudesta, myötätunnosta ja pyyteettömyyden makeasta eliksiiristä.

Minulle tulee kuva, että meistä jokainen sielu on elävä ylösnousemussolu joka tekee oman transformaationsa elämällä fyysisessä kehossa oman aikansa. Ja se työ on elämäntehtävä eli elämän läpi kestävä tehtävä. Tai voisiko se olla elämän sisällä löytyvä ja paljastuva tehtävä? Tai ehkä kenties sitä elämällä todeksi muokkautuva tehtävä? Ja minulle tulee tässä nyt henkimaailmasta sanat, että elämäntehtävä on jokin, joka virtaa koko elämän läpi. Se alkaa siitä hetkestä, kun sielu vetää kehopuvussaan ensimmäisen henkäyksen ja päätellään silloin, kun sielu pääsee vapaaksi kehosta. Se sisältää paljon ihmeitä, joihin voimme tarttua, kun uskallamme ulos vanhan kantaisesta maailmankatsomuksesta.

Kun uskallamme nähdä oman laajuutemme, joka on paljon paljon paljon ihmeellisempää, mitä olemme ajatelleet. Sinä ihmettelet, voitko olla sielultasi enkeli? Joku kysyy, olenko minäkin valotyöntekijä? Kyllä vain ja paljon enemmän. Sinä olet se VALO joka on universumin keskellä. Sinulla on äärettömät luomisen lahjat ja eikö se olekin ihana viesti! Meidän ei ole enää aika kyykistellä pienenä. On aika antaa pään kohota korkealle tähtiin. On aika antaa tietoisuuden laajentua ja sielun ja sydämen avautua. Olet kuin kukkanen, kelle on suotu elämäntehtäväksi kukoistaa kaikilla niillä rajattoman kauniilla tavoilla, joita suinkin vaan pystyt ottamaan vastaan ihmispuvussa.

Elämäntehtävä voi olla hyvin näkymätön juttu, koska se on elämä itse, jota elämme. Se on se ilma, jota hengitämme. Sinun persoona, tunnekeho, mentaalinen keho, fyysinen olemuksesi, historiasi, asuinpaikkasi, syntymähetkesi, kohtalosi, ominaisuutesi, karmasi ja ihan kaikki on luotu sitä varten. Se mitä teemme elämässämme, kuuluu kaikki elämäntehtävään ja sen toteuttamiseen. Eikä kaikki takaa, että tekisimme joka asian aivan oikein. Elämäntehtävä on jonkin asian todelliseksi elämistä. Siihen kuuluu ihmisyyden tutkiminen myös varjopuolelta ja siitä kasvaminen valoon. Ylösnousemus elämäntehtävänä ei ole yhden päivän asia. Se on kuin höyläisimme paksusta puusta pieniä palasia irti ja muokkaisimme puun sisältä paljastuvaa taideteosta muidenkin silmille näkyville. Mutta SINÄ olet elämäntehtäväsi korkein mestari! Tehtävä on uskottu sinulle juuri siksi, että vain Sinä voit siitä selvitä.

Ja nyt on menossa taas vahva nostattamisen jakso, joka ravistelee meitä. Uusi avautumisen ja havahtumisen jakso on tulollaan seuraavan 8 kuukauden aikana. Varaudu siihen, että meidät temmataan jälleen ihan uusiin taajuuksiin. Elämäntehtävää valotellaan meille edessämme ja aivan näinä päivinä on alkanut uusi jakso, jonka aikana meille tullaan antamaan entistä syvempää universaalia ymmärrystä. Jotakin täysin ennenkokematonta on edessämme ja se kutkuttaa minua vatsan pohjasta. Elämäntehtävämme on harppaamassa seuraavaan paljastukseensa. Tänään illalla meillä on mahdollisuus ottaa siitä pieni esimaku Keskiviikkoillan kaukohoidossa. Oletko mukana?

Eräänä päivänä menimme kaupungille Miron ja Jorman kanssa. Miro on todella sosiaalinen lapsi, mutta tällä kertaa hän yllätti meidät kyllä aivan täydellisesti.

Kaupungilla oli vanha nainen, jonka ulkomuoto oli hieman suttuinen ja hän oli selkeästi yksinäisen oloinen. Miro huomasi naisen välittömästi ja muitta mutkitta meni naisen luokse. Hän jutteli pitkän tovin naisen kanssa sillä aikaa, kun me kävimme kaupassa hakemassa tarvittavia ostoksia.

Kun tulimme takaisin, huomasimme, että nainen suorastaan henkui onnellisen näköisenä ja hänen silmissään paistoi onnellinen sydämen rakkaus. Olikohan silmäkulmakin vähän kosteana? Miro jutteli hänen kanssa ja minulle jäi mielikuva, että poika taisi tietää, mitä oli tekemässä.

Kun menin siihen lähelle, nainen kääntyi minuun päin sanoen: Sinulla on ihmeellinen poika. Hän tuli juttelemaan minulle ja sanoi minulle: ”Kuule, sinä olet ihana ihminen!” Nainen oli selvästi hämmästynyt Miron aidoista sanoista ja tuntenut sisimmässään jotakin kaunista.

Niin pienillä pyyteettömillä sanoilla voimme sytyttää toisen ihmisen sisäisen valon. Nainen vilkutti liikuttuneen ja kiitollisen oloisena vielä meidän peräämme ja mietimme kotimatkalla, että hän taisi saada paljon ajateltavaa. Pienet sanat saattavat vaikuttaa pitkän aikaa mukavasti ja lämmittävästi yksinäisen ihmisen elämässä.

Mirolla tuntuu olevan lapsen kyky aavistaa ihmisten tunnelmia. Se on meissä kaikissa, mutta me aikuiset usein peittomamme oman sisäisen lapsen järkevyyden ja sovinnaisuuden alle. Silti sinulla ja minulla on mahdollisuus joka päivä tehdä pieniä tekoja toisten ihmisten hyväksi.

Miro näytti hienosti esimerkillään, ettei meidän tarvi valotyöntekijöinä rynnätä ihmisten joukkoon puhumaan kummallisia asioita, yksinkertaiset ja hyvin tavalliset sanat riittävät usein enemmän, kuin suurista asioista puhuminen.

Olemme tulleet tänne valoa jakamaan. Aloitetaanko se kauniista sanoista toisillemme. Perheessä, lähipiirissä ja myös niille tuntemattomille. Kun huomaat, että joku ihminen on allapäin, yksinäinen tai elämän kolhima, ole sinä hellä käsi ja rakkauden enkelin tuulahdus, joka silittää särkynyttä sielua.

Sillä voi olla yllättävä vaikutus. Sinulle pieni teko voi jopa pelastaa jonkun toisen elämän!

Viimepäivinä minulle on tullut paljon ajatuksia henkisestä heräämisestä ja tietoisuuden muutoksesta viidenteen dimensioon. Tätä asiaa puitiin viimeksi Oulussa Timanttisädemeditaatioiden yhteydessä. Kun tarkastelen tietoisuuden kohoamista viidenteen ulottuvuuteen, näen siinä tiettyjä asioita, joista haluan puhua kanssasi tänään.

Tietoisuuden perusvärähtely on taajuus, joka vaikuttaa syvällä tasolla siihen, millaisena elämän koemme ja minkälaiset asenteet, arvot, energiat ja käyttäytymismallit vetävät meitä puoleensa. Tietoisuuden taso on kuin näkymötön tietokoneohjelma sisimmässämme. Sen ohjelma määrittelee ajatusprosessiemme kulkua ja minkälaiselta tasolta pystymme katsomaan arjen asioita. Meillä ei ole varsinaisesti valtaa sen ohjelman ylitse. Emme siis pysty mielen tarkoituksella tätä ohjelmaa noin vain muuttamaan.

Tietoisuuden värähtelyä voisi kuvata arkitermein näin. Sinulla on kädessäsi pieni esine, jota tahdot tarkastella. Kolmannessa ulottuvuudessa välineenäsi on tavalliset silmälasit, jotka terävöittävät katsettasi. Niinpä havaitset esineestä ne yksityiskohdat, jotka kykenet näkemään silmälasien läpi. Viidennessä ulottuvuudessa käytössäsi on monimutakinen mikroskooppi, jonka avulla voit nostaa esineestä näkyville näkymättömiä yksityiskohtia. Kolmannessa ulottuvuudessa ihmisten tietoisuuden pohja värähtelee siis tiettyä taajuutta ja kaikki ne sielut, jotka elävät sisäisesti sillä tasolla, kokevat maailman kutakuinkin samalla tavalla riippumatta erinlaisista kulttuurisista ajattelun eroista.

Nämä kokemukset ovat lähinnä tuntemuksia omasta maallisuudesta ja miten syvälle olemme uppoutuneet ihmisen mielen harhaan. Kolmanteen ulottuvuuteen liittyy kyvyttömyyttä erottaa henkisillä silmillä maallinen ja ikuinen toisistaan. Tässä ulottuvuudessa usein maallisista asioista muodostuu ihmisen elämässä niitä tärkeimpiä kysymyksiä. Suurin osa ihmiskuntaa elää kolmannen ulottuvuuden tietoisuudessa edelleen ja se heijastuu maailman arvoihin sekä yleiseen vallalla olevaan ajatteluun. Tietoisuuden taso on kuin oma geeniperimämme, se ohjailee ja säätelee ymmärrystämme ja vaikuttaa tapoihimme reagoida ulkoiseen maailmaan.

 

mandala16-1

 

Kolmannessa ulottuvuudessa on mahdollista herätä opiskelemaan viidennen ulottuvuuden arvomaailmaa, jos ihmisjoukkoon tulee korkeamman tietoisuuden omaava opettaja. Näin onkin tehty menneellä ajalla, keskuudessamme on ollut guruja ja opettajia, joiden tietoisuus on ollut niin sanotusti henkisesti valtaosaa korkeampi. Näillä guruilla on ollut kyky nähdä kolmannen ulottuvuuden kollektiivisen maallisen harhan läpi ja he ovat pystyneet opettamaan meille korkeampia arvoja, joita olemme harjoitelleet enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä viimeisten vuosisatojen aikana.

Ero viidennen ulottuvuuden tietoisuudella ja ajatusmaailman harjoittelulla on kuitenkin selkeä. Sellainen sielu, jonka sisäinen todellisuus värähtelee kolmannen ulottuvuuden tietoisuutta, pystyy kyllä omaksumaan monia pyyteettömiä arvoja ja toimimaan niiden mukaan hänelle kerrotun tiedon pohjalta, mutta hänellä ei ole syvää ymmärrystä ja omakohtaista näkemystä siitä, miksi näin on. Hänen valintojaan, ajatuksiaan ja tekojaan ohjaa omaksuttu tieto sisäsyntyisen tarpeen sijasta.  Meillä on kaikilla kyky nähdä meditaatiossa noin 1-3 omaa tietoisuuden astettamme korkeampiin maailmoihin ja sen takia voimme oppia arvoja ja malleja korkeammista maailmoista. Toistamme niitä, koska älykkäänä olentona näemme, että näin on parempi. Korkeampi tietoisuus toimii meille kuin johtotähtenä pimeydessä ja korkeampien arvojen opiskelu jokatapauksessa kohottaa energioitamme.

Kuitenkin, kun tietoisuus lähtee sisäisesti kohoamaan viidenteen ulottuvuuteen, on kyseessä puhtaasti näkymätön prosessi, joka vain tapahtuu ihmiselle. Se tapahtuu nykypäivänä hyvin monelle riippumatta edes siitä, onko aikaisemmin ollut kiinnostunut henkisyydestä tai ei. Olen nähnyt useita tapauksia, jossa ihminen itse ihmettelee aidosti, että mitä on tapahtumassa. Kun tietoisuus lähtee kohoamaan, siitä syntyy kriisejä. Koko elämä saattaa hetkeksi mullistua ilman, että on tapahtunut mitään ulkoista ärsykettä tai että ihminen sitä itse olisi mitenkään tavoitellut. Lisäksi on hyvä mainita, että kaikista, kenellä tietoisuus on muuttunut viidenteen ulottuvuuteen, ei tule ”enkelihulluja” tai energiahoitajia.

Oikeastaan tietoisuuden muutosta ei voi tavoitella millään tavalla. Sitä ei voi laittaa tapahtumaan, mutta nyt elämme sellaista aikaa, kun ihmiskuntaan virtautetaan valtavasti energiaa ja valoa, joka muuttaa tietoisuuttamme. Planeettamme kollektiiviseen suunnitelmaan on kirjoitettu aikoja sitten tämä ajanjakso, jolloin sen värähtelyssä tapahtuu oleellinen muutos. Se on tarjottu meille jokaiselle ja oikeastaan heräämisen aaltoon pääsee mukaan antamalla sille luvan tapahtua.

Kun tietoisuus kohoaa viidenteen ulottuvuuteen, jää kolmannen ulottuvuuden maailmankuva lopullisesti taakse. Jos olet matkalla korkeampaan värähtelyyn, voit katsoa elämää taaksesi ja sinusta saattaa tuntua, kuin olisit elänyt henkisesti pussin sisällä. Näet omat uskomukset ja kolmannen ulottuvuuden ajatteluenergian ihan selvästi takanasi ja miten paljon olit samastunut siihen kaikkeen. Usealla on kokemuksia esimerkiksi kuoleman ja elämän kysymyksistä. Miten kolmannessa ulottuvuudessa ollaan samastuttu kehon olemassaoloon ja fyysisyyteen. Ihminen liittää olemassaolonsa todellisuuden oman fyysisen kehonsa historiaan ja elinvoimaan. Vankasti kolmannessa ulottuvuudessa elävä ihminen ei pysty näkemään oman kehon elämän ulkopuolelle. Hänen olemassaolonsa on alkanut syntymän hetkellä ja katoaa kuolemassa. Kaikki elämän arvot perustuvat tälle kokemukselle, joka kumpuaa jostakin hyvin syvältä vaistomaailmasta asti.

Kun tietoisuus laajenee, se muuttaa sinua lopullisesti. Ihminen ei ole kuitenkaan yhtään parempi tai arvokkaampi, edustipa sitten kolmannen tai viidennen ulottuvuuden tietoisuutta. Voi olla tuskallista tulla tietoiseksi alemman ajattelun rajoittuneisuudesta ja joskus elämä voi tuntua jopa painajaismaiselta kahden maailman välissä. Tietoisuuden muutokseen liittyy voimakkaita ajanjaksoja, jolloin et oikein tiedä, mitä olisit mieltä yhtään mistään. Ihmisen olemassaolo saattaa tuntua ajoittain merkityksettömältä. Elämä nostaa esille syviä eksistentiaalisia kysymyksiä ja niiden mukana tulevat energiatuntemukset ja valtavat sisäiset hengen virtaukset. Sinusta saattaa tuntua, että elämältä on pohja pois, kun et pysty enää nojaamaan totuttuun turvalliseen käsitykseen elämästä ja olemassaolosta. Silti ei ole syytä vaipua epätoivoon.

 

mandala3

 

Kun tunnet sisälläsi kutsun tietoisuuden laajentamiselle, asian kanssa kannattaa työskennellä joka päivä. Matka voi olla pitkä ja joskus sinusta voi tuntua, että olet hyvin yksin. Toisaalta mitä pidemmälle etenet, sen merkityksekkäämmältä elämä tuntuu ja sen enemmän olet kytköksissä sellaisiin elämänmuotoihin, joita et ehkä aikaisemmin havainnut ollenkaan. Löydät matkalla henkilökohtaisia tapoja työskennellä eteenpäin ja vahvistaa uudenlaista olemassaolemisen tunnetta. Voit aina lukea kirjallisuutta ymmärtääksesi, minkälaiseen maailmankuvaan olet matkalla, mutta liiallinen yrittäminen voi jopa hidastaa näkymätöntä prosessia. Sen sijaan, että yrittäisit kovasti olla jotakin, suosittelen rentoutumista, itsestä huolehtimista, elämän siivoamista, kalenterin tarkistamista, ruokavalion ja elämäntapojen kunnostamista sekä säännöllistä energiatason huoltamista.

Ruokavaliolla ja elämäntavoilla on uskomattoman tärkeä osuus prosessissa. Viidennen ulottuvuuden keho ei yleensä sulata pitkälle prosessoitua ruokaa ja se kärsii totuttua enemmän lisäaineista ja tietyistä raskaista ruoka-aineista, voi olla hyvä aloittaa korkeamman värähtelyn tavoittelu omasta puhdistuskuurista ja ruokavalion muutoksesta. Tietyt tutut ravintoaineet jopa tukkivat sisäisiä virtauksia ja tuovat matalaa energiaa herkille henkisille tasoille! Tukkeutuneet kodin energiat saattavat pitää sinua vanhassa ja tiedäthän, että esimerkiksi kaikki vanhat tavarat ylläpitävät niihin liittyvien muistojen värähtelyjä. Puhdistus yksistään ei nosta sinua viidenteen ulottuvuuteen, mutta se tekee elämään sijaa uusille energioille astua arkeen.

 

Kehon värähtelyn ja fyysisen maailman muutosta tukevia koulutuspaketteja:

  • Loisten puhdistus
  • Maadoitus kuntoon
  • Kehon Kristallointi
  • Kodin puhdistus

 

Sisäinen tietoisuus kohoaa muun muassa lukemalla ja ajattelemalla korkeavärähteisiä asioita. Vedät puoleesi sitä, mihin kiinnität huomiosi. Sen takia voi olla hyvä idea opiskella henkisiä asioita. Asioiden tutkiminen oikeanlaisella asenteella vauhdittaa tietoisuuden muuttumisen prosessia. Kun luet ja omaksut teksteistä aina sen, mikä värähtelee oman sydämesi äänen kanssa, et mene harhaan. Rakkaudentähden kurssit auttavat päästämään irti, muistamaan ja oivaltamaan maanläheisellä, mutta silti henkimaailmasta kanavoiduilla viesteillä.

 

Henkisen ja sisäisen tietoisuuden muustosta tukevia ja tasapainottavia koulutuspaketteja:

 

Henkimaailman yhteyttä vahvistavia koulutuspaketteja:

 

Henkimaailma osallistuu vahvasti tietoisuuden kohottamiseen. Maailmaamme lähelle on tullut valtava määrä korkeita valon olentoja tarkoituksenaan auttaa meitä suuressa prosessissa, joka on koko ihmiskunnalle. Osa meistä on valinnut sielusuunnitelmassa mennä korkeampiin tietoisuuksiin ihmiskunnan etujoukoissa ja sitten omalla ymmärryksellään auttaa muita omalla matkallaan. Tämä voi olla hyvin arkista työskentelyä oman perheen, läheisten, työkavereiden ja sukulaisten kanssa. Ei ole kyse mistään lähetystyöstä eikä käännyttämisestä. Viidennen ulottuvuuden tietoisuus ei ole uskonto, vaan yksinkertaisesti sisäinen taajuus, jonka kautta maailma näyttää aivan eriltä. Rakkaudentähdessä toimii ryhmä nimeltään Kristallivalon kantajat. Se tarkoittaa sellaisia sieluja, jotka tuntevat sydämessään kutsua auttaa ihmiskuntaa joko pienessä tai suuressa mittakaavassa matkalla viidenteen ulottuvuuteen. 12 Kristallin Akatemiassa olet mukana Kristallivalon kantajien joukossa.

Muita hyviä tapoja edesauttaa henkistä muutosta on esimerkiksi pyyteetön liittyminen maailmanpalvelusmeditaatioihin, joissa rukoillaan ja välitetään valoa koko ihmiskunnan hyväksi. Rakkaudentähdessä työskennellään viikottain.

  • Kristallivalon päivinä joka kuukauden 15 ja 30 voit välittää ja vastaanottaa valokohotusta
  • Keskiviikkoisin voit välittää ja vastaanottaa parantavia kaukohoitoja
  • Maanantaisin, torstaiain ja lauantaisin voit rukoilla maailman puolesta
  • Shamanistisina hoitopäivinä voit pyytää meiltä sisäisen tason skannausta ja voimakkaampaa astraalimaailman eheytystä

Mitä enemmän viihdyt tällaisissa korkeissa valon värähtelyissä, sen enemmän näkymätön sisäinen prosessisi etenee. Voisi kai kuvata, että hoitoihin osallistuessasi olet kuin pullataikina uunissa. Valo toimii kuten uunin lämpö ja se kypsyttää pullan sopivaksi ja saa pullataikinan osaset toimimaan tarkoitetulla tavalla. Aivan samalla lailla Sinulla on sisimmässä oikeanlainen resepti tietoisuuden muutokselle, kun vaan annat sille oikeat olosuhteet tapahtua!

Tässä on muutamia merkkejä, joista voit aavistella, että olet astunut uuteen maailmaan. Siitä puhutaan myös termillä henkinen herääminen . Ihminen muuttuu hiljalleen, kun hänen tietoisuutensa kohoaa rakkaudellisempaan todellisuuteen. Kuullostele itsessäsi, kuinka paljon nämä toteutuvat arjessa.

 

  1. Huomaat, että yhä useammin annat asioiden vain tapahtua ja tunnet vähenevää kiinnostusta vaikuttaa siihen, miten asiat menevät. Toisin sanoen päästät irti kontrollista ja tarpeesta ohjailla elämäsi suuntaa omalla mielellä.
  2. Ilo lisääntyy elämässäsi. Oudolla tavalla kaikki on vaan äärettömän hyvin. Yhä useammin opit palauttamaan syvän ilon elämääsi, vaikka kaikki ei olisikaan ulkoisesti niin hyvin…
  3. Tunnet yhteyden tunteita sisäisillä tasoilla. Syvää henkistä yhteyttä mm. toisiin ihmisiin, luontoon, kosmokseen, toisiin valotyöntekijöihin, puolisoon ja lapsiisi. Me olemme yksi.
  4. Arvostus elämää ja erityisesti sen kurjiakin puolia kohtaan lisääntyy.
  5. Toimit yhä enemmän spontaanisti mieluummin kuin annat menneisyyden kokemusten vaikuttaa päätöksiisi. Esimerkiksi huomaat rakastuvasi kuin ensimmäistä kertaa sen sijaan, että antaisit menneiden pettymysten himmentää onneasi. Toimit spontaanisti sydämesi ohjauksessa.
  6. Alat nauttia hetkessä elämisestä. Ylipäänsä huomaat hetken arvon. Läsnäolosi lisääntyy ja alat havaita mitä on ympärilläsi NYT. Arvostat sitä sydämesi pohjasta. Et kiirehdi enää niin paljon seuraavaan hetkeen tai riipu menneisyydessä.
  7. Et jaksa enää murehtia niin paljon kuin ennemmin. Huomaat, että harmaita energioita on pääsi yläpuolella vähenevässä määrin, vaikka tilanteet ja elämän haasteet eivät välttämättä ole muuttuneet kovinkaan radikaalisti.
  8. Et kaipaa konflikteja elämääsi, vaikka aikaisemmin olisitkin ollut sähäkkä sanomaan ja puuttumaan asioihin. Huomaat sisimmässäsi tarvetta päästä irti vihasta. Riita ei tunnu enää parhaalta ratkasulta. Löydät lempeämpiä tapoja ja huomaat, että lempeys vaikuttaa myös niihin ihmisiin, ketkä vastustavat sinua.
  9. Annat yhä enemmän toisten elää omaa elämäänsä ja tehdä omat valintansa. Et ole enää kiinnostunut puuttumaan toisten todellisuuteen. Sen sijaan keskityt elämään omaa elämääsi.
  10. Et tuomitse toisten tekoja. Et ole kiinnostunut tuomitsevasta energiasta ja näet myös tuomitsevien asenteiden läpi. Et ole myöskään kiinnostunut juoruilemaan ja puhumaan pahaa toisista selän takana.
  11. Olet armollisempi myös itsellesi. Opit antamaan anteeksi itsellesi ja hyväksymään itsesi sellaisena, kuin olet.
  12. Huomaat olevasi pyyteettömämpi, kuin aikaisemmin. Rakastat odottamatta vastarakkautta. Annat yhä useammin pyyteettömästi omastasi odottamatta toiselta vastapalveluksia.
  13. Saatat tuntea, että jotakin on muuttunut sinussa. Kun katsot menneisyyteen, et ole enää se sama ihminen. Asenteesi ovat muuttuneet, arvosi ovat vaihtuneet. Näet katsoessasi taakse päin, minkälaisessa unessa olet elänyt.
  14. Tulet tietoiseksi vanhoista negatiivisista tavoistasi ja negatiivisesta energiasta itsessäsi. Alat yksinkertaisesti nähdä, missä kohtaa toimit kitkerällä energialla. Päästät siitä irti.
  15. Ihmiset ympärilläsi saattavat vaihtua. Ne ihmiset, jotka uskovat vanhoihin arvoihin eivät enää vedä sinua puoleensa. Tilalle tulee ihmisiä, jotka ajattelevat enemmän uudella tavalla.
  16. Baarit ja muut ihmisen arkiset huvitukset eivät kiinnosta sinua enää. Saatat tulla ahdistuneeksi kaupassa esimerkiksi Joulun aikaan, kun on niin paljon tavaraa tarjolla. Näet läpi turhuuden harhan.
  17. Opit erottamaan maallisen ja ikuisen toisistaan. Alat enemmän ja enemmän nähdä hetkelliset asiat ja maalliset uskomukset ihmisten elämässä ja toimissa. Saatat joskus havahtua, kuin eläisit kokonaan uudessa ulottuvuudessa ajatuksinesi. Ulottuvuudessa, jossa maalliset, väliaikaiset arvot eivät olekaan enää tärkeitä.
  18. Et ole enää tästä maailmasta, mutta olet tässä maailmassa. Tunnet yhä enemmän olevasi henki, jolla on keho.
  19. Sisimmästä kumpuava suru ja myötätunto maailman kärsimyksiä kohtaan. Saatat tuntea kärsimyksen aaltoja, kun maailmalla tapahtuu jotakin vakavaa. Et myöskään iloitse toisen ihmisen kärsimyksestä, vaikka se tuntuisi ansaitulta kohtalolta.
  20. Kaipaat uudenlaista merkitystä elämääsi. Sisimmässä ymmärrät elämän arvon ja tahdot käyttää oman aikasi mahdollisimman merkityksellisellä tavalla. Et enää kaipaa niinkään pienen ihmisen arvomaailman mukaisia saavutuksia, kuin tahdot täyttää sielullisesti tärkeitä asioita. Tahdot oppia todella merkityksellisiä asioita.
  21. Sisäinen käsitys siitä, mikä on merkityksellistä, suurta ja tärkeää muuttuu ja saattaa heittää täysin kuperkeikkaa. Näkemukset elämästä, kuolemasta ja maailmasta mullistuvat samalla.
  22. Pienetkin asiat tuntuvat elämässäsi merkityksellisemmiltä. Saatat nähdä ihan uusin silmin oman lähiympäristösi ja löydät pienistä asioista suurta kiitollisuuden aihetta.
  23. Lisääntyvä herkkyys emotionaalisesti, henkisesti ja myös fyysisesti. Ruokavalio, työpaikka, elämänrytmi, vaatetus jne saattavat muuttua tämän myötä.
  24. Kaipaat tietää, kuka todella olet ja täyttää oman tehtäväsi maailmassa. (Tehtävä ei tule mielen alueelta, vaan sielusta ja värähtelee korkempaa viisautta.) Tunnet kaipausta yhdistyä omaan kotiuniversumiin, kaksoisliekkiin ja todelliseen itseesi.
  25. Lisääntyvä luovuus, intuitiivisuus ja unimaailmasi voi vilkastua. Alat ymmärtää unimaailman symboleja ja ehkä henkimaailman viestejä. Näkökykysi avautuu abstraktimmaksi.

 

Mikäli löydät näitä merkkejä itsestäsi, olet todennäköisesti matkalla tietoisuudessasi viidenteen uuden ajan ulottuvuuteen, jossa ihmiskunta toimii uusilla arvoilla. Olet tärkeä osa tätä heräämistä sillä jokainen heräävä sielu lisää maailman valon värähtelyä omalta osaltaan. Ehkä viimeisenä tärkeänä (tärkeimpänä??) merkkinä voisi sanoa, että et tunne itseäsi yhtään paremmaksi ja korkeammaksi valon olennoksi verrattuna toisiin ihmisiin luettuasi tämän tekstin ja huomattuasi, miten hyvin väittämät sopivat elämäsi uuteen suuntaan. Viidennen ulottuvuuden tietoisuus ei perustu egon mahtavuudelle, joten sydämen avautuessa tunnet itsesi yhä enemmän inhimiliseksi olennoksi ja ymmärrät, että meissä kaikissa on sisällämme suuri valo, vaikka emme olisikaan vielä heräämässä.

Lue lisää tietoisuuden muutoksesta…

Elämme aikaa, jolloin maailmaan on inkarnoitunut suuri ryhmä valon auttajia. Olemme entisissä elämissä jo opiskelleet tätä parantamisen sielutehtävää. Nyt maailma ratisee liitoksissaan ja on suhahtamassa ihan uusille henkisille tasoille ja siksi Sinulle käy nyt kutsu ryhtyä välittämään valoa. Jotta kärsimyksen musta yö päättyisi maan päällä ja pääsisimme kohoamaan korkeampaan Universaalin Rakkauden ja Valon värähtelyyn….

 

Voisitko Sinä olla Kristallivalon Kantaja?

Mikäli yksi tai useampi alla olevista lauseista ja väittämistä koskettaa Sinua ja tuntuu tutulta, voi sielutehtäväsi olla toimia yhdessä Kristallivalon Kantajien ryhmässä.

Riittää myös, jos tunnet sydämessäsi melkein itkettävän tuntee lukiessasi tätä postia. Voi olla, että olet avautumassa nyt ja muistat alla olevia kuvauksia myöhemmin. Rakkaudentähden veloituksettomassa uutiskirjeessä kerromme lisää tästä. Sain kutsun kanavoida veloituksettomallekin listalle uudelleen erityisesti Kristallivalon Kantajien nimissä. Syvemmän sitoumuksen voit tehdä mm. liittymällä yhdistyksen jäseneksi ja opiskelemalla Akatemiassa.

 

Vastaako yksi tai useampi väittämä ja lause Sinua?

– Olen syntynyt ihmiseksi erityistä tarkoitusta varten
– Tiedän olevani ikuinen olento
– Ymmärrän kuoleman jälkeistä maailmaa
– Kristallienergiat tuntuvat kutsuvilta
– Parantavat kivet tuntuvat kutsuvilta
– Olen kiinnostunut äänellä parantamisesta
– Valkoinen Veljeskunta, Ylösnousseet Mestarit ja henkioppaat kiinnostavat minua
– Olen selvänäköinen tai se kiinnostaa minua
– Olen parantaja tai se kiinnostaa minua
– Olin jo lapsena henkinen ihminen
– Olen erityisherkkä
– Minulla on hyvin herkkä/allerginen keho
– 2000-luvun jälkeen olen alkanut herkistyä voimakkaasti
– Saan opetusta henkimaailmasta
– Saan voimakkaita näkyjä henkimaailmasta
– Olen kanava ja kirjoitan kanavointeja
– Olen muistanut spontaanisti entisiä elämiä
– Osa entisistä elämistä on ollut hyvin traumaattisia
– Minulla on ollut vaikea ja traumaattinen tämä elämä
– Hoidettaessa näen usein negatiivisia energiaolentoja
– Lapsena ja joskus aikuisenakin kärsin peloista (erityisesti yliluonnollisen maailman)
– Minulla on taipumus tuntea maailman painostavia energioita
– Näen henkiä ja edesmenneitä olentoja ja saatan heitä valoon
– Koen kutsumusta energiapuhdistamiseen
– Tunnen muiden ihmisten tapahtumia intuitiivisesti, erityisesti jos joku läheiseni kärsii
– Olen mukana henkisesti maailman katastrofialueilla
– Tunnen muiden ihmisten tunteet ominani
– Kannan muiden ihmisten taakkoja omassa kehossani
– Parannan muita oman kehoni ja oman kokemukseni kautta
– Kaipaan kotiplaneetalle
– Maailmanpalvelus kiinnostaa minua
– Etsin omaa sieluryhmääni
– Olen Indigo tai Kristalli tai Tähti-ihminen
– Olen kiinnostunut esoteerisesta hengen tieteestä
– Olen kiinnostunut valkoisesta magiasta
– Olen sielultani hieman velho ja maaginen tyyppi
– Minun silmiä on sanottu hypnoottisiksi
– Uskon korkeamman tason kykyihin
– Olen nähnyt unta tai meditaationäkyjä mestari-veljeskunnasta, jotka kutsuvat minua
– Kaipaan omaa sielutehtävääni
– Olen ollut Atlantiksella
– Tavallinen ihmiskunnan egoelämä ei kiinnosta minua
– Minulla on erityisherkkä perhe/lapset
– En ole kiinnostunut tavanoamisesta työurasta ja rahan ja mammonan hankkimisesta

Mitä useampi yllä olevista kuvaa Sinua, sen varmemmin suosittelemme Sinulle tutustumaan ryhmäämme Kristallivalon Kantajat!   Voi hyvinkin olla, että olet löytänyt etsimäsi ja saapumassa kotiin!

 

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä artikkeli:

Löydä henkinen tehtäväsi

86bcf67b722ce1a8e3567b98085ea38dll