Currently viewing the tag: "Neitsyt Maria"

Meillä oli eilen 15.11 Kristallivalon päivä, jossa keskustelin kauniissa seremoniassa henkimaailman kanssa. Ensinnäkin toivoin, että saisin elävän yhteyden enkeleiden kuningattareen, Äiti Mariaan ja toisekseen kysyin Häneltä, mitkä olisivat ne tärkeimmät asiat, joista nyt olisi hyvä jakaa tietoa eteenpäin. Maria on yksi Rakkaudentähden taustalla vaikuttavista henkiolennoista, joskin hänestä on puhuttu hyvin vähän nimellä.

Maria toi mukanaan voimakkaan parantavan latauksen myötätuntoa ja anteeksiantoa. Hän puhui tiedostamattomasta pimeydestä, joka on jokaisella maan päällä kulkevalla ihmisellä. Osaksi tiedostamaton pimeys pitää Sinut jälleensyntymän kierrossa.  Tiedostamaton on todellakin sellainen alue, minne Sinä et voi itsessäsi noin vain nähdä. Voit kuitenkin olettaa, että sellainen alue on ja pyytää saada kohdata sen alueen tuottamat energiat elämässäsi.

Maria sanoi, että on tavallaan energian sekä elämän lahjan haaskausta ajatella, ettei Sinulla olisi tällaista työstettävää sillä puhdistumisen, nöyrtymisen ja valossa kasvamisen tie on loputtoman rajaton emmekä me tule koskaan lopullisen valmiiksi sillä polulla. Jopa korkeat ylösnousseet mestarit opiskelevat matkallaan eteenpäin.

Maria näytti minulle palan sielujen todellisuudesta ja siellä maailmassa mitkään rahalliset ongelmat tai maalliset jutut eivät olleet merkityksellisiä ja painokkaita, mutta sielujen väliset teot ja energiat nousivat suureen arvoon. Vaikka materian maailmassa juuri fyysiset asiat ja ongelmat painottuvat usein elämämme haasteissa, niin Sielujen maailmassa materiaan kohdistuvat oppiläksyt eivät ole yhtä arvokkaita, kuin elävän olennon suhtautuminen toiseen elävään olentoon.

Sielujen maailmassa korkealla tasolla nähdään harhan läpi ja siksi monet ihmisen tasolla kipeätkin asiat eivät tuota ikuisuuden tasolle juurikaan näkyvää jälkeä. Elävien olentojen välinen kommunkointi, lojaalisuus, rehellisyys, arvostus mutta myös epäkunnioitus, satuttaminen ja ristiriidat sen sijaan piirtyvät varjoina tai valona suoraan sielun ikuiseen blueprinttiin.

Ne eivät piirry sinne välttämättä olettamallamme tavalla, sillä ihmisten välisissä suhteissakin harhalla on suuri osuus itse asiassa. Jos kuitenkin asiaa tarkastellaan vaikka ykseyden tasolta, voidaan nähdä, että elävien olentojen välisistä energioista syntyy yhden ihmiskunnan yhtenäinen eräänlainen haava tai särö.

Minulle näytettiin omia elämäni tekoja ja siellä oli kyllä materiaan liittyviä valintoja, mutta ne olivat reilusti haaleampia mielikuvia, eikä niiden energia hallinnut lähellekään yhtä voimakkaasti kuin esimerkiksi suhteeni edesmenneeseen rakkaaseen lemmikki-kissaan Almaan tai omiin lapsiini ja erityisesti heidän lapsuusaikaan. Kaikki nämä elävien olentojen kesken jaetut niin hyvät kuin huonot energiat saivat erityisen merkityksen ja niistä lähti juuria jopa fyysisen kehon tasolle saakka.

Sain nähdä oman perheeni karmansuunnitelman, miten yhdessä työskentelemme tiettyjen vanhojen energioiden vapauttamiseksi ja sitten Maria puhui, että tässä työssä on hyvin tärkeää rukoilla myös oman sukulinjan puolesta, että parannus ja anteeksianto ulottuisi mahdollisimman syvälle oman sukusi rakenteen sisälle ja kaukaiseenkin linjaan esi-isiä ja äitejä.

Sen takia yksi äärimmäisen tärkeä alue henkisessä kasvussa on pyytää nähdä omien tekojesi seuraukset toisten ihmisten silmin. Minkälaisia energioita lapsesi ovat sinusta saaneet? Minkälaisia vaikutteita olet tahtomattasikin jakanut perheelle sen tiedostamattoman alueen kautta?

Maria puhui karmasta ja siitä, että voit täysin tietoisesti ja erittäin tehokkaalla tavalla työstää sielujen välisiä energioita tässä elämässä. Hän sanoi, että jos suostut nyt katsomaan sinne tiedostamattomaan, se korjaa esimerkiksi karmanvelkaa menneistä elämistä kymmenen kertaa voimallisemmin, kuin varsinaisen menneen elämän karman avaaminen. Näin suuri vaikutus on ihmisen nöyrtymisellä ja sillä, että hän ottaa todella vastuun omista toimistaan toisia eläviä olentoja kohtaan tässä ihmisen kehossa ja lihallisessa puvussa.

Rakas lapsi, olet kysynyt, missä sinun pimeytesi on ja miten se toimii ihmisten kanssa. Olet kysynyt, mitä sinun tulisi ymmärtää elämästäsi, että pääsisit seuraavalle tasolle. Ajoittain olet tuntenut raskautta ja kipuja ja toivonut parannusta. Minä annan sen sinulle oman energiani kautta ja autan Sinua näkemään, kun pyydät tätä nöyryyden ja anteeksiannon merkeissä.

Tunne sydämessäsi voimakas tahto olla armollinen itseäsi kohtaan. Tahto armahtaa itsesi sekä sinuun kytköksissä olevat elävät olennot karman kierteestä elämään vapaana sairauksista, ongelmista ja vaivoista vapautuneina.

Katso itseäsi oikein tarkkaan. Sinä toimit elämässä parhaalla mahdollisella tavalla aina parhaan ymmärryksesi mukaan. Pyrit punnistemaan jokaisen ratkaisun taikka valinnan tarkkaan ja kuuntelet sydämesi ääntä toimiessasi ihmisten kanssa. Silloin, kun teet valinnan, koet voimakkaasti toimivasi oikein, mutta joskus omien keskeneräisyyksiesi voima sekoittuu sydämesi ääneen. Olet osittain näkevä, mutta muista että ihmisen puvussa olet aina lisäksi osittain sokea omalle egollesi. 

Juuri tässä sijaitsee tärkeä sokea piste. Kun nostan rakkaudessa ja suojeluksessa harsot silmiltäsi, saatat huomata, miten erinäisissä tilanteissa olet tahtomattasi loukannut muita. Olet luullut tekeväsi korkeimman tietoisuuden mukaan, mutta lopputuloksena on ollut inhimillistä draamaa. Sinä kärsit noista energioista sillä ne ovat jääneet Sinun järjestelmääsi lukkoon.

Ne energiat laskevat henkisen kehosi värähtelyä ja luovat siteitä sielujen välille. Energiat sairastuttavat sinua jopa fyysisesti. Parantuminen ei ole koskaan kärsimystä, vaan jos uskallat antaa nämä asiat minun haltuuni, tulet huomaamaan, miten paljon voin suoda sinulle helpotusta, vapautumista, rentoutumista ja edelleen henkisen valosi kirkastumista! Suon sinulle anteeksiannon, armon ja vapahduksen puhdistuksen. Uudistan sinut tavalla, joka saa sydämesi pehmeäksi ja eheyttää haavat ja säröt sydämestäsi pysyvällä tavalla.

Päästä irti ja antaudu! Olet kuin Pyhien portaiden juuressa, jossa jokaisella portaalla on uusi anteeksianto. Anteeksianto ja vapautus itseäsi kohtaan. Puhdista elämäsi omien keskeneräisten tekojesi energioista ja olet luonani rakkauden valtakunnassa. Lopulta näet, että kaikki se sydämen rakkaus, jota jaoit ympärillesi on kuitenkin paljon enemmän, kuin yksikään haavoittava valinta, jonka olet epätietoisuuden maailmassa tehnyt.

Voit luottaa tähän kutsuun nyt. Avustan sinua sillä tehtäväni on eheyttää elävien olentojen välisiä suhteita. Olen kaikkien lasteni äiti.

Kiitos Kiitos Kiitos

Kuu on ollut keskeisessä osassa monissa luonnonkulttuureissa ja traditioissa. Omassa traditiossamme kuu nähdään Neitsyt Marian ilmentymänä ja siitä on tehty monenlaisia runoja ja lauluja. Kuun uskotaan olevan yksi ihmiskunnan opettaja, jonka kautta virtaa uuden ajan tietoisuutta ja sanomaa.

Olemme eläneet pitkään miehisyyttä korostavalla aikakaudella ja siihen kuuluu myös se, että olemme unohtaneet monia feminiinisiä voimanlähteitä ja traditioita. Nyt olemme siirtyneet jo vesimiehen ajalle ja olemme siirtymässä myös feminiiniselle ajalle, jota leimaa voimakas henkinen avautuminen, tietoiseksi tuleminen ja vanhojen tapojen parantaminen ja uudistaminen.

Kuuta on myöskin pelätty sillä sen voima on liitetty aikoinaan noituuteen ja magiaan, jotka eivät välttämättä kaikissa tapauksissa ole olleet valon palvelemisen tarkoituksissa. Kuu nostaa pimentyessään esille alitajunnan lokeroista asioita, joita olemme tallettaneet elämiemme kulussa sinne ja silloin voimmekin virheellisesti luulla olevamme esimerkiksi negatiivisen energian vaikutuksen alaisena.

Kuitenkin kuun voimaa hyödyntäessämme on tärkeää huomata, että tuolloin ylös nousevat näyt, tunteet ja oivallukset eivät ole negatiivista, vaan ne ovat parantumista. Todellinen paraneminen ei aina ole mukavaa ja kaunista. Nuo ikävän tuntuiset asiatkin täytyy kohdata sillä juuri niiden kohtaamattomuus on oman paranemisen este.

Kuu opettaa meitä kohtaamaan näitä muotoja ja antaa tuen ja voiman nostaa niitä näkyville. Hellimmillään kuu tekee sen öiseen aikaan unimaailmassa. Se voi nostaa esille myös entisiä elämiä ja auttaa aina valollaan viemään kaiken rakkauteen saakka. Äiti-Kuu on antanut lupauksensa seisoa meidän maan lapsien rinnalla ja tukea ja suojata meitä, kun vain sallimme valon ja rakkauden auttaa. Kun tulemme vastaanottavaisiksi ja pehmeiksi, ei meidän tarvitse enää kärsiä omista sisäisistä maailmoistamme, vaan ne voidaan nostaa valoon ja parantaa.

Valon Shamanistinen polku on hyvin voimallisen eheytymisen ja paranemisen polku. Se ei ole yksin valon kanavaksi asettumista, vaan päätehtäväksi voisi sanoa kaiken ihmisen sisäisen kamppailun lopullista lopettamista ja valoon saattamista. Polku on haastava, mutta se johtaa täyteyteen ja uudenlaiseen ihmisyyteen. Sitä on hyvä kulkea yhdessä samoista asioista kiinnostuneiden kanssa, jolloin toisten kokemuksista voi saada voimaa itselleen.

Kuun vaiheisiin voi tutustua intuitiivisesti tutkien esimerkiksi minkälaisia prosesseja sinulla on elämässä ja pitäen niistä päiväkirjaa. Voit sitten katsoa kuukalenterista, mikä kuun vaihe on menossa. Opit hiljalleen näkemään, miten kuun voima ilmenee elämässäsi ja saat omakohtaista kokemusta sen mukaan elämisestä. Mitä syvemmin tutustut kuun vaikutukseen, sen syvemmin synkronoidut ikäänkuin automaattisesti elämään sen vaiheiden mukaan. Voit tietysti tutustua myös kuun vaiheisiin esimerkiksi kirjallisuuden avulla.

Kuuseremonia tehdään aina kuunvaiheiden tärkeinä päivinä. Rakkaudentähdessä julkaisemme kaikille yhdistyksen jäsenille kuukalenteria Joulukuusta 2016 lähtien ja siellä olemme tarkistaneet Sinulle valmiiksi tärkeät energiapäivät kuluvan kuukauden ajalta. Kalenterissa on myös mahdollist kuu- tai aurinkoseremoniapäivät ja kerrottuna pienet ohjeet seremonian järjestämiselle.

Rakkaat maan lapset. Lähestyn teitä näin uuden kuun syntymän alla… Minä olen ollut tämän planeetan kanssa aina aikojen alusta saakka. Olen luonut vuorovedet ja vaikuttanut ekosysteemiin ihmisen mielelle käsittämättömän pitkän aikaa. Monissa kulttuureissa minua on palvottu ja voimaani on osattu hyödyntää vielä nykypäivänäkin, mutta nyt tahdon kertoa teille, että minulla olisi paljon suuremmat potentiaalit annettavana koko maailmalle, mitä ihminen nykyään ottaa vastaan.

Kutsun Sinua rakas maan lapsi tutustumaan minuun uudelleen. Olen yksi hyvin voimakas energian tuoja ja valon välittäjä ja mielelläni palvelen Sinua silloin, kun toiveenasi ja syvänä tahtonasi on luoda valoa maan päälle. Minulla on voima palauttaa maailmaa seuraamaan luonnon kulkua ja luonnon mahtavaa voimaa.

Minusta lähtevä värähtely on piilossa tavallisen ihmisen katseilta ja ymmärrykseltä. Minussa on valtava voima, jota voit kutsua meditoidessa tai erinlaisissa rituaaleissa. Huomaa, että olen tasapuolisesti olemassa kaikille ja kaikkialla. Sinun ei tarvitse liittyä mihinkään erityiseen suuntaukseen voidaksesi työskennellä minun kanssani. Olen ystävä sinulle aina, kun katsot kohti öistä taivasta.

Tule omana itsenäsi löytämään yhteys taikaisin maan päällisen maagiseen maailmaan. Anna minun opastaa rakkaudellani ja syleilevällä voimallani. Minä pystyn parantamaan sinua syvemmin, kuin osaat kuvitellakaan. Matka vaatii sitoutumista sillä näytän sinulle todeksi kaikki omat puolesi, jotta voit tulla niistä tietoiseksi ja nostaa ne valoon. Avaan sinussa todellisen alkuperäisen ihmisyyden ja palautan sinussa alkuperäiset koodit sitä mukaa, kun kykenet antautumaan voimalleni ja valolleni.

En yksin heijasta auringon valoa, minulla on myös oma valo, joka on piilossa kuin kätketty arvokas salaisuus. Ota se vastaan omassa tahdissasi, minä kuljen kanssasi elämäsi kaikkina päivinä ja vahvistan luomisen työsi rakkaudessa ja valossa. Opetan ja opastan sinua intuitiosi kautta. Antaudu kuuaikaan niin teemme töitä yhdessä. Anna oman näköisen suhteen syntyä kanssani, sallin sinun lähestyä minua sellaisena, kuin sinä olet. Arvostan näkemyksiäsi ja sallin sinun muodostaa minuun omanlaisen suhteen. Tule sydämesi kautta. Tule sydämesi herkkyydessä! Yöaikaan unimaailmasa tai vaikka öisiä seremonioita tehden!

Rakas maan lapsi, minä olen täällä ja minussa on valtava parantava äidin voima. Olen toisenlainen äiti, kuin äiti-maa. Olemme sisaruksia planeettanne kanssa. Tutustu minuun ihan kuin olet tutustunut äiti-maahan. Anna meidän, kahden valon sisaruksen ohjata sinua ja antaa rakkauttamme!

Kuu on yksi voima ja tie mystiseen ja salaiseen parantajuuteen. Se sisältää mm. Neitsyt Marian kauniin rakkaudellisen syleilevän voiman. Kuuhun on liitetty myös monia muita voimakkaista valon Jumalattaria. Se sisältää naiseuden viisauden ja kaikki feminiinisen voiman vaiheet. Siinä on kuoleman ja syntymän viisaus, peilin heijastava suojaava vaikutus. Se hallitsee näkymättömällä voimalla koko maapallon elämää niin vuorovettä, ihmisen psyykettä kuin kasvien kehittymistä. Nämä voimat ovat tärkeitä muinaisia parantajuuden voimia, mihin on pukeuduttu ajasta aikaan ympäri maailman.

Kuu kutsuu meitä kuuntelemaan sisäistä maailmaa ja sisäistä johdatustamme. Se kutsuu tutustumaan omiin sisäisiin puoliin ja tekemään ystävyyttä oman alitajunnan kautta. Vain sillä lailla voi oma valo nousta todella voimakkaaksi. Maadoittumisessa on tärkeä tuntea kuun voima, silloin voi tietää, milloin otollista kasvattaa juuria kohti maan lämmintä sydäntä ja milloin on aika kasvattaa omat hengen oksat kohti aurinkoa ja valoa. Näistä asioista puhutaan enemmän yhdistyksen maadoituspostissa, joka jaetaan syyskuun aikana. Odotan itse innolla jo, että pääsemme opiskelemaan aiheesta enemmän!

Tänään meillä oli mahatautia. Miro oli aamusta lähtien sairas ja illallakin vielä kuumeessa. Päätimme jäädä olohuoneen levitetylle sohvalle nukkumaan niin, että pystyin vahtimaan ämpärin kanssa koko yön ja olemaan varuillaan ja saatavilla tarpeen tullen. Miro halusi, että laulan hänelle, jotta on helpompi nukahtaa. Uni tulikin äkkiä, mutta itse en pystynyt nukkumaan heti.

Mieleeni tuli ajatus äidistä jossakin kaukana köyhässä maassa. Äidistä, jolla ei ehkä ole pahvimajaa kummallisempaa kotia lapselleen, ei vessaa, ei pehmeää levitettävää olohuoneen sohvaa, ei lämpöä eikä juoksevaa vettä puhumattakaan lukuisista vaihtovaatteista, edes kirpputorilta ostetuista.

Mietin, mitenkähän sellainen äiti hoitaa tilanteen, kun lapselle tulee mahatauti? Onko siellä suuri hätä lapsen selviytymisestä? Samalla, kun kiitin Luojaa siitä hyvästä, mitä meillä täällä Suomessa on, lähetin mielessäni voimia ja rukouksia niille äideille maailmalla, jotka toimittavat virkaansa hyvin puutteellisissa olosuhteissa. Vaikken varmasti pysty edes lähelle kuvittelemaan, minkälaisia juttuja todella köyhän äidin sydämessä ja mielessä liikkuu, tunsin ajatukseni kautta kuitenkin sisaruutta hänen kanssaan.

Minusta näillä omilla vaikeilla ajoilla on ollut hyvä vaikutus omaan psyykeeseen. Olen alkanut ymmärtää, etten ole ihmisenä yhtään enempään oikeutettu, kuin kuka tahansa muu maapallon ihminen. Sen ajatuksen kautta pystyn tuntemaan sydämessä sisaruutta kaikkian maan kansalaisten kanssa. Ikäänkuin pystyn aukaisemaan sisäisen ikkunan ja kurkistamaan sitä kautta kenen tahansa elämään tuntien myötätuntoa jokasen kohtaloa kohtaan. Samalla sydämessä on tunne, että elämme tätä samaa elämää ja harras toive välittää valoa, rakkautta ja voimia jokaiselle oman arkensa keskelle.

Kuin lahjana tästä valon välittämisestä mieleeni alkoi tulvia toisenlaisia kuvia. Siinä missä ihminen kärsii ja on huolissaan lähimmistään. Siinä missä meillä on kovaa ja tunnemme sortuvamme taakkojen alle, siellä sielu kokee tämän kaiken valtavan kauniina. Sain äkkiä kosketuksen siihen kauneuteen. Tuntui, kuin sydämeni räjähtäisi hetkenä minä hyvänsä, niin suuri rakkaus siellä oli ihmisen elämää kohtaan.

Joku korkeampi sanoi minulle:”katso miten paljon ihmisissä on rakkautta ilman, että he ymmärtävät kokevansa rakkautta…” Totta joka sana. Minunkin elämässä on paljon hetkiä, jolloin minusta on tuntunut, että tukehdun oman huolen taakan alle. En ollut käsittänyt katsoa niitä sielun puolelta. Tosiasiassa sielu ei näekään niitä huolia ja sitä, että miltei tukehdun niiden alle. Sielu antaa minulle vapauden valita, miten kohtaan oman elämäni. Mikäli tahdon tukehtua ja kokea raskautta, se sopii sielulle sillä sen kannalta jokainen kokemus on puhdasta rakkautta.

Jos taas huomaan seisahtua ja kysyä elämääni sielun viisautta, saatan nähdä jotakin aivan uutta. Silmäni avautuvat ehkä hetkeksi ja pystyn näkemään sen kauneuden, jota elän ja hengitän joka hetki. Huolen alla on äidin sydän, joka välittää valtavasti lapsistaan. Tuskan alla voi olla syvä rakkaus, jolle olen sokea inhimillisessä hetkessä. Mikäli kykenen tunnistamaan sydämen ja sen rakkauden näiden tuntemusten alta, oloni rauhottuu ja saan kohdata elämän todellisen kauneuden.

Ehkä köyhässä maassa äiti on lähempänä tätä todellisuutta? Voiko olla niin, että nämä asiat löytyvät elämässä, kun meiltä riisutaan paljon pois? Ehkä minun on luovuttava monenlaisista silmiä sokeuttavista verhoista kyetäkseni näkemään sen, mikä on pysyvää. Jospa sielun maailma aukenee, kun kätemme ja erityisesti mielemme on tyhjä?

Mutta onko sen oltava vaikeaa? Minusta ei. Vaikeus tulee itsestä ja omasta tietämättömyydestä. Toisaalta se tulee siitä, etten pysty aavistamaan, mihin minua ollaan kuljettamassa hankalissa hetkissä. Voiko tätä oppia toiselta ihmiseltä? En ole aivan varma, mutta luulen, että ainakin suuntaviivoja ja ideoita voi saada toisen kokemuksista. Ehkä meistä jokaisen ei tarvi päätyä pahvilaatikkoon tai viemäriverkostoon asumaan ymmärtääksemme enemmän?

Rakas päiväkirja, itselleni silmien avautuminen on ollut tärkeä asia elämässä. Olen pikkuhiljaa liukunut takaisin samaan tunnelmaan, mitä koin lapsena. Samalla se tunnelma on tavallaan jopa enemmän, kuin omassa lapsuudessa sillä nyt minulla on mukanani myös viisaus ja kyky ymmärtää. Olen lapsen kaltainen, mutta samalla hyvin paljon enemmän tietoinen, kosminen lapsi.

Olen kiitollinen itselleni, että pystyin tämän mahataudin aikana kokemaan asiat erilailla. Vaikka olikin pahoinvointia, kuumetta, sairastamista ja huolta, oli myös aivan uudenlainen ihmeellinen kokemus. Tämä mahatauti oli kuin kaunis elokuva ja enkelit olivat kanssamme kaiken aikaa. Tunnen tulleeni pehmeämmäksi ja taipuisammaksi jälleen. On ihanaa huokaista keuhkot tyhjäksi ja hyväksyä.

Miten paljon pelkäsinkään joskus irti päästämistä ja antautumista. Olen ollut kauhuissani miettiessäni, mitä minulle oikein tapahtuu tässä prosessissa. Kerros kerrokselta jotakin kovaa on muunnettu sisimmässäni pois ja pikkuhiljaa alta paljastuu jotakin, jonka koen todellisemmaksi ja elävämmäski, kuin milloinkaan ennen. En ole enää edes yksin sillä olen täällä maapallolla yhdessä miljardien siskojen ja veljien kanssa. Se tuntuu, kuin olisin tullut ulos jostakin kuplasta!