Currently viewing the tag: "henkioppaat"

Tänään keskustelin henkioppaani kanssa ja hän tuli puhumaan tärkeää asiaa, jonka ymmärsin olevan muistutus meille kaikille. Onkohan tämä tilanne sinulle tuttu? Itse olen aina joskus ollut hyvin epäileväinen, että onko siellä henkimaailmassa kukaan, kuka haluaisi minua auttaa elämän vaikeissa kohdissa. Mitä tietoisemmaksi itse tulee, sen tarkemmin näkee itsensä ihan sellaisena, kuin on. Sitä näkee myös omat rumat puolet ja ne energiat, joista haluaisi jo päästä itsessään eroon. Siksi joskus tuntuu, että sitä on aivan yksin täällä maallisessa ja sitten mieleen juolahtaa, josko en kelpaakaan henkimaailmalle apulaiseksi?

Pyysin henkiopastani muutama ilta sitten vahvistamaan siteitämme ja hän tuli tänään aamulla luokseni sanoen, että valotyöntekijät, siis kaikki me kenellä on kutsu toimia valokanavina maailmassa, olemme tärkeitä ja rakastettuja ja hyväksyttyjä kaikin puolin siellä henkimaailmassa.

Ensinnäkin sanottiin, että oma epäilyksemme tukkii eniten kanavaa. Juuri ne ajatukset, että olenko minä kaiken henkimaailman avun arvoinen ja onko minulle siellä ketään, joka haluaisi minua auttaa, ovat niitä epäilyksiä, jotka laskevat värähtelyämme ja vaikeuttavat henkien toimintaa kanssamme. Oman värähtelymme laskiessa joudumme mahdollisesti myörimään ihmisen maailman alempien energioiden parissa, koska olemme olentoja, jotka ulottuvat maailman moniin kerroksiin.

Minulle näytettiin, että olemme kuin vapaasti liikkuvassa hississä, jota ohjataan omilla ajatuksilla ja asenteilla. Epälevät ajatukset jumittavat hissin sinne alempiin kerroksiin ja vaikka valo kyllä virtaa kaiken aikaa lävitsemme ja kauttamme maailmaan, me emme tunne ja tunnista sitä niin helposti.

Oikeanlainen asenne tavoittaa henkimaailma on esimerkiksi käyttää sallimuksen energiaa. Meidän on tärkeä muistaa, että olemme tarkoituksella tulleet tänne pitämään yllä portteja, joiden kautta taivaalliset auttajat muokkaavat ihmiskunnan suurta suunnitelmaa. Nämä portit ovat henkimaailman auttajille äärimmäisen arvokkaita sillä ilman fyysistä kehoa he eivät voi paljonkaan toimia maailmassa. He tarvitsevat kanavaamme ihan yhtä paljon, kuin me tarvitsemme heidän valoa, rakkautta ja kannustustaan.

Meidän ei tarvi varsinaisesti ansaita heiltä yhtään mitään. Meidän ei tarvi hävetä yhtään omaa keskeneräisyyttä sillä ihmisen puku on kaikilla vajavainen. Fyysisessä kehossa oleminen kaikkien näiden energioiden kanssa ei ole koskaan ollut helppoa ja korkeat mestarit, ketkä opettavat ja ohjaavat meitä ymmärtävät sen kyllä ehkä jopa paremmin, kuin me itse täällä maan päällä. Kaikki tapahtuu suuren suunnitelman mukaisesti eikä mikään elämässämme ole sattumaa tai virhettä. Meillä on lupa opetellaihmisyyttäjaolemme puhtaampia valokanavia, kun emme ole muihin verrattuna täydellisiä. Se tekee meistä nöyriä ja inhimillisiä olemuksessamme.

Meidän tarvitsee ANTAA LUPA korkeille hengille työskennellä kauttamme. Tämä on se koko jutun juju ja juoni. Nimittäin elämme vapaan tahdon maailmassa ja meille on annettu valta määrittää, minkälaisia energioita kauttamme saa virrata maailmaan. Jos tahdomme olla yhteydessä henkimaailman valon taajuuksien kanssa, voimme täysin hyvällä syyllä uskoa olevamme itsekkin valon lapsia ja että siellä henkimaailmassa on yksinomaan tuttuja auttajia, keiden kanssa olemme työskennelleet jo ammoisia aikoja sitten ja jopa hyvin monenlaisissa ulottuvuuksissa.

Jos Sinulla on tunne, että olet tullut tekemään tänne valontyötä, tiettyä tehtävää, se on sielusi tärkeä muistijälki, johon voit luottaa täydellä sydämellä. Sano silloin henkimaailmaan, että sinua saa käyttää mahdollisimman paljon valon, rakkauden, kristusvärähtelyn, armon, parannuksen, anteeksiannon ja myötätunnon voimien välittämiseen koko maailman korkeimmaksi parhaaksi. Taivasmaailman ovet avautuvat meille sellaisina, kuin me olemme.

Kiitos Kiitos Kiitos!

Enkelienergialla voi hoitaa. Enkelit ovat ihan oma tietoisuuden taso. Enkeli on kuvattu mm. Raamatussa henkiolentona, jolla on säteilevä valokehä pään ympärillä. Jotkut ihmiset ajattelevat myös ihmisten olevan enkeleitä. Enkelienergialla ei voi vahingoittaa tai tuottaa pahaa. Enkelitietoisuuden voi pyytää suojaksi hoidoissa, meditaatioissa tai jokapäiväisessä elämässä. Enkelienergiaa on monenlaista, on ilon enkeleitä, myötätunnon enkeleitä, arkkienekeleitä, pyhän hengen enkeleitä, kristallitulen enkeleitä jne.

Muistatko, kun viimeksi tapasit oikean ihmisen oikeaan aikaan tai löysit valkoisen höyhenen kuin tyhjästä? Onko sinulla uskomaton pelastumistarina tai muita ihmeellisiä kokemuksia, joista ajattelet, että se voisi olla enkelin työtä? Lue alta enemmän, ehkä Sinulle varmistuu ja selviää jotain ihanaa!

Jokaisella meistä on omia enkeleitä, jotka on nimetty meille jo aikojen alussa. Heidän tehtävänään on kulkea kanssamme aivan jokaisessa arjen tilanteessa ja auttaa meitä ihan kaikessa. On suojelusenkeleitä, aurinkoenkeleitä, opasenkeleitä jne. Jos toivot itsellesi enkelin apua, muistathan, että enkelit vain odottavat, että pyydämme. Siis uskalla kutsua enkeliäsi!

Enkeleille ei mikään ole liian suurta taikka pientä.. He voivat auttaa meitä ostamaan täydellisiä lahjoja, ajamaan varovasti tai tapaamaan sellaisia ihmisiä, jotka voivat olla meille avuksi. He myös tuovat elämäämme yhteensattumia. Suojelusenkeli on kirjaimellisesti omantunnon vartija, joka kehottaa meitä tekemään oikein ja saa ajatuksia pälkähtämään päähämme.

Joskus enkelit eivät voi auttaa meitä suoraan, mutta tuovat meille esimerkiksi sattumia, jotka estävät meitä menemästä huonoihin tilanteisiin tai ohjaavat meidät oikean henkilön luokse. Onko koskaan kirjastossa sinun eteesi vain tupsahtanut kirja, joka on kuin vastaus huoliisi?

Miten apua pyydetään?

Pyytäessämme apua, opastusta tai ohjausta enkeleiltä, on tärkeää, että tietoisesti pyydämme heidän apuaan.

Universaalien lakien mukaan, korkeampien henkisten hierarkioiden edustajat yleensä auttavat meitä vasta sitten, kun pyydämme heidän apuaan. Olemme täällä opettelemassa valintojen tekemistä oman vapaan tahtomme mukaisesti. Luomme oman elämämme omilla valinnoillamme. Valintojemme taustalla ovat ajatuksemme, uskomuksemme, käyttäytymismallimme tai korkeampi tietoisuus ja rakkaus. Opettelemme omien kokemustemme kautta, millaisia asioita eri valintojen takana olevat energiat tuottavat elämäämme.

Voimme esittää pyyntömme heille hiljaa mielessämme tai lausua pyyntömme ääneen ja kuvailla tilanne johon haluamme muutosta ja lopuksi kiittäkäämme heitä heidän avustaan. Pyynnön on oltava tietoinen ja rakkaudesta lähtöisin, että se saavuttaisi korkeat henkiset auttajat. Opettelemme oikeanlaista pyytämisen tekniikkaa Enkelinkielillä kurssilla.

 

  • Enkelin tai henkioppaan viesti tulee aina mukavassa paketissa
  • Enkelin tai henkioppaan viesti ei pelota
  • Oppaamme viestivät meille kaiken aikaa
  • Sinulla on mahdollista kuulla tai ottaa vastaan oman oppaasi nimi ja viesti
  • Enkeleillä  tai henkioppailla on viesti Sinulle juuri tänään
  • Oppaiden viestissä on hoitavaa energiaa
  • Enkelit tai henkioppaat lähettävät meille viestejä, jotta Rakkaus vallitsisi keskuudessamme
  • Enkelit ovat ihmiskuntaa lähinnä olevia valon olentoja
  • Enkelin tai henkioppaan viesti voi lohduttaa ja rohkaista
  • Enkelin  tai henkioppaan viesti voi muuttaa elämäsi
  • Sinulla voi olla useita enkeleitä ja henkioppaita
  • Enkelit ja henkioppaat voivat vaihtua elämän mittaan
  • Usein edesmenneet rakkaat jäävät henkioppaiksemme
  • Juuri nyt voi enkeli olla lähelläsi
  • Juuri nyt on mahdollisuus muutokseen ja avautumiseen
  • Juuri tänään enkelit tahtovat saada yhteyden sinuun
  • Juuri tänään on oikea hetki ottaa vastaan henkimaailman apu

Enkelit apunamme

Enkelit tulevat avuksemme elämän tilanteissa. Enkelit auttavat eritysiesti silloin, jos huudamme apua syvältä sydämestä, sielumme pohjasta. Enkelit kuulevat myös tuskan kielen, jota emme ehkä osaa pukea sanoiksi. Epätoivoinen ihminen vaikeroi syvällä sisimmässä, onneksi mikään ei ole enkeliltä piilossa! Kun sielu kutsuu, ihminen on itse valmis muuttamaan elämäänsä. Silloin enkelit voivat puuttua asiaan. .

Enkelit eivät voi sekaantua sielumme suunnitelmaan. Jos meidän on tarkoitus vaikkapa kuolla lapsena tai sairastua syöpään, he ovat kuitenkin lohduttamassa ja kantamassa yli vaikeista ajoista. Monesti ihmisestä tuntuu, että hän on yksin tälllaisessa tilanteessa. Kokeile silloin kertoa enkelille, ettet kykene häntä havaitsemaan ja että tahdot heidän ilmentävän läsnäoloaan voimakkaammin Sinulle. Enkelin vastaus voi olla hyvinkin konkreettinen!

Klassisimmin enkelit voivat auttaa meitä, jos pyydämme sitä. He eivät kuitenkaan voi pelastaa meitä omien typeryyksiemme, ahneutemme tai ajattelemattoman hätäisen toiminnan seurauksilta. Jos toimimme jonkin muun, kuin sydämen ja rakkauden ohjaamana, joudumme kantamaan itse seuraamukset. Yksikään korkea olento ei veisi meiltä oppiläksyjämme, koska ne ovat meidän kasvumahdollisuudet. Mutta tällöinkin voit pyytää apua, että avautuisit oppiläksyllesi ja silloin enkelit tulevat apuun riemuiten!

Enkeli energialla hoitaminen

  • Enkelienergialla voi hoitaa kuka tahansa
  • Enkelienergialla hoitaminen on helppoa
  • Enkelienergia on aina lempeää
  • Enkelienergia voi olla voimakkaasti muutoksen tekevää
  • Enkelihoitajakoulutus auttaa henkisessä kasvussa
  • Enkeleitä voi pyytää mihin tahansa asiaan
  • Enkelienergialla hoitamista voi opiskella Rakkaudentähdessä
  • Enkelihoitajakoulutus antaa välineitä oman elämän parantamiseen
  • Enkelihoitajana voit auttaa lähimmäisiäsi
  • Enkelihoitaja voi hoitaa maapalloa ja eläimiä
  • Enkelit toivovat, että lähettäisimme heitä matkaan mahdollisimman usein
  • Enkelit odottavat meitä jokaista!

Teimme Pyhäin miesten päivän energioissa seremonian, jonka tarkoituksena on muistaa kaikkia edesmenneitä ja kunnioittaa kuolleita. Seremoniasta tulikin voimakas parantamisen ja opetuksen tapahtuma. Saimme viestin välitettäväksi kaikille, se kuului näin:

Kunnioittakaa haudan rauhaa! Kuolleilla on oma maailma ja omat polut, joista elävät eivät pysty ymmärtämään paljoakaan. Kuoleman jälkeiset prosessit ovat niiden asioita, jotka ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Voimme auttaa heitä silloin, kun apua pyydetään, mutta siltikään emme tiedä heidän maailmastaan ja sen lainalaisuuksista juurikaan paljoa, eikä meidän tule edes yrittää ymmärtää liikaa.

Maailma jakautuu kolmeen tasoon, joista kuolleilla on oma maailmansa. Sitä kutsutaan jossakin traditioissa aliseksi niinkuin itsekin olen sen oppinut mieltämään. Kuolleet puhuivat alisen rauhan kunnioittamisesta. Sitä varten on monissa kulttuureissa rakennettu hautoja ja hautausmaita. Hautausmaan tai hautapaikan tulee olla rauhallinen paikka, jossa keholla on lupa rauhassa käydä läpi oma hajoamisen prosessinsa.

Minulle näyttää siltä, että hautausmaat ovat paikkoja, joissa on portteja aliseen. Siellä on henkiä, jotka eivät ole valmiita siirtymään valoon ja tuntui siltä, että nämä henget todella tarvitsevat oman paikkansa kypsyäkseen prosesseissaan. Monella tuntui olevan taakkana menneen elämän valintoja ja he pitivät omaa tilaansa mahdollisuutena sulatella tekojensa seurauksia. Meille muistutettiin, että kuolleilla on OIKEUS käydä omat prosessit, kuten siellä maailmoissa on tapana.

Sitten tuli vakava viesti tai pyyntö välitettäväksi eteenpäin: Ihmiskunta on mennyt niin kauas omista traditioistaan ja UNOHTANUT kuolleiden maailman niin pahoin, että hautausmaita on alettu kaivaa auki, niiden päälle on alettu rakentaa taloja, ostoskeskuksia ja jotkut pelaavata mm. Pokemon Go:ta hautausmailla. Kuolleet sanoivat, että se loukkaa heidän tärkeää prosessiaan.

Meille tuli pyyntö auttaa ja palauttaa mieleen haudan rauhan pyhyys. Että veisimme eteenpäin viestiä ihmisille, hautuumaata on kunnioitettava. Sinne on astuttava hiljaisin mielin sydän täynnä rukouksia edesmenneitten puolesta. Henget sanoivat, ettei heillä ole mitään tarvetta riivata ja pelotella sellaisia sieluja, joista he näkevät, että henkilö muistaa haudan rauhan.

Kuolleet tahtoivat tehdä rauhan kuolleiden maailman ja elävien maailman välillä. Meille sanottiin, että hautuumaille voi välittää parannusta. Voimme esimerkiksi välittää pyyntöjä, että kuolleet saisivat oman rauhansa ja että hautuumaat olisivat turvassa tässsä maailmassa. Sieltä voi saattaa valmiita sieluja valoon ja yksi erittäin tärkeä työ voikin olla vierailla eri hautuumailla auttamassa siellä lepääviä sieluja.

Seuraavaksi minulle näytettiinkin elävien maailma, johon kuuluvat kaikki ne olennot, kenellä on myös fyysinen tai eteerinen keho. Ne olennot, kenellä on jonkinlainen inkarnaatio menossa tässä maailmassa. Tämä on elävien maailma ja meillä on oikeus ja velvollisuus hallita tätä maailmaa. Meidän on tunnistettava oma maailmamme, niinkuin kuolleiden on ymmärrettävä, että he kuuluvat omaan paikkaansa.

Meille sanottiin, että jokaisen meedion, parantajan, kanavan, shamaanin jne tehtävä on löytää vankka kolmijako maailmojensa välille millä nimellä ikinä tahtookaan näitä maailmoja kutsua. Tutkikaa omaa rakennettanne ja tehkää rajat selväksi. Erottakaa kuolleiden maailma elävien tasoista ja luokaa vahva portti siihen välille. Voitte Pyhällä sallimuksella astua näistä porteista, mutta meille sanottiin myös, ettei näiden kahden maailman välillä tulisi koskaan kävellä ilman erittäin painavaa syytä.

Kuka kävelee noista porteista huvin vuoksi tai kysymättä itseltään, onko nyt tarve tehdä vierailu toisessa maailmassa, hänen luonaan saattaa vierailla vastavuoroisesti monenlaisia henkiä ja hän saattaa olla jossakin mielessä henkien kiusaama. Henget yrittävät tällä tavalla herättää meitä huomaamaan oma toimintamme. Syvä kunnioitus on tarpeen sillä me emme ymmärrä paljoakaan!

Lopuksi puhuttiin sielujen maailmasta, valon maailmasta. Siellä vaikuttavat valon henget, jotka eivät sinällään astu elävien maailmaan saatikka kuolleiden maailmaan. Nämä henget astuvat kuolleiden maailmaan vain erittäin painavasta syystä ja silloinkin he tarvitsevat meitä avuksensa. He eivät pysty menemään valossaan maailmojen rajojen yli.

Valon henget pystyvät ilmentymään elävien maailmassa hetkellisesti, mutta tällaisiin ilmentymiin tarvitaan aina valtava määrä valon energiaa, joten meitä muistutettiin siitä, että jokainen valon hengen kohtaaminen on suuri sallimus meille ja niitä hetkiä ei tulisi hukata kevytmielisesti, vaan kaikki annettu informaatio olisi tärkeä kirjoittaa ylös ja eteenpäin välitettäväksi annetut viestit tulisi viipymättä saattaa ihmisten tietoon.

Valon henget tarvitsevat meitä toimiakseen tässä maailmassa. Siksi tarvitaan kanavia, meedioita, parantajia, shamaaneja jne. He tarvitsevat meidän fyysisen kehomme juuria, jotta voivat laskea omat hyvät tarkoituksensa kauttamme ihmiskunnalle ja joskus kuolleitten maailmaan saakka.

Elävien maailmasta sanottiin vielä lopuksi, että se on näihin kahteen maailmaan verrattuna erityinen, koska fyysinen keho tekee meistä tavallaan korkeimpia olentoja. Fyysisen kehon kautta olemme yhteydessä hyvin monille tasoille, minne eivät kuolleet taikka valon maailman sielut voi mennä. Fyysinen maailma on erikoinen ulottuvuus ja meidän tulisi havahtua ymmärtämään, että me hallitsemme tätä maailmaa. Me päätämme, mitä täällä tapahtuu ja jokaisella meistä on sama päätäntävalta tämän tason suhteen. Se on tärkeä ja oleelllinen päätäntävalta, jota tulisi käyttää viisaasti ja harkiten jokaisena elämän hetkenäsi.

Sitä päätäntävaltaa ei pitäisi tuhlata, vaan kunnioittaa ja ymmärtää, että olet todellakin Luojasi kanssaluoja ja miettiä tätä asiaa vakavalla sydämellä ja tutkia sitä sielun näkökulmasta. Millaiseksi SINÄ tahdot tämän todellisuuden luoda?

    • Enkelin tai henkioppaan viesti tulee aina mukavassa paketissa
    • Enkelin tai henkioppaan viesti ei pelota
    • Oppaamme viestivät meille kaiken aikaa
    • Sinulla on mahdollista kuulla tai ottaa vastaan oman oppaasi nimi ja viesti
    • Enkeleillä  tai henkioppailla on viesti Sinulle juuri tänään
    • Oppaiden viestissä on hoitavaa energiaa
    • Enkelit tai henkioppaat lähettävät meille viestejä, jotta Rakkaus vallitsisi keskuudessamme
    • Enkelit ovat ihmiskuntaa lähinnä olevia valon olentoja
    • Enkelin tai henkioppaan viesti voi lohduttaa ja rohkaista
    • Enkelin  tai henkioppaan viesti voi muuttaa elämäsi
    • Sinulla voi olla useita enkeleitä ja henkioppaita
    • Enkelit ja henkioppaat voivat vaihtua elämän mittaan
    • Usein edesmenneet rakkaat jäävät henkioppaiksemme
    • Juuri nyt voi enkeli olla lähelläsi
    • Juuri nyt on mahdollisuus muutokseen ja avautumiseen
    • Juuri tänään enkelit tahtovat saada yhteyden sinuun
    • Juuri tänään on oikea hetki ottaa vastaan henkimaailman apu

 

Monilla henkimaailman kanssa työskentelevillä auttajilla on omat henkioppaat, jotka antavat sekä tietoa että ohjaavat työtä. Sinäkin voit saada yhteyden omaan henkioppaaseen. Henkiopas voi vaihtua elämän aikana useampaan kertaan. Joillakin onnekkailla on heitä useampiakin yhtä aikaa.

Henkioppailla on usein taitoja ja ominaisuuksia, jotka he antavat Sinun avuksesi maailmassa. Mitä enemmän teet pyyteetöntä auttamisen työtä muiden ihmisten, olentojen ja sielujen hyväksi, sitä enemmän henkimaailmassa ollaan kiinnostuneita tukemaan sinua. Sinun valosi yltää yhä ylemmälle ja laajemmalle ja vetää puoleensa yhä voimakkaampia valon olentoja oppaaksesi.

Hyvin usein henkiopas on joku edesmennyt sukulainen, joka haluaa jakaa taitojaan tai esimerkiksi suvun vanhaa tietoa parantamisesta. Jos sinua pelottaa kohdata henkiopas itse päivätietoisena, voit aina pyytää häntä ilmestymään meditaatiossa, hoidossa, unessa tai vaikka näkijän välityksellä.

Jotkut henkioppaat ilmoittavat nimensä. Kuitenkin tärkeämpää on tunnistaa hänen energiansa ja tapa, jolla hän kertoo sinulle olevansa paikalla. Saatat myöskin liittää jotakin tiettyjä viestejä henkioppaasi ilmestumiseen. Henkioppaan kanssa täytyy aina rakentaa kuin oma salakieli, että ymmärtää parhaiten, mitä hän milloinkin tarkoittaa. Ajan mittaan opit lisää ja ymmärrät paremmin!

” Henkimaailman asioita on yritetty selittää kautta aikojen monenlaisilla teorioilla, mutta silti niissä tuntuu säilyvän aina jotain, jota emme voi tieteellisesti tai järjellisesti määritellä. Ne, jotka ovat kokeneet elävästi tapahtumia, kuvailevat usein elämänsä muuttuneen kokemuksen jälkeen. Kokemusten jakaminen on tärkeää niille, jotka vielä etsivät tietoa. Henkimaailman hommista voi keskustella edelleen Rakkaudentähden Facebookin Foorumilla! ”

Henkimaailma on valomaailma, jossa sanotaan olevan monia tasoja ja ulottuvuuksia. Monet henkimaailman tasot ovat aivan oman näkyvän maailmamme rinnalla. Enkeleistä sanotaan, että he ovat henkimaailman ihmistä lähimpänä olevia olentoja. Henkimaailmassa on niin korkeampia kuin alempiakin tasoja. Joillakin henkimaailman tasoilla on henkiolentoja, joilla on aika yksilöllinen tietoisuus, toisilla henkimaailman tasoilla taas vallitsee ykseys ja valo.

Meistä jokainen, sinä ja minä, olemme kotoisin henkimaailmoista. Emme välttämättä muista sitä itse, mutta todellinen kotimme ja alkuperämme on henkimaailmassa eli valomaailmassa. Meillä kaikilla on oma valomaailma, jossa voimme ymmärtää parhaiten sen valomaailman olentojen opastusta. Pääset valomaailmaan yhteyteen oman sydämesi ja sisäisen tietoisuutesi kautta. Valomaailmoja on niin monia, että kaikille ei voi antaa nimeä. Valomaailmoissa on uskomattoman kauniita ominaisuuksia, joita voimme saavuttaa meditoimalla, unissa ja energiahoitojen avulla.

Vietämme suurimman osan ajastamme henkimaailmassa. Vain pienen ajan kerrallaan olemme inkarnoituneita fyysiseen maailmaan. Todennäköisesti Sinulla on jokin tehtävä valomaailmassa, mutta vain harvat meistä todella muistavat henkimaailman tapahtumia.

Henkimaailmassa on auttajia, jotka voivat antaa meille sisäistä opastusta. Mitä korkeammilta tasoilta valomaailmasta opastus on peräisin, sitä symbolinomaisempaa se on. Kun kohoamme kyllin korkeaan värähtelyyn valomaailmassa, voimme aistia enää pelkkää valoa, vaikka sielläkin on omat hierarkiat ja valon olennot. Mestarit toimivat monesti henkimaailmasta käsin.

Emme voi aivan varmasti sanoa mitään henkimaailmasta ollessamme fyysisessä kehossa. Monet meistä kokevat kuitenkin fyysisen inkarnaation aikana ruumiistta irtautumista tai näkevät kolmannella silmällä henkimaailmaan ja valon maailmoihin. Tällöin kokemukset henkimaailmasta ja henkiolennoista ovat eläviä. SEllaiset ihmiset, jotka eivät näe henkimaailmaan eivätkä kykene aistimaan henkiolentoja saattavat sanoa, että ne ovat mielikuvitusta, mutta nykypäivänä on hyvin yleistä, että ennen täysin skeptinen ihminen saa hyvin eläviä kokemuksia henkimaailmasta. Tämän jälkeen ei enää voi sanoa asioiden olevan itse keksittyjä. Henkimaailman viestit ovat usein luonteeltaan ohjausta, varoitusta tai rakkautta sisältäviä viestejä, jotka todentuvat fyysisessä maailmassa. Henkimaailman olennot tahtovat herättää mielenkiintoamme.

Suuret henkiset opettajat ovat kertoneet, että henkimaailmassa on olemassa monia tasoja ja ihminen kokee fyysisen kuolemansa jälkeen vielä ainakin kaksi kuolemaa henkimaailmassa. Meedio on ihminen, jolla on kyky kommunikoida henkimaailman olentojen kanssa. Meedio on usein yhteydessä sellaisten henkimaailman olentojen kanssa, jotka ovat fyysistä elämää lähimmillä tasoilla. Usein edesmenneet rakkaamme vapautuvat näiltä tasoilta kauemmaksi valomaailmoihin toisen ja kolmannen kuoleman kautta ja tulevat sitten sen jälkeen uudelleen fyysiseen kehoon uuteen inkarnaatioon.

Maailman uskonnot ja suuret ajattelijat ovat yrittäneet selittää myös henkimaailmaa. Yksi tunnetuimmista teoksista on Danten Helvetti, jossa runomuodossa kerrotaan, millaita on kuoleman jälkeinen elämä. Henkimaailmasta sanotaan, että kuoleman jälkeen kaikki edellisen elämän kokemukset ikäänkuin kääntyvät ihmisessä sisäänpäin. Ihminen itse todennäköisesti kokee olevansa enemmän elossa, kuin koskaan fyysisessä inkarnaatiossaan.

Itse en usko kadotukseen, vaan siihen, että jos elämäna aikana tekee kivuliaita asioita ja tuottaa paljon pahaa ympärillä oleville ihmisille, kääntyvät kuoleman jälkeen nämä kokemukset oman henkiolennon olemuksen sisälle ja sielujoutuu kokemaan omat tekonsa itsensä kautta. Tästä tilasta vapaudutaan vain uuden inkarnaation tullen. Mitä enemmän luomme valoa, harmonista värähtelyä ja rakkautta ympärillemme meneillään olevassa elämässä, sitä korkeammalle pääsemme heti kuolemamme jälkeen valon maailmoissa. Kovin raskaita energioita luonut sielu ei siis voi mennä suoraan kovin korkealle valomaailmoissa. Jotkut sielut tarvitsevat ehkä nopean inkarnaation takaisin ihmiseksi päästäkseen takaisin valon maailmoihin.

Henkimaailmasta käsin punnitaan ympärillemme luodut energiat ja niiden summa luo meille sen tason, minne matkustamme fyysisen kuolemamme jälkeen. Henkimaailman vierailuumme vaikuttavat tietysti kaikki uskomukset, ajatukset, tunteet ja kokemukset, joita olemme keränneet tässä maailmassa, koska ne jäävät tiettyjen kuoleman jälkeen säilyvien energiakehojen yhteyteen ja siirtyvät fyysisessä kuolemassa henkimaailman puolella henkisen olemuksemme sisälle. Henkimaailmassa sinällään ei ole dualismia eli kaksinaisuutta ja näinollen valon maailmoissa ei erotella tekoja hyviksi tai pahoiksi. Kuitenkin siellä kokemukset ovat hyvin eläviä ja tosia henkiolennoille. Raskas energia koetaan raskaaana, kevyt energia kevyenä. Kauneus on kauneutta samoin kipu jatkuvaa kivun tunnetta sillä erotuksella että kuolemassa jätämme fyysisen kehomme tuntemukset taakse ja vapaudumme niistä.

Meedion avulla meihin yhteyttä ottavat edesmenneet rakkaamme yleensä jättävät meille viestiä, että heillä on nyt kaikki hyvin ja he ovat rauhassa. Edesmenneet jäävät joskus kiinni fyysisen maailman tasoihin henkimaailmaan, jos jäljellä on paljon selvittämättömiä asioita. Henkimaailmassa on tärkeää, että fyysisessä maailmassa olevat rakkaamme antavat henkimaailman puolella oleville anteeksi ja vapauttavat heidät jatkamaan valoon. Kuolemassa vapautuu ihmisestä suunnaton määrä elämän energiaa, rakkautta ja valoa. Kuolemassa on aina läsnä yhtä paljon elämää.

Lapsi syntyy naisen kehosta ja energiakehoista. Lapsi tulee henkimaailmasta asteittain naisen kehoon 9 raskauskuukauden aikana. Syntymänsä jälkeen lapsi on vielä kovasti yhteydessä henkimaailmaan ja kypsyminen omaan energiakehoon tapahtuu hitaasti vuosien mittaan. Murrosikäinen lapsi alkaa olla omassa energiakehossaan. Tästä syystä vanhempien ja eritysiesti äidin energiat vaikuttavat lapsen energiakehoon. Mikäli lapsen sielu päättää palata takaisin henkimaailmaan, palaavat ne energiset osat, jotka vapautuvat fyysisessä kuolemassa, takaisin äidin maan päällisiin kehoihin. Äidin sydämen alta synnymme ja äidin sydämen syliin saamme palata. Aikuisena henkimaailmaan palatesamme energiakehomme leviävät yhdeksi kaiken sen elämän kanssa, mihin olimme kosketuksissa fyysisen elämämme aikana.

Jos tahdot oppia tutustumaan valomaailmoihin ja henkimaailmaan, suosittelen Sinulle Rakkaudentähden palveluja. Kursseilla ja postituslistalla saat paljon tietoa henkimaailmasta ja valon oppaista. Enkelinkielillä kurssilla opit ottamaan vastaan enkeleiden viestiä. Rakkaudentähdessä opit tekniikoita ja tietoa, miten voit meditoida, ottaa energioita vastaan ja välittää niitä edelleen maailmaan. Saat tietoa eri mestareista, enkeleistä ja henkimaailman tasoista. Tapaat kanssakulkijoita ja voit keskustella ihmisten kanssa. Anu opastaa Sinua henkilökohtaisella kirjeellä eteenpäin

447bdf7673be65e74fb487c68866cbd7//