Currently viewing the tag: "henkiopas"

Tänään keskustelin henkioppaani kanssa ja hän tuli puhumaan tärkeää asiaa, jonka ymmärsin olevan muistutus meille kaikille. Onkohan tämä tilanne sinulle tuttu? Itse olen aina joskus ollut hyvin epäileväinen, että onko siellä henkimaailmassa kukaan, kuka haluaisi minua auttaa elämän vaikeissa kohdissa. Mitä tietoisemmaksi itse tulee, sen tarkemmin näkee itsensä ihan sellaisena, kuin on. Sitä näkee myös omat rumat puolet ja ne energiat, joista haluaisi jo päästä itsessään eroon. Siksi joskus tuntuu, että sitä on aivan yksin täällä maallisessa ja sitten mieleen juolahtaa, josko en kelpaakaan henkimaailmalle apulaiseksi?

Pyysin henkiopastani muutama ilta sitten vahvistamaan siteitämme ja hän tuli tänään aamulla luokseni sanoen, että valotyöntekijät, siis kaikki me kenellä on kutsu toimia valokanavina maailmassa, olemme tärkeitä ja rakastettuja ja hyväksyttyjä kaikin puolin siellä henkimaailmassa.

Ensinnäkin sanottiin, että oma epäilyksemme tukkii eniten kanavaa. Juuri ne ajatukset, että olenko minä kaiken henkimaailman avun arvoinen ja onko minulle siellä ketään, joka haluaisi minua auttaa, ovat niitä epäilyksiä, jotka laskevat värähtelyämme ja vaikeuttavat henkien toimintaa kanssamme. Oman värähtelymme laskiessa joudumme mahdollisesti myörimään ihmisen maailman alempien energioiden parissa, koska olemme olentoja, jotka ulottuvat maailman moniin kerroksiin.

Minulle näytettiin, että olemme kuin vapaasti liikkuvassa hississä, jota ohjataan omilla ajatuksilla ja asenteilla. Epälevät ajatukset jumittavat hissin sinne alempiin kerroksiin ja vaikka valo kyllä virtaa kaiken aikaa lävitsemme ja kauttamme maailmaan, me emme tunne ja tunnista sitä niin helposti.

Oikeanlainen asenne tavoittaa henkimaailma on esimerkiksi käyttää sallimuksen energiaa. Meidän on tärkeä muistaa, että olemme tarkoituksella tulleet tänne pitämään yllä portteja, joiden kautta taivaalliset auttajat muokkaavat ihmiskunnan suurta suunnitelmaa. Nämä portit ovat henkimaailman auttajille äärimmäisen arvokkaita sillä ilman fyysistä kehoa he eivät voi paljonkaan toimia maailmassa. He tarvitsevat kanavaamme ihan yhtä paljon, kuin me tarvitsemme heidän valoa, rakkautta ja kannustustaan.

Meidän ei tarvi varsinaisesti ansaita heiltä yhtään mitään. Meidän ei tarvi hävetä yhtään omaa keskeneräisyyttä sillä ihmisen puku on kaikilla vajavainen. Fyysisessä kehossa oleminen kaikkien näiden energioiden kanssa ei ole koskaan ollut helppoa ja korkeat mestarit, ketkä opettavat ja ohjaavat meitä ymmärtävät sen kyllä ehkä jopa paremmin, kuin me itse täällä maan päällä. Kaikki tapahtuu suuren suunnitelman mukaisesti eikä mikään elämässämme ole sattumaa tai virhettä. Meillä on lupa opetellaihmisyyttäjaolemme puhtaampia valokanavia, kun emme ole muihin verrattuna täydellisiä. Se tekee meistä nöyriä ja inhimillisiä olemuksessamme.

Meidän tarvitsee ANTAA LUPA korkeille hengille työskennellä kauttamme. Tämä on se koko jutun juju ja juoni. Nimittäin elämme vapaan tahdon maailmassa ja meille on annettu valta määrittää, minkälaisia energioita kauttamme saa virrata maailmaan. Jos tahdomme olla yhteydessä henkimaailman valon taajuuksien kanssa, voimme täysin hyvällä syyllä uskoa olevamme itsekkin valon lapsia ja että siellä henkimaailmassa on yksinomaan tuttuja auttajia, keiden kanssa olemme työskennelleet jo ammoisia aikoja sitten ja jopa hyvin monenlaisissa ulottuvuuksissa.

Jos Sinulla on tunne, että olet tullut tekemään tänne valontyötä, tiettyä tehtävää, se on sielusi tärkeä muistijälki, johon voit luottaa täydellä sydämellä. Sano silloin henkimaailmaan, että sinua saa käyttää mahdollisimman paljon valon, rakkauden, kristusvärähtelyn, armon, parannuksen, anteeksiannon ja myötätunnon voimien välittämiseen koko maailman korkeimmaksi parhaaksi. Taivasmaailman ovet avautuvat meille sellaisina, kuin me olemme.

Kiitos Kiitos Kiitos!

Enkelienergialla voi hoitaa. Enkelit ovat ihan oma tietoisuuden taso. Enkeli on kuvattu mm. Raamatussa henkiolentona, jolla on säteilevä valokehä pään ympärillä. Jotkut ihmiset ajattelevat myös ihmisten olevan enkeleitä. Enkelienergialla ei voi vahingoittaa tai tuottaa pahaa. Enkelitietoisuuden voi pyytää suojaksi hoidoissa, meditaatioissa tai jokapäiväisessä elämässä. Enkelienergiaa on monenlaista, on ilon enkeleitä, myötätunnon enkeleitä, arkkienekeleitä, pyhän hengen enkeleitä, kristallitulen enkeleitä jne.

Muistatko, kun viimeksi tapasit oikean ihmisen oikeaan aikaan tai löysit valkoisen höyhenen kuin tyhjästä? Onko sinulla uskomaton pelastumistarina tai muita ihmeellisiä kokemuksia, joista ajattelet, että se voisi olla enkelin työtä? Lue alta enemmän, ehkä Sinulle varmistuu ja selviää jotain ihanaa!

Jokaisella meistä on omia enkeleitä, jotka on nimetty meille jo aikojen alussa. Heidän tehtävänään on kulkea kanssamme aivan jokaisessa arjen tilanteessa ja auttaa meitä ihan kaikessa. On suojelusenkeleitä, aurinkoenkeleitä, opasenkeleitä jne. Jos toivot itsellesi enkelin apua, muistathan, että enkelit vain odottavat, että pyydämme. Siis uskalla kutsua enkeliäsi!

Enkeleille ei mikään ole liian suurta taikka pientä.. He voivat auttaa meitä ostamaan täydellisiä lahjoja, ajamaan varovasti tai tapaamaan sellaisia ihmisiä, jotka voivat olla meille avuksi. He myös tuovat elämäämme yhteensattumia. Suojelusenkeli on kirjaimellisesti omantunnon vartija, joka kehottaa meitä tekemään oikein ja saa ajatuksia pälkähtämään päähämme.

Joskus enkelit eivät voi auttaa meitä suoraan, mutta tuovat meille esimerkiksi sattumia, jotka estävät meitä menemästä huonoihin tilanteisiin tai ohjaavat meidät oikean henkilön luokse. Onko koskaan kirjastossa sinun eteesi vain tupsahtanut kirja, joka on kuin vastaus huoliisi?

Miten apua pyydetään?

Pyytäessämme apua, opastusta tai ohjausta enkeleiltä, on tärkeää, että tietoisesti pyydämme heidän apuaan.

Universaalien lakien mukaan, korkeampien henkisten hierarkioiden edustajat yleensä auttavat meitä vasta sitten, kun pyydämme heidän apuaan. Olemme täällä opettelemassa valintojen tekemistä oman vapaan tahtomme mukaisesti. Luomme oman elämämme omilla valinnoillamme. Valintojemme taustalla ovat ajatuksemme, uskomuksemme, käyttäytymismallimme tai korkeampi tietoisuus ja rakkaus. Opettelemme omien kokemustemme kautta, millaisia asioita eri valintojen takana olevat energiat tuottavat elämäämme.

Voimme esittää pyyntömme heille hiljaa mielessämme tai lausua pyyntömme ääneen ja kuvailla tilanne johon haluamme muutosta ja lopuksi kiittäkäämme heitä heidän avustaan. Pyynnön on oltava tietoinen ja rakkaudesta lähtöisin, että se saavuttaisi korkeat henkiset auttajat. Opettelemme oikeanlaista pyytämisen tekniikkaa Enkelinkielillä kurssilla.

 

  • Enkelin tai henkioppaan viesti tulee aina mukavassa paketissa
  • Enkelin tai henkioppaan viesti ei pelota
  • Oppaamme viestivät meille kaiken aikaa
  • Sinulla on mahdollista kuulla tai ottaa vastaan oman oppaasi nimi ja viesti
  • Enkeleillä  tai henkioppailla on viesti Sinulle juuri tänään
  • Oppaiden viestissä on hoitavaa energiaa
  • Enkelit tai henkioppaat lähettävät meille viestejä, jotta Rakkaus vallitsisi keskuudessamme
  • Enkelit ovat ihmiskuntaa lähinnä olevia valon olentoja
  • Enkelin tai henkioppaan viesti voi lohduttaa ja rohkaista
  • Enkelin  tai henkioppaan viesti voi muuttaa elämäsi
  • Sinulla voi olla useita enkeleitä ja henkioppaita
  • Enkelit ja henkioppaat voivat vaihtua elämän mittaan
  • Usein edesmenneet rakkaat jäävät henkioppaiksemme
  • Juuri nyt voi enkeli olla lähelläsi
  • Juuri nyt on mahdollisuus muutokseen ja avautumiseen
  • Juuri tänään enkelit tahtovat saada yhteyden sinuun
  • Juuri tänään on oikea hetki ottaa vastaan henkimaailman apu

Enkelit apunamme

Enkelit tulevat avuksemme elämän tilanteissa. Enkelit auttavat eritysiesti silloin, jos huudamme apua syvältä sydämestä, sielumme pohjasta. Enkelit kuulevat myös tuskan kielen, jota emme ehkä osaa pukea sanoiksi. Epätoivoinen ihminen vaikeroi syvällä sisimmässä, onneksi mikään ei ole enkeliltä piilossa! Kun sielu kutsuu, ihminen on itse valmis muuttamaan elämäänsä. Silloin enkelit voivat puuttua asiaan. .

Enkelit eivät voi sekaantua sielumme suunnitelmaan. Jos meidän on tarkoitus vaikkapa kuolla lapsena tai sairastua syöpään, he ovat kuitenkin lohduttamassa ja kantamassa yli vaikeista ajoista. Monesti ihmisestä tuntuu, että hän on yksin tälllaisessa tilanteessa. Kokeile silloin kertoa enkelille, ettet kykene häntä havaitsemaan ja että tahdot heidän ilmentävän läsnäoloaan voimakkaammin Sinulle. Enkelin vastaus voi olla hyvinkin konkreettinen!

Klassisimmin enkelit voivat auttaa meitä, jos pyydämme sitä. He eivät kuitenkaan voi pelastaa meitä omien typeryyksiemme, ahneutemme tai ajattelemattoman hätäisen toiminnan seurauksilta. Jos toimimme jonkin muun, kuin sydämen ja rakkauden ohjaamana, joudumme kantamaan itse seuraamukset. Yksikään korkea olento ei veisi meiltä oppiläksyjämme, koska ne ovat meidän kasvumahdollisuudet. Mutta tällöinkin voit pyytää apua, että avautuisit oppiläksyllesi ja silloin enkelit tulevat apuun riemuiten!

Enkeli energialla hoitaminen

  • Enkelienergialla voi hoitaa kuka tahansa
  • Enkelienergialla hoitaminen on helppoa
  • Enkelienergia on aina lempeää
  • Enkelienergia voi olla voimakkaasti muutoksen tekevää
  • Enkelihoitajakoulutus auttaa henkisessä kasvussa
  • Enkeleitä voi pyytää mihin tahansa asiaan
  • Enkelienergialla hoitamista voi opiskella Rakkaudentähdessä
  • Enkelihoitajakoulutus antaa välineitä oman elämän parantamiseen
  • Enkelihoitajana voit auttaa lähimmäisiäsi
  • Enkelihoitaja voi hoitaa maapalloa ja eläimiä
  • Enkelit toivovat, että lähettäisimme heitä matkaan mahdollisimman usein
  • Enkelit odottavat meitä jokaista!

Shamanismista puheenollen minusta tuntuu, että Suomalainen metsä on herännyt enemmän eloon. Liekkö sitten sinnikään kutsumme tuotosta vaiko onko Jumalat ehkä katsoneet meidät arvoisekseen, sieltä on alkanut kuulua uusi kutsu. Jos Amazonilla Kissapeto ja erityisessti Jaguaari on feminiinisen ja mystisen näkijän, parantajan ja shamaanin symboli, niin Suomalaisesta metsästä kantautuu yhden erittäin mystisen eläimen kutsu tänäpäivänä…

Nimittäin Ilves on metsiemme mystinen noita. Ilves elää metsässämme, mutta sen jälkiä on vaikea havaita ja se näyttäytyy vain erittäin harvoille ja valituille. Nyt Ilves on alkanut kutsumaan meitä. Sen mukana tuntuu tulevan kaikkien villien metsä-alueiden ikivanhat henget ja suomalaisen kulttuuriperimämme mystiikan juuret. Ilves kannattaa ottaa suurella kunnioituksella vastaan sillä se tuntuu olevan Suomen metsän yksi vanhimpia mutta samalla myös arvovaltaisimpia Jumal-olentoja. Ilveksen pukuun verhoutuneet shamanit tekivät menneinä aikoina liiton sen hengen kanssa ja saivat mukanaan kyvyn kulkea maailmojen halki sekä kuolemattomuuden voimia.

Ilves kantaa mukanaan eräänlaista kristallisauvaa. Se on parantaja, näkijä, tietäjä ja mystiikan sekä magian symboli. Ilvekseen liittyy eräänlaista kätkettyä feminiinistä voimaa. Meidän kannattaa ottaa suurella kunnoituksella tämä suuri henki vastaan ja kuunnella sydämen hiljaisuudessa, mitä Ilveksellä on meille kerrottavaa. Oma voimaeläimeni on ollut musta Jaguaari ja se tuntuu kommunikoivan kauniilla tavalla Ilveskuningattaren kanssa, kuka ilmentyy minulle jäähuurua korvatupsuissaan.

Ilves tuntuu kutsuvan meitä tutkimaan Suomalaisia tuntemattomia juuria. Sen lupaus on, että meitä ohjataan nyt syvälle perinteittemme lähteille, mutta samalla meille laskeutuu suuri vastuu ottaa harteillemme esi-äitien ja esi-isiemme perintö ja kantaa sitä viisaasti kunnoittaen ja hartaudella sälyttäen tuleville sukupolville. Meidän tulee kunnoittaa metsää ja tehdä kaikkemme Suomalaisen luonnon puolesta, niin sen runsaskätinen avosydäminen rakkaus on syleilevä juuriamme, sukujamme ja omaa elämäämme aivan käsittämättömän parantavilla ja eheyttävillä tavoilla.

Metsä ja suuret luonnonhenget ovat heräämässä eloon. Joku suuren suuri, lähes koko Suomen maaperän kokoinen nukkuva olento on herännyt ja hän kurkottaa nyt istualleen satojen vuosien leposijoiltaan. Jumalat ovat kuulleet kutsumme ja kiinnostuneet meistä. Heillä tuntuu olevan vähän huvittunut näkemys meitä ihmislapsia kohtaan. Heille olemme kuin pieniä sinnikkäitä itikoita, jotka käymme urheasti taistoon sellaisiakin voimia vastaan, mihin meillä ei oikeastaan ole mitään voimia vaikuttaa. Mutta Jumalat pitävät sinnikkäistä ja rohkeista yrittäjistä ja kun he mieltyvät meihin, he antavat meille runsaskätisen avunantonsa ja avoimen rakkautensa.

Suomalaiset muinaiset Jumalat ovat kuin suuria rakastavia isoäitejä ja isoisiä. He rakastavat meitä, ihmislapsiaan suuresti ja seuraavat elämäämme tyytyväisenä, kun elämme harmoniassa meille kuuluvan luonnonperinnön kanssa.

Elämän eri tilanteissa näkijän antama apu voi olla äärimmäisen arvokasta. Muistan itse omasta menneisyydestäni, miten eräänkin kerran Tarotluenta tai viesti henkimaailmalta on tuonut suurta lohtua vaikeaan paikkaan, palauttanut sydämen äänen takaisin raiteilleen tai toiminut johtotähtenä silloin, kun itsellä on usko ollut koetuksella.

Itselle on vaikea nähdä, vaikka olisi selvänäköinen ja joskus mieli lähtee heittämään heilurin tavoin ja lopulta olet loppumattomassa oravanpyörässä, josta ei ole ulospääsyä kovin helpolla. Saatat joutua itsesi syyllistämisen synkkään kierteeseen, menettää uskon juuri tärkeällä hetkellä tai tehdä hätäpäissään epäsovinnaisia ratkaisuja. Näkijälle soitto on kuin ottaisit yhteyttä taivaalliseen ystävääsi.

Rakkaudentähti tekee yhteistyötä Astral-Tv:n näkijöiden kanssa ja minulla on ilo kertoa, että siellä on rivissä myös muutama henkilökohtainen ystäväni auttamassa Sinua. Olen vuosia seurannut palvelun laadun kehittymistä ja vakuuttunut kokoajan enemmän. Ihanaa on ollut huomata, että siellä työskentelee moni näkijä ihan tosissaan sydän auki Sinun parasta ajatellen. Palvelussa 3 ensimmäistä minuuttia on maksuttomia, mikä minusta on tärkeä juttu. Jos tuntuu siltä, että soitto oli erehdys, siitä ei ehdi tulla isoa laskua ja voit laskea luurin alas. Aina joskus pyydän itsekin tällaista energiatukea, kun henkimaailma tuntuu olevan liian sotkussa nähdä omia asioitani.

Parhaimmillaan voit saada elämässä juuri tärkellä hetkellä neuvon, jota voisi verrata kuin johtotähti syttyisi taivaalle. Omaa vastuuta ei koskaan tietenkään kannata antaa toiselle. Siksi on tärkeää kuunnella aina sydämen ääntä, onko se näkijän neuvo Sinunkin mielestä oikea. Parhaat näkijät eivät kanavoi sinun ulkopuolelta viestejä, vaan pystyvät vahvistamaan Sielusi viisautta.

Tällaista apua saat myös Rakkaudentähden kanavoinneista, mutta niissä on pitkä jonotusaika, koska tilauksia tulee paljon. Joskus tarvitaan nopeaa toimintaa, kun hätä iskee tai maailman romahtaa niskaan. Ehkä olet valitsemassa työpaikkaa tai rakkaus roihahtaa niin, että menetät yöunet ja elämä menee sekaisin. Tällaisissa ja monissa muissa tilanteissa puhelinsoitto näkijälle auttaa parhaiten. Astral TV Näkijälinja löytyy täältä!

560×200 22

Koska maksat tulkinnasta, ennustuksesta tai näkijän viestistä rahaa, varmasti haluat saada parhaan vastauksenkin, eikö vaan? Oletko koskaan ajatellut, että asiakkaana sinun asenne ja valmistautuminen vaikuttavat paljon lopputulokseen, miten syvällisen hyödyn saat irti näkijältä? Tulkintaa tilatessa tai näkijälle soittaessa on olemassa muutama helppo niksi, joiden avulla saat palveluista enemmän irti. Käytä muutama minuutti näiden lukemiseen, niin tiedät, miten näkijöiden kanssa kannattaa toimia!

Aivan ensimmäinen juttu on oman intention selkeyttäminen ennen soittoa tai tilaamista. Monesti tulkinta tilataan kaottisessa tai ylipäänsä voimakkaassa tilanteessa ja vastaustakin toivotaan heti. Saattaa olla tunne, että maailma kaatuu niskaan ja hätätilassa sitä haluaa nopeasti ja äkkiä helpotuksen. Nopeat vastaukset eivät välttämättä palvele pitkällä aikavälillä kovinkaan syvällisesti, mutta joskus ne saattavat pelastaa jopa suurelta virheeltä. Siksi kannattaa ihan pienen hetken antaa aikaa itselle miettiä oikeaa kysymystä, jolla pääset pureutumaan ongelmasi ytimeen syvälle. Intentiosi voi olla esimerkiksi välttyä elämässä suurelta virheeltä, välttyä lipsauttamasta elämäsi rakkautta käsistä, nähdä yllättävässä tilanteessa kulissien taakse tai saada muuten syvempää viisautta kaoottiseen elämäntilanteeseen, silloin kannattaa soittaa näkijälle.

Intentio vaikuttaa kysymykseen, jonka tulet esittämään. Se kannattaa asettaa sellaiseksi, että näkijän kortit tai henkimaailma voi vastata siihen mahdollisimman hyvin. Ensinnäkin kysymyksesstä kannattaa jättää kaikki ehdot ja epävarmuus pois, olethan elämäsi tärkeiden kysymysten kynnyksellä. Mitä päättäväisempi olet itse, sen selkeämmän vastauksen voit saada. Esimerkiksi ”Haluaisin uuden parisuhteen, mistä lähtisin sitä etsimään?” sisältää epävarmuutta ja se tavallaan estää hyvän energian virtaamista. Henkimaailmakaan ei ole varma, tahdotko oikeasti? Jotta pyyntösi olisi vahva ja positiivinen, voit kysyä ”Tahdon uuden parisuhteen, mitkä ovat ne askeleet, joita minun kannattaa tehdä aivan ensiksi?” Tällä lailla kysymys sisältää jo paljon omaa hyvää tahtoa.

– Liian laajat ja rönsyilevät kysymykset eivät anna henkimaaille mahdollisuutta vastata tarkasti
– Negatiiviset, passiitiset tai ehdollistavat lauseet tukkivat energian. Esitä kysymys ensin vapaasti itsellesi ja mieti sitten, miten asian voi esittää rakentavalla ja selkeällä tavalla puhelimessa näkijälle
– Katso, ettei yhdessä kysymyksessä ole vahingossa mukana montaa kysymystä. Yritä yksinkertaistaa, tiivistää ja jäsennellä ajatukset etukäteen. Oma nyrkkisääntöni on, että käytä 5-10 minuuttia ennen puhelua kysymyseen valmistautumiseen.

Vaikka mieli tekisi tarttua luuriin välittömästi, kannattaa sulkea silmät ensin, hengähtää hetki ja miettiä, mikä olisi se kaikista tärkein kysymys juuri nyt? Samalla valmistaudut ottamaan vastaan korkeiden Jumalallisten olentojen opastusta. Minkälaisen asian tiedostaminen toisi Sinulle parhaan rauhan? Jos olet epätietoinen, miten asettaisit kysymyksen, kannattaa ehkä antaa henkimaailmalle lupa kertoa se, mikä on korkeimmaksi parhaaksi. Tällöin kysymys asetetaan esimerkiksi seuraavalla tavalla: ”Asiani koskee parisuhdeasioita. Olen kriisissä vaimoni kanssa. Mitä henkimaailma tahtoo kertoa korkeimmaksi parhaakseni juuri nyt?”

Älä lähde arvuuttelemaan tai pelaamaan peliä näkijän kanssa. Ei kannata soittaa sillä mielellä, että katsotaanpa, arvaako näkijä minusta tämän asian. Avonainen mieli ja sisäinen ajatus ennen soittoa, että Sinusta saa näkyä kaikki se, mikä on korkeimmaksi parhaaksi on hyvä asenne silloin, kun haetaan laadukasta opastusta. Näin kunnioitat samalla Näkijän ammattitaitoa. Kaikenlainen testaaminen ja pelaaminen sattuu takaisin omaan nilkkaan sillä se estää tulkintaenergiaa virtaamasta. Epäluottavainen, aggressiivinen tai vihainen asenne eivät tuota hedelmällistä suhdetta näkijän ja asiakkaan välille ja ne häiritsevät viestien kulkua.

Näkijää ei kannata lähteä tenttaamaan ja asioita ei kannata jankata. Pikkutarkat yksityiskohdat voivat olla ihmisen mielestä tärkeitä asioita, mutta ne saattavat estää todellisen viestin virtaamisen. Vastauksille ei kannata laittaa mitään ennakko-odotusta. Joskus eteeni on tullut asiakkaita, jotka tahtovat esimerkiksi kuulla itselleen mieluisen vastauksen. He saattavat jäädä tinkaamaan vastausta, jos henkimaailma ei anna mieluisia sanoja. Silloin kanava menee täysin umpeen.

Jos olet tyytymätön viestiin, minkä olet saanut, se kannattaa kertoa mieluiten suoraan. Voit esimerkiksi sanoa, että en vielä koe saaneeni tarpeeksi kattavaa tietoa tai ettei viesti resonoi sydämesi ääneen. Tai tämä tuntuu vielä hieman ympäripyöreältä vastaukselta. Silloin näkijä voi esittää lisäkysymyksen henkimaailmaan, joka ehkä aukaisee tilannetta enemmän.

Muista, että aina ei kaikkiin asioihin ole olemassa vielä selkeyttä tai esimerkiksi karmallisista syistä johtuen vastauksia ei anneta. Silloin voit kysyä, onko olemassa jotakin muuta, mistä minun tulisi olla juuri tässä hetkessä tietoinen. Joskus saattaa olla, että keskittymällä johonkin ihmisen mielestä näennäisesti epäolennaiseen asiaan, voikin tuoda suuremman ratkaisun elämäntilanteeseen, kuin itse ongelmakohdan perusteellinenkaan penkominen. Kannattaa siis antaa myös Näkijän ammattitaidolle mahdollisuus katsoa Sinulle ne oikeat ja ajankohtaiset asiat.

Luota aina lopuksi sydämesi ääneen ja tee ratkaisut kuunnellen omaa sisäistä viisauttasi. Puhelinsoiton jälkeen saatat iloisena nähdä, miten sisäinen viisautesi on selkeytynyt ja sydämesi äänikin kuuluu entistä paremmin. Vastuu valinnoista on aina ensi- ja viimekädessä itsellämme, johon ammattitaitoinen ja luotettava näkijä tuo valoisan peilipinnan henkimaailman viesteillä.

Astra.tv:n palvelussa tavoitat luotettavia näkijöitä. Ensimmäiset 3 minuuttia ovat ilmaisia, joten ehdit kuullostelemaan, onko energia oikea ja lähteekö tulkinta virtaamaan hyvällä tavalla. Rakkaudentähti Suosittelee erityisesti hyväksi koettua palvelua Astral.tv:n näkijöiden valokanavassa.