Viimeaikoina minulle on tultu puhumaan Itsen Mestariudesta, joka on persoonan olomuoto viidennessä ulottuvuudessa. Itsen Mestari on kiinnittynyt vain omaan keskukseensa. Usein kuulee sanottavaksi olla tässä maailmassa, muttei tästä maailmasta. Sitä lähdettiin meille nyt valottamaan. Olla tässä maailmassa tarkoittaa hengen tasolta katsottuna energiakytköksiä, jotka liittyvät tähän maailmaan. Me rakennamme olemisemme mm. perusturvallisuutemme pohjaamalla sen johonkin tämän maailman asiaan kuten vaikkapa materiaan, perheeseen tai rahaan. Rakennamme kaikki energiakeskuksemme enemmän taikka vähemmän riippuvaiseksi maailmasta ja ulkoisesta. Tämä on inhimillistä mutta myös yksi 3D maailman ulottuvuus.

Kun olemme tässä maailmassa, mutta emme tole tästä maailmasta, meiltä on irrotettu nuo kytkökset ja löydämme itseään ruokkivan balanssin itsestämme. Se ilmenee prosesseina, jotka ovat joskus ahdistavia ja voivat aiheuttaa suurtakin painetta elämässä. Meiltä vedetään kytköksiä katki ja tehtävämme on luoda uusi vahva side omaan sisäiseen maailmaan, joka joko on jo olemassa syntymämme hetkenä tai kasvaa meissä sitä mukaa, kun teemme henkistä harjoitusta. Kun sisäinen maailma on kylliksi vahva, vedetään ulkoinen pois. Siitä syntyy prosessi, jossa etsijä joskus hapuilee kuin pimeässä ja tuntee olevansa hukassa. Harjoittelun ja tietoisen hiljentymisen kautta etsijä löytää lopulta sisäisen valon itsestään ja ymmärtää, kuinka nojataan olemattomaan. Mestariksi kasvetaan hienovärähteisesti ja hyvin pieni pala kerrallaan.

Tämä jo luoduissa sisäisissä kytköksissä lepääminen voi myös tuntua haasteelliselta sillä voimakkainkin henkinen todellisuus, johon olet nojannut tuntuu menettävänsä voimansa, kun juurichakrasta lähdetään irrottamaan 3D maailman kahleita. Sinulle on asennettu sisäiset valokehot, jotka nyt kannattelevat sinua, kun juurta irrotellaan! Sinulla on valon siivet ja voit visualisoida niitä avonaiseksi päivittäin. Tehtäväsi on kellua ja antaa valon kannatella sinua ylöspäin. Hengitä syvään, ota aurinkoa sydämeen, anna tuulen puhdistaa, anna sateen elvyttää ja mene makaamaan vaikka sinne lempikalliolle ja anna luonnon palauttaa voimasi takaisin. Sinun perusolemus on nyt balansoitunut ja balanssin tunne on ainoa, mitä sinun kannattaa tavoitella…

Meitä ohjataan tälle matkalle tulevan vuoden aikana yhä rajummin. Aika tihentyy ja ylösnousemuksen energiat voimistuvat. Hopi -intiaanit ovat ennustaneet, että tietoisuuden muuttuessa siitä on merkkeinä mm. vanhojen sukupuuttoon kuolleitten lajien palaaminen maapallolle. Eilen näin netissä uutisen, että yli 100 000 vuotta sitten kuollut lintulaji on havaittu uudelleen sen alkuperäisellä esiintymispaikallaan. Maailmassa siis alkaa ilmentyä NYT niitä tärkeitä merkkejä, että työmme tuottaa tuloksia.

Tästä voimme päätellä, että viides ulottuvuus on luonamme ja koko elämämme tulee muuntumaan sen mukaisesti. Ei ole kyse mistään pienestä huomaamattomasta asiasta, vaan tietoisuutemme on avautumassa radikaalisti. Kauanko aikaa siihen menee, sitä emme voi aavistaa sillä viidennessä ulottuvuudessa aika ei ole enää samankaltaista ja sieltä meitä ohjaavat olennot eivät kykene näyttämään meille vielä 3D todellisuudessa osaksi kiinnittyneen tietoisuutemme vuoksi transformaatiomme todellista luonnetta. Onneksi saamme harjoitella Itsen Mestariutta ja astua pieni pala kerrallaan uuteen.

Itsen mestari on itseriittoinen ja osaa myös parantaa itsensä monilla tavoilla. Kuten yllä totesin hän on tässä maailmassa, muttei tästä maailmasta sillä kaikki hänen sisäiset kytkökset nojaavat vain omaan sisäiseen valonmaailmaan. Hän ei ole riippuvainen mistään asioista tässä maailmassa. Ei mistään. Se voi kuullostaa vähän kovalta vaatimukselta, mutta muutos tapahtuu meissä hiljalleen ja me emme voi sitä enää estääkään ja oikeasti, kuka haluaisi estää taivaallista prosessia?

Itse olen kokenut tässä ihan viimepäivinä mm. miten kundalinivirtaukset aktivoituvat uudella tavalla. Viidennen ulottuvuuden kundalinista on tultu minulle puhumaan jo aikaisemmin, mutta vasta transformoituani erään tärkeän sisäisen kytköksen korkeammalle taajuudelle, tämä virtaus astui todellisena fyysisen kehon tasolle. Luonnolla ja luonnonvoimilla on tärkeä merkitys tässä muutoksessa. Siitä puhuttiin mm. Kristallivalon Kantajien Seminaarissa, jonka voit edelleen tilata Rakkaudentähden verkkokaupasta ja päästä kuulemaan esimerkiksi miten luonnon elementit on valjastettu tukemaan prosessiamme ja miten Gaia on nostanut värähtelyjään auttaaksemme koko planeettaa kokohamaan pyhitettyjen planeettojen ylhäiseen joukkoon.

Kasvit ovat opettajiamme. Kun ymmärrämme, että olemme osa tätä planeettaa, emme mitään ulkoisia planeetalla vierailevia yksikköjä, voimme kääntyä sisäänpäin kuulemaan Gaian tärkeää opetusta. Yhdistyminen tapahtuu kasvien kautta, joilla on tärkeä osa ylösnousemuksen prosessissa. Kasvit pitävät sisällään valon henkiolentoja ja tietoisuutta, jota voimme vastaanottaa tutustumalla kasvien vaikutuksiin ja niiden lääkinnälliseen käyttöön. Suomessa kasvaa valtavasti suuria opettajia, joilla on kyky sekä avata sieluamme, auttaa meitä aukaisemaan Kristuksen ja Marian värähteyä itsessämme mutta myös eheyttää fyysistä muuttuvaa rakennettamme. Meissä tapahtuu ihan DNA tasolla muutoksia ja tarvitsemme siihen paljon hyviä rakennusaineita.

Ylösnousemusprosessissa olevalle ihmiselle on tärkeää oppia kuulemaan oman sisäisen viisautensa ääntä. Viidennessä ulottuvuudesssa ei ole enää ulkoisia mestareita, keneltä voisimme kysyä tietä. Saamme vahvistusta kasvuumme vain nojaamalla omaan pyhyyteemme ja sisäiseen valoomme. Olemme menneet tätä prosessia läpi jo ylempien chakrojen kanssa. Siihen on liittynyt tuttuja teemoja esimerkiksi sen tunnistamista, mitkä ovat itsestä tulevia ajatuksia ja mitkä arvot, ihanteet ja asenteet on ajettu mehin kasvamisen prosessien kautta, yhteiskunnasta tai esimerkiksi perittu vanhemmiltamme.

Olemme päästäneet irti niistä uskomusrakenteista, jotka eivät ole meissä sisäsyntyisiä. Olen melkoisen varma, että tällaiset prosessit ovat sinullekin tuttuja. Esimerkiksi olet saattanut puhdistaa vanhat uskonnolliset käsitykset itsestäsi ja löytää omatoimisesti valolle avautumalla aivan uudenlaisen maailmankuvan ja universaalin tietoisuuden laajuuden, johon nyt nojaat vahvana, vaikka joku sinun tietoisuuttasi kyseenalaistasi. Tässä on kyse heräävästä Itsen Mestariudesta ja tulevan talven aikana teemme samaa matkaa nyt alempien energiakeskustemme kanssa. Vaikka olisit sielu, kenellä on enemmän oleminen keskittynyt ylempiin energiakeskuksiin, sinulla on kuitenkin olemassa myös alemmat chakrat, etkä voi päästä täysin viidennen ulottuvuuden taajuuteen käymättä läpi alempien energiakeskusten muuntumisen matkaa omalla tavallasi. Ehkä koet, että asiat ovat niin uusia, että on hyödyllistä kuulla myös muiden ajatuksia ja saada tietoa energioista sekä kanavointia henkioppailta. Viidenteen ulottuvuuteen mennään ryhmävihkimyksien kautta. Sinä voit olla osa näitä vihkimyksiä sisäisillä taajuuksilla. Ulkoisessa ryhmässä työskenteleminen buustaa muutoksia voimallisesti. Tässä on kaksi koulutusta, joihin voit osallistua kotona sähköpostin välityksellä ja saat Rakkaudentähden tuen taaksesi:

Vihkimykset

Itsen Mestarin Käsikirja

Kiitos Kiitos Kiitos!

Share →

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

a24a5a1fcd1ecdb498c0eab3e0ee4ddbOOOOOOOOOOOOOOOOO