Tänävuonna leijonaportti tuntuu olevan voimallinen. Olen jo tänään kuullut useammilta ihmisiltä, että paljon on puhdistusta luvassa. Olen huomannut, että sellaista vanhaa taakkaa puretaan. Olen tavoittanut itseni useammin kuin kerran puhisemasta vanhoja tapahtumia puoliääneen ja mietiskelemässä, että näistä asioista on hyvä päästää totaalisen irti. Tätä työtä olen tavallani tehnytkin sitten ajattelemalla, että nämä asiat on loppuunkäsitelty, kiittämällä niitä ja päästänyt niistä sitten irti.

Erityisesti nyt on työstetty niinsanottua uhrin asemaa. Meillä kaikilla on varmasti jossakin vaiheessa elämää ollut kokemuksia uhriudesta sekä tunteesta, että on syyttömästi kokenut jotakin ikävää. Näitä energioita nyt puhdistetaan ja se tuntuu olevan kuin esivalmistelua tulevalle Leijonaportillekin.

Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä kirjoittaisin Sinulle tänään. Olo tuntui aivan tyhjältä ja se varmasti liittyy tähän täydenkuun energiaan sekä lähestyvään Leijonaporttiin. Meidät ikäänkuin nollataan sisäisesti kulkiessamme Leijonaportin läpi. Saan nyt voimakkaan yhteyden henkimaailmaan ja sieltä lähdetään selittämään, mitä on tapahtumassa:


Rakkaat!

Teidät tullaan sammuttamaan ja käynnistämään uudelleen ikäänkuin tietokoneen kovalevy joskus alustetaan uudelleen. Tämä toimenpide tulee hetkellisesti sammuttamaan teillä monia tuttuja olotiloja ja se saattaa tuntua raskaalta. Sammuttamisen valmistelu on aloitettu jo ja siksi tunnette ehkä väsymystä sekä tunteiden heilahteluja. Sammuttaminen on yksinkertaisesti tila, jossa yhteys Universumin taustavärähtelyyn katkaistaan hetkellisesti äärimmäisen pieneksi aikaa. Oma henkienergianne jatkaa kyllä edelleen ja tämä toimenpide ei ole mitenkään vaarallinen sielullenne tai rakenteellenne.

Sammuttaminen tehdään asteittain ja se etenee neljässä aallossa lävistäen kaikki alimmat henkikehonne lukuunottamatta fyysistä kehoa, jossa vaikutuksia kuitenkin tullaan havaitsemaan. Sammuttaminen leijonaportin päivänä puoleltaöin ja se jatkuu sen läpi tuoden nämä neljä uutta sykäystä kehojenne läpi.

Sammuttamisen seurauksena järjestelmänne nollaantuu ja tulette kokemaan suuren puhdistuksen näillä neljällä alimmalla henkikehon alueella, joihin kuuluvat eetteri, astraali, menttaali ja kausaalikehonne. Teiltä tullaan puhdistamaan nyt paljon teihin asennettuja ohjelmointeja, joita olette omaksuneet sukunne jatkeena aina varhaisessa lapsuudessanne. Samoin tunnekehonne tulee käymään läpi voimallisen uudistuksen. Tulette vakauttamaan ajatusvoimanne voimallisemmin uuden maailman tasolle.

Minulle näytetään kuvaa, joka selittää tätä sammuttamisen prosessia. Näen edessäni ikäänkuin tietokoneen levyn, jossa kelluu pinnalla neliön muotoisia erin värisiä ikäänkuin eteeristä valoainetta loistavia peilin palasia. Nämä peilit ovat aivan selvästi elossa ja niistä kuuluu pientä helinää. Jonkinlainen sähköinen energia pitää peilejä lähellä toisiaan. Äkkiä tämä sähköinen energia sammutetaan ja peilit irtoavat alustastaan. Niistä osa sammuu ja nousee kohti korkeuksissa loistavaa valoa. Osa taas on toisia raskaampaa ja vankempaa materiaa ja ne jäävät lepäämään sammutetulle alustalle. Pian sähkövärähtely laitetaan päälle takaisin ja silloin nämä peilit kasvavat hieman suuremmiksi ja muodostavat uuden harmonisemmin värähtelevän alustan, jonka peilimaisesta olemuksesta heijastuu kaunista korkeamman henkimaailman valoa.

Minulle sanotaan, että nämä sammuttamiset kestävät vain nanosekunnin tuhannesosan ajan, emme voi niitä mitenkään havaita ja pidemmäksi aikaa sammuttamista ei voida tehdäkään. Tämä mielikuva, jonka saan on siis ikäänkuin mikroskoopin äärimmäisen voimakas suurennos, jonka kautta pystyn kertomaan, mitä on tulossa.

Oireina tästä sammuttamisesta ja buuttaamisesta tulee olemaan huimausta, väsymystä, mielialojen raskautta, vanhojen asioiden esille nousemista, uusia oivalluksia koskien omaa menneisyyttä, fyysisen kehon särkyjä ja kummallisia tuntemuksia. Myös maailmalla saattaa möyriä, koska tämä sammutusoperaatio tehdään koko ihmiskunnalle. Menemme siis läpi neljän hyvin lyhyen sielullisen pimeän yön.

Vihkimyksissä sielun pimeä yö edeltää varsinaista vihkimyksen aikaa. Vihkimyksessä meidät nostetaan hyvin korkeaan valoon, josta sitten hiljalleen vakaudumme myös tässä maallisessa olemuksessamme entistä korkeampaan värähtelyyn. Niin käy meissä nytkin, että sammutuksen jälkeen henkinen rakenteemme tulee järjestymään uudelleen. Vanhat palvelemattomat asiat lakkaavat kiinnostamasta ja tulemme valmiimmaksi elämään vakaalla ja kauniilla henkisellä taajuudella. Saatamme oivaltaa tunnekokemustemme laadullistuneen ja puhdistuneen. Meille voi tulla vahvojakin kokemuksia ajatusten hallinnasta. Nyt kannattaa myös pitää muistiinpanovälineet matkassa sillä henkimaailma ottaa yhteyttä niihin, ketkä ovat tottuneet ottamaan viestejä vastaan!

8.8. otamme vastaan ilmaiset kaukohoidot ja illalla teemme yhteisen meditaation Leijonaportin hengessä. Näistä hoidoista sekä ohjeita niiden vastaanottamiseen tulee lisää Henkireikä- hulinakirjeessä. Ohjelmamme ei ole vielä aivan täysin täsmentynyt. Työstän tätä ajatustasolla vielä huomisen päivän ja otan vastaan ohjausta! Hulinapäivälle on tulossa vahva kanavointi ja meditaatiovideo henkimaailman suunnittelemana.


Varaa Henkimaailman koulutus, Lapin videopäiväkirja ja Leijonaporttikanavointi yhteispakettina tästä:

https://rakkaudentahti.activehosted.com/f/28

Hinta 30 euroa tai pienituloisille alkaen 10 euroa oman tilanteen mukaan. Saat maksutiedot välittömästi ilmottautumisen jälkeen.

Share →

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

fc724c61a474915210cfdbfb09056275"